Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa järjestelmässä

          

   Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisella osastolla
                                 

                                         BLOGI 3

KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE SISÄÄNSÄ SE EI HELPOLLA PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

 
                                Ensimäinen hoitojakso psykiatrisessa sairaalassa

3.4. Vierailulla

Soitan lukossa olevan oven kelloa ja odottelen kauan. Oven avaava hoitaja joka tervehtii reippaan oloisesti. Siinä käydään lyhyt keskustelu.

  Oletteko huomanneet täällä Paavon voinnissa mitään muutosta?

  Emme ole.

  Olen ollut dementiakodissa töissä ja osaan tunnistaa tämänkaltaisia oireita, niitä on nyt tullut Paavolle selvästi täällä. Olen huolissani hänen vointinsa huononemisesta.

  Risperdal lääkitystä lääkäri on nyt lisännyt, sanoo hoitaja.

  Kun nämä lääkkeet lopetetaan, loppuvatko haittavaikutukset vai jäävätkö ne pysyviksi?

  Kyllä ne loppuvat kun lääkkeet lopetetaan.

Näitä ovensuu keskusteluja käydään usein kun hoitaja tulee avaamaan minulle ovea. Olen huomannut että kun kerron huomioitani Paavon voinnista hoitajat kuuntelevat tärkeän näköisenä mutta ovat sanattomia, muutama hyvää päivää kirvesvartta kommentti tulee kyllä

15.4.Vierailulla.

Osaston käytävät ovat yleensä tyhjiä, kaikki ovat huoneissaan tai istuvat televisiota katsomassa aulassa. Nyt käytävällä hoipertelee pitkän huiskea laiha mies, katse lasittunut, juovuksissa ei voi olla mutta muuten olemus sellainen. Hyvänen aika tuollaiseksihan Paavokin on tullut!

  Paavo kertoo että oli lääkärin kierros. Valittelin hänelle että lääkkeitä on varmaan liikaa, olo on kuin huumattu. Reisissä on kummia nykäyksiä kun menee makuulle, seinillä on alkanut näkyä värejä ja en oikein näe enää kunnolla. Kaikki asiat liikkuvat oudosti jäävät kieppumaan päähän.

  Mitä lääkäri sanoi, kysyn.

  Voisin käydä lomalla silmälääkärissä. Lääkitys on kuulema ihan sopiva, nämä kaikki vaivat ovat vain minun sairauttani.

 

Tänään lähdemme ulos kävelylle. Ulkona ei ole oikein kunnollisia kävelyreittejä kun katuja on joka puolella, onneksi ne ovat hiljaisia.

Kävelylenkin jälkeen lähden kotiin ja Paavo menee osastolle.

17.4. Vierailu

Paavolla on paljon kerrottavaa mitä kaikkea hänen päiviinsä on sisältynyt osastolla. Minä kerron kodin puolen kuulumisia, päivät kuluvat pääasiassa palkkatöiden merkeissä. Työskentelen pääasiassa kotona josta käsin liikun erilaisisa tehtävissä ympäri kaupunkia.

 

Sitten tulee lääkeasiat. Niihin on tehty muutoksia. Mirtatsapiinia on vähennetty puolet pois ja Risperdal lopetettu.

  Mutta samalla on laitettu uutena lääkkeenä Zoloft ja Seroguel.

  Nyt minä en tahdo jaksaa aamulla herätä millään vaan hoitajat tulevat kiskomaan peiton päältä ja komentavat syömään. En uskalla syödä paljon kun vatsasta ei tule mitään ulos. Yöllä kaatuilin seiniin vessassa niin huimasi. Sydän jyskytti yöllä niin että minun täytyi mennä kansliaan, antoivat yöllä kahden aikaan Opamoxia.

18.4. Vierailu

Paavo on siirretty toiseen huoneeseen ja hänellä on huonekaverina nuori mies. Huonekaveri on kova juttelemaan ja kertoo että hän on täällä jo neljättä kertaa. Jätti lääkkeitä ottamatta, Zyprexa teki elämästä helvetin ja yritti päästä siitä eroon. Olo tuli kuitenkin niin huonoksi että kotiväki toimitti tänne. Täällä taas on pakko alkaa syödä mömmöjä uudestaan.

 

  Ehdotan ulkoilulenkkiä. Mutta nyt Paavo ei voikaan lähteä ulos koska ei uskalla ottaa rahapussia mukaan, pelkää että varmasti hukkaisi sen, kyllä rahapussi voi pudota taskusta, mitäs minä sitten teen? Kaikki rahat ja kortit joku löytää ja sitten ne tyhjentävät tilini. Vaikka yritän vakuuttaa että eihän sellaista voi tapahtua, ajatuspelko on niin kova että ei voi lähteä.

  Lisäksi on huoli että jos ulkona tulee pissan hätä mihin kaupungilla pääsee äkkiä vessaan. Muistan pääsiäislomalla pissan tulot housuun kun nousi sängystä ylös eikä kerinnyt vessaan, siitä on jäänyt pelko että se nyt toistuisi ulkonakin. Sitä noloutta ei missään nimessä haluaisi.

24.4. Soitto

Ne patistavat minua täällä kotilomalle mutta mitäs jos auto hajoaa matkalla, eikä pakkasessa tarkene odottaa apua. Pääni on raskas ja ajatukset kiertävät samaa rataa. Tajuan kyllä että se on selvästi ylilyöntiä mutta minä en voi sille mitään, ei sitä pysty itse hallitsemaan. Kertoo että viime yönä hän jämähti istumaan tuolille seitsemäksi tunniksi.

11.5. Vierailulla.

Seroguel lääkettä on äskettäin nostettu. Lämmönsäätelyssä on alkanut ilmetä häiriöitä. Paavolla on kahdet pitkät housut ja kolme paitaa päällä ja silti palelee aina. Kädet ovat alkaneet vapista ja hikoilu lisääntynyt. Paavo kertoo että hän on kysellyt voisiko vapina johtua siitä kun Seroguelia lisättiin mutta ei saa mitään vastausta.

 

   Eilen täällä vaihdettiin lakanat ja minä en muistanutkaan miten ne vaihdetaan, kyllä minä sitten pitkään pähkäilin enkä millään meinannut osata, lopulta hoitajan täytyi tulla laittamaan ne, Paavo kertoo huvittuneena.

  Huomaan myös että Paavo ei enää pysty hahmottamaan sairaalasta käsin kotiaan, asioiden ja tekemisen koordinaatiokyky on selvästi hämärtynyt. Kuitenkin hän tuntee olevansa vastuussa kodin hoidosta. Kun vierailen tai soitan, Paavon vakituiset puheet liittyvät aina kotiin ja sen toimintoihin. Nyt koti näyttäytyy hänelle moninaisin vikoina. Kokee voimattomuutta kaikkien asioiden edessä joita kotona pitäisi tehdä mutta tietää että tällaisessa tilanteessa ei siihen pysty.

16.5. Menen hakemaan kotilomalle

Jään juttelemaan oven aukaisija hoitajan kanssa. Yritän kysellä mitä täällä oikein tapahtuu Paavolle kun hänen vointinsa menee aina vain huonommaksi.

 Kritisoin lääkkeitä jotka aiheuttavat tätä oloa. Tapani mukaan mitään vastauksia en saa, sellaista ympäri pyöreää selitystä että makaa paljon sängyssä eikä osallistu juuri mihinkään.

  Kotiin lähtö ei tahdo onnistua mitenkään. Kotona ei olekaan mitään vaatteita mitä laittaa päälle. Vaikka kuinka yritän vakuuttaa sinullahan on siellä kaappi täynnä vaatteita hän väittää että ei ole mitään päällepantavaa.

  Paavolla ei todellakaan ole enää kykyä siirtää ajatuksia ajassa eteenpäin ja jonnekin kauemmas siitä tilanteesta missä sillä hetkellä on. Pääsemme kuitenkin lähtemään.

1.6. Vierailu

Paavon kasvoihin on tullut kovasti ihottumaa ja ne hilseilevät. Saa ihottumaan Elidel rasvaa. Myös käsien vapina on koventunut. Kertoo että ei tahdo kehdata mennä syömään kun on vaikea tarjottimella kantaa ruokaa pöytään. Ei halua että maitolasi kaatuu ja olisi noloa kun täytyisi hänen sotkujaan ruveta siivoamaan, toiset joutuisivat odottamaan jonossa. Joskus pyytää hoitajia auttamaan kun vapina on erityisen kovaa.

   Vapina on huomattu osastollakin ja siihen annetaan Akineton nimistä lääkettä.

  Kahvin Paavo on jättänyt usein juomatta. Hän alkaa vähentämään selvästi syömistään koska kun vatsan toiminta on lamaantunut eikä mitään tule pois, eihän vatsaan voi määrättömästi ruokaa laittaa. Närästys on myös kovaa, saa siihen Caviskon lääkettä säänöllisesti.

 

   Teemme tavan mukaan taas pienen ulkoilulenkin. Ilma on kesäisen lämmin. Kaikki kodin talonmiehen työt murehduttavat jatkuvasti ja ne ovat hänen pääasiallisin puheen aihe. Yritän vakuuttaa että ei kotona ole mitään hätää, kaikki toiminnat pelaavat moitteettomasti. Mutta koska Paavo ei voi sairaalasta käsin olla niitä tarkistamassa ne pyörivät ajatuksissa ja muuttuvat lääkkeiden sekoittamassa mielessä uhkiksi ja peloiksi joita ei voi hallita. 

  Oma koti alkaa näyttäytyä mielessä joltain muulta kuin mitä se todellisuudessa on.

16.6. Vierailu

Osastolle on tullut uusi huonoa suomea puhuva lääkäri, luultavasti joku opiskelija. Valittaa hänelle että lomilla on aloitekyky tosi huono enkä pysty kotona oikein tarttumaan mihinkään tehtävään, mitään ei saa aikaiseksi. Lääkäri nostaa Opamoxia puolella tabletilla ahdistuksen vähentämiseksi. Ihmettelen että Opamoxiko saa hänet pirteämmäksi ja toimintakykyisemmäksi.

   Jään myös miettimään tulevia psykiatrian lääkäreitä, jotka hakevat käytännön oppinsa sairaalan osastoilta. Heille opetetaan sairaalan hoitokäytännöt, oppivat ,millaisia ovat psykiatriset potilaat, miten heitä diagnosoidaan, mitä lääkkeitä annetaan.

   Tämä lääkäri tiesi että potilaalle kuuluu antaa lisää Opamoxia kun hän valittaa huonosta aloitekyvystään, huonosta toimintakyvystään kun ei pysty tarttumaan käytännön toimiin vaikka haluaisi.

23.6. Soitto

Seroguel poistetaan illasta

Osastolla on alettu puhua ECT-sähköhoidosta ja suosittelevat sitä. Paavo ei halua mennä sellaiseen. Kysyvät minultakin josko antaisin luvan. Sanon että eihän lääkkeiden tuomat haitat  voi poistua sähköllä. En osaa ottaa siihen kantaa mitenkään kun  en tunne hoitoa.

1.7. Soitto

  Nyt hän kertoo että lääkäri on tehnyt sähkölähetteen hoitoarvioon Nokialle.

  Mutta kuinka lääkäri voi tehdä sitä jos potilas ei anna suostumusta? Paavo toteaa vain tyynesti että täällä tehdään niin kuin halutaan ei potilaiden sana mitään vaikuta.

  Ihmisiä karkaakin täällä ja sitten niitä tuodaan poliisikyydillä takaisin. Paavon huonekaveri jätti kerran tulematta lomilta ja poliisit hakivat hänet kotoa ja toivat takaisin.

15.7. Vierailulla

  Paavon piti päästä pois mutta aikaa pidennettiinkin vielä muutamalla viikolla. Sähköhoito onkin peruttu mutta tehtiin lääkemuutoksia.

  Lääkkeistä Zoloft on lopetettu ja tilalle laitettu Efexor. Efexorin määrää lisätään jonkin ajan kuluttua ja siksi täytyy olla vielä sairaalassa.

18.8. Vierailulla

Paavo on pääsemässä kotiin lopullisesti.

  Hoidosta on keskusteltu hänen kanssaan. Paavo kertoo että lääkäri on sanonut ettei lääkityksellä ei ole ollut juuri vastinetta, minä en kuulema  tunnista ongelmia vaan ulkoistan ne talon vikoihin. Koska en ole halunnut ottaa kaikkea hoitoa vastaan, täytyy nyt tulla toimeen sairauden kanssa. Kotona sairaus ei tule itsestään parantumaan.

  Tällaiset eväät hän sai lähtiessään sairaalasta  viiden kuukauden hoidosta.

20.8. Paavo pääsee kotiin

Lääkelista on huima minkä hän saa evääksi sieltä.

Aamulla Efexor ja Opamox
Päivällä  Opamox

Illalla Seroguel ja Seroguel prol. ja Opamox

Vatsan toimintaan Coversyl ja närästykseen Omeprazol.

Olen oppinut nyt tuntemaan masennuksen hoitoa aika lailla tänä aikana ja olen hyvin hämmästynyt kaikesta näkemästäni ja kuulemastani. Samalla olen suuri kysymysmerkki.

 Hoito sairaalassa näyttäytyy minulle kun seuraan sitä ulkopuolisena erikoiselta. 
  Pillerit suuhun ja sänkyyn, on hoidon perusvire. Miksi ei voisi yhtä hyvin nauttia ne pillerit kotona ja nukkua kotisängyssä? Olisi kotona enemmän virikkeitäkin kuin kävellä sairaalan käytävillä toimettomana ja katsella huoneiden seiniä ja kattoa kuukausi kaupalla. 
  Sängyssä makaavia potilaita hoitajat yrittävät sitten liikutella ja aktivoida erilaisilla virikkeillä.

  Psykiatrinen sairaalaosasto on myös erikoinen verrattuna muihin sairaaloihin, että sinne tullaan asumaan pitkäksi aikaa. Ei Paavo tiennyt mennessään osastolle että se on hänen asumuksensa monta kuukautta.

  Hoidon päätyttyä Paavo vaikutti kävelevältä robotilta kun tuli kotiin. Toisaalta hän on se sama Paavo jonka olen oppinut tuntemaan ja jonka kanssa olen edelleen vuorovaikutuksessa, jonka olemuksen ja sisimmän olen oppinut vuosien myötä tuntemaan, toisaalta hänessä on jotain uutta. Jokin vieras takki on puettu ylle.