OSA 1                         

                         SISÄLTÄÄ   BLOGIT    1 - 11

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                    BLOGI  1

KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE ITSEENSÄ SE EI LUOVUTA HELPOLLA SIITÄ POIS.

Olen Marjatta ja puolisoni on Paavo. Nimemme eivät ole varsinaisia kutsumanimiämme.  Tässä blogissa on  tietoa, jota on kirjoitettu  potilasasiakirjoihin  ja on siksi salassapidettävää.    Siksi henkilöiden identiteetit eivät ole tunnistettavia. 

   Asumme  itse rakentamassamme  talossa pienellä paikkakunnalla Pirkanmaalla. Paavo on tehnyt elämäntyönsä  lasten ja nuorten parissa. Omat lapset ovat saaneet hänestä hyvän ja huolehtivan isän,  vaimo luotettavan rinnallakulkijan, jonka kanssa arki sujuu yksi yhteen. Yhdessä myös vapaa-aikoina  harrastamme mökkeilyä, luonnossa liikkumista  ja pidämme ihmissuhderyhmiä ja koulutustilaisuuksia. 

  Tämän päiväkirjatarinan tapahtumien  alkaessa Paavo oli jo siirtymässä eläkkeelle  kun  hänet tempaistiin psykiatrisen hoitojärjestelmän ihmeellisiin ja outoihin kiemuroihin.  Hänelle kävi kuten monelle muullekin on käynyt, että kun järjestelmä imaisee itseensä se ei luovuta helpolla siitä pois.     

  

                                    TÄSTÄ KAIKKI ALKOI

                         

Paavo sai TAYS:in lääkäriltä Terbinafin nimistä lääkettä pitkäaikaisen kuurin kynsisieneen.

Sikainfluenssaa vastaan järjestettiin yleisiä rokotustilaisuuksia. Paavo mietti pitkään voisiko hän mennä ottamaan rokotuksen kun syö Terbinafiinia, se on lääke jonka käyttö kielletään erittäin monen muun lääkkeen kanssa. Hän meni kuitenkin rokotuspaikalle ja kysyi hoitajalta asiaa. Eipä sairaanhoitaja osannut siihen mitään sanoa mutta suositteli rokotusta.

  Muutaman viikon kuluttua alkaa voinnissa tapahtua muutoksia. Jatkuvat vatsavaivat ja kipu joka kohdistui pienelle alueelle vatsan yläosaan alkoivat kiusata. Kummallinen täysinäisyyden tunne ja oksettava oli olivat päivittäisiä haittoja. Jalat ja kädet suorastaan juoksevat vettä hikoilusta. Sydämen rytmihäiriöt tulivat myös muukaan oireisiin. Sitten alkaa ilmestyä kutiavia punaisia ihottumaläiskiä sääriin ja selkään.

   Psyykkisessä voinnissa tapahtuu myös romahdus. Ylenmääräinen huolestuneisuus ja pelot tulevat elämään. Paavo on kodin talonmiehenä aina huolehtinut siitä että talo toimii normaalisti, tekniikka pelaa ja viat korjataan. Nyt tässä alkaakin jokin tökkiä. Omakotitalossa alkaa ilmetä yllättävän paljon kaikenlaisia vikoja ja pelko, että kaikki ei toimisikaan kunnolla.

  Paavo epäilee että sienilääke tekee tällaista. Jospa tuolla influenssarokotuksella oli sittenkin laukaiseva vaikutus että kunto huononee äkkiä.

                  Terbinafinin pakkauseloste kaivettiin esille

Pakkausselosteesta löytyikin tuttua tekstiä. Lääkkeen vakavat haittavaikutukset ovat selittämätön pitkäaikainen pahoinvointi, väsymys, vatsakipu mahan oikeassa yläkulmassa.

Muita haittavaikutuksia on mm. täyteläisyyden tunne, pahoinvointi, ripuli, vatsavaivat, punoittava kuiva ihottuma.

Hyvin harvinaiset haitat psyykkiset oireet, ahdistuneisuus, masennus.

   Paavo menee uudestaan TAYS:sin lääkärin vastaanotolle, nuo ilmaantuneet psyykkiset oireet huolestuttavat erikoisesti.

Lääkäri kertoi, että hän tekee juuri tutkimusta Terbinafin lääkkeestä ja on perehtynyt siihen hyvin. Hän myönsi että psyykkiset oireet voivat olla mahdollisia tämän lääkkeen käyttäjillä. Asia jäi kuitenkin siihen eikä siihen koskaan palattu uudestaan.

                        NYT ALKAA LÄÄKEKIERRE

Olo on jatkuvasti sietämätön, paha olo ja kovat vatsakivut alkavat viedä vointia alaspäin. Ihottumat kiusaavat ja päivittäinen hikoilu lisäävät tuskaisaa oloa.

                  Paavo tilaa ajan Koskiklinikan lääkärille

Olo on kuitenkin sellainen että pyytää minua kuskiksi koska ei oikein uskalla lähteä liikenteeseen tuossa kunnossa.

  Vastaanotolta Paavo lähtee pois mukanaan lääkeresepti Opamox kolme kertaa päivässä. Lääkäri toteaa myös että mitään SSRI-lääkkeitä ei kannata tähän ruveta syömään. Mielenkiintoinen kommentti lääkäriltä. Eipä hän sanoessaan näin tiennyt että juuri tämän potilaan elämä pilataan juuri näillä lääkkeillä. Lääkkeet synnyttävät myös riippuvuuden ja tulevat vuodet ovatkin yhtä kärsimystä mm. vieroitusoireiden takia.

                        Terveyskeskus – lisää lääkettä

Opamoxit eivät auta yhtään varsinaisiin fyysisiin oireisiin. Vatsakipujen ja muiden oireiden jatkuessa Paavo menee terveyskeskukseen.

  Opamoxin vaikutus näkyy selvästi olemuksessa ahdistuneisuutena, väsymyksenä ja tokkuraisuutena, niinpä terveyskeskusläääkäri pitää tapausta psyykkisenä ja kehottaa menemään psykiatrin vastaanotolle. Apu minkä Paavo saa käynnistään on Sepram resepti.

                       Psykiatrin vastaanotolla – lisää lääkettä

Psykiatri lisää lääkettä ja Paavo saa Fluanxol kaksi kertaa päivässä. Psykiatri lääkäri ottaa myös puheeksi aluesairaalan psykiatrisen osaston jonne Paavo voisi mennä tarkempiin tutkimuksiin. Hän kehuu kuinka se on hyvä osasto ja siellä saisi asiantuntevaa ja hyvää hoitoa hänen tilanteensa selvittämiseksi.

               Kutsu vatsatutkimukseen Vammalan aluesairaalaan

Olo on nyt sellainen että Paavo ei pysty kotona tekemään tutkimukseen liittyvää vatsan tyhjennystä vaan pyytää päästä osastolle jo edellisenä iltana. Vessakäynnit tuottavat ahdistusta, jatkuva kipu vatsassa, kuvottava olo ja turvotus alkavat väsyttämään ja tekee olon tuskaiseksi.

  Lääkkeet, Opamox, Sepram, Fluanxol pitävät yllä lamaannuttavaa oloa, käytännön toiminnot ovat muuttuneet takkuisiksi eikä niihin saa enää oikein otetta. Mikään ei suju, joka puolella alkaa näkyä erilaisia uhkia ja vikoja. Paavo on luonteeltaan synnynnäinen murehtija joka reagoi herkästi asioihin valittamalla. Olo on jotenkin outo ja väsynyt joka pelottaa. Päivät alkavat kulua paljolti sängyssä.

Vammalassa tehdään vatsatutkimustutkimus. Sieltä Paavo ohjataan suoraan psykiatriselle osastolle juuri noiden voimakkaiden psyykkisten oireiden takia.

  

                          OCD -  PAKKO-OIREINEN HÄIRIÖ

                           

Paavo kuuluu siihen ihmisryhmään jolla on OCD. Se on ollut aivan nuoruudesta lähtien jollain tavoin elämässä mukana. Joka päiväisessä arkielämässä se ehkä näyttäytyi ylenmääräisenä huolehtimisena ja sähköpelkona. Toisaalta perhe koki hyvin turvalliseksi olonsa kun isä piti niin hyvää huolta siitä että kodissa kaikki on hyvin.

  Paavon pappa on ollut sähkölaitoksella töissä 1900-luvun alkupuolella jolloin sähkön käyttö alkoi Suomessa yleistyä. Ilmeisesti sieltä on periytynyt jotain pelkoa joka on vaikuttanut persoonallisuuteen ja reagointitapaan. Sähköjohdot ja katkaisimet olivat Paavon erityisen tarkkailun kohteena. Pakko-oireisiin kuuluvat pakkotoiminnot hän suoritti niin että niihin ei kukaan kiinnittänyt huomiota, jos niitä edes silloin vielä oli olemassakaan. Kunnes lääkkeet joita hänelle alettiin pakkosyöttämään masennuksen hoidossa laukaisivat ilmiön kovaksi.

                           Mitä OCD ja pakkomielteet ovat

OCD:n aiheuttamat pakkomielteet ovat ennen kaikkea ihmisen itsepintainen käyttäytymismuoto, määrätynlainen tapa reagoida ympärillä oleviin ilmiöihin ja omiin ajatuksiinsa. Se ei ole sinällään sairaus.

  Sairaudeksi OCD tulee silloin kun se alkaa hallitsemaan elämistä liikaa. Sitä voisi verrata pitkäaikaiseen alkoholi käyttöön, sitä käyttävät monet ilman sen kummempia haittoja mutta joillekin alkoholi ottaa vallan ja rupeaa määräilemään elämää.

Psykiatrian professori Edn B. Foa Pensylvanian yliopistosta ja kliininen psykologi Reid Wilson määrittelevät pakko-oireista käyttäytymistä näin:

  Pakkomielteet ovat ajatuksia ja mielikuvia, jotka aiheuttavat pahaa oloa ja pelkoja. Pelot liittyvät aina fyysiseen ympäristöön mukana on pelkoa jostain tulevasta onnettomuudesta.

Pakkomielteillä on aina tietty ahdistus ja ihminen pelkää aina tiettyä seurausta. Pakko-oire ei ole yleistä ahdistusta.

  Pakkomielteisen on vaikea saattaa asioita päätökseen koska ajatuskulku pyörii samojen huolien ja ajatusten ympärillä, kun huolestuu ei pysty lopettamaan. Tähän liittyy myös että epäilee tavallistenkin yksinkertaisten arkipäiväisten asioiden suorittamista mikä johtaa uudelleen ja uudelleen tarkistamiseen.

  Pakkomielteiset uskovat että heidän pelkonsa pohjaavat todellisuuteen, mikä toisaalta pitää kyllä paikkansa, koska ajatus ja pelko syntyy fyysisessä ympäristössä olevasta asiasta, pelon voi nimetä selvästi ja siitä johtuvat pelottavat ajatukset ja mielikuvat ovat selvästi nimettävissä.

(Kirja: Kerrasta poikki.Vapaaksi pakko-oireista ja rituaaleista. Lyhytterapia – instituutti Oy)

        OCD hukkuu monien muiden psykiatristen diagnoosien joukkoon

Lääkärit eivät tunnu tietävän tästä aika yleisestä haitasta kovinkaan paljoa, eivät aina osaa tunnistaa OCD persoonallisuuspiirteitä potilaissaan, tai jos tunnistavat eivät osaa hoitaa muuten kuin tarjoamalla lääkkeitä, jotka vain lisäävät bensaa liekkeihin. Diagnoosit ovat usein vääränlaisia, joskin sen koulutuksen mukaisia jota lääkäreille opetetaan.

  Pakkomielteet kun ovat ajatuksia, uhkakuvia ja mielikuvia ei esim. harhaluuloisuus diagnoosi tunnu väärältä. Mutta jos sen taustalla onkin OCD persoonallisuus, nykymuotoinen pillerihoito ei kyllä persoonallisuutta voi parantaa eikä muuttaa. Siksiköhän niin monet psykiatriset potilaat pyörivät sairaanhoitojärjestelmässämme lääkittyinä vuosikausia tullen vuosi vuosi vuodelta vain huonompaan kuntoon. Lääkkeiden syönti tuo yhä uusia oireita ja sairauksia joita lääkitään taas uusilla lääkkeillä.

  Masennus on nykyään niin yleinen työttömyyden aiheuttaja ja ennen aikaiselle eläkkeelle ajava sairaus että herää suuri kysymys siitä, että onkohan lääkärikunta luisunut jotenkin väärille raiteille tämän suhteen. Hehän tämän masennusbuumin ovat aiheuttaneet, koska yksikään ei syrjäydy pois työelämästä ilman heidän lausuntojaan ja todistuksiaan. Jokaisen sairaus diagnoosin saaneen ihmisen takana on aina lääkäri jolla on valta määritellä hänen kohtalonsa.

  Sopii myös kysyä kuinka moni psykiatrisen diagnoosin saaneella on jokin fyysinen, lievä neurologinen haitta joka ohjailee ihmisen toimintaa. Sanoin haitta, koska sairaudesta ei ole kysymys vaan ehkä jo synnynnäisestä elimistön toimintatavasta joka heijastuu myös ajattelun ja tunne-elämäm alueelle.

                                                                      

Marjatan päiväkirja  Paavon matkasta         psykiatrisessa järjestelmässä

                            BLOGI 2

KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE ITSEENSÄ SE EI HELPOLLA PÄÄSTÄ SIITÄ  POIS

ENSIMMÄINEN HOITOJAKSO PSYKIATRISELLA OSASTOLLA

Paaavo on psykiatrisessa sairaalassa. Soittelemme päivittäin joskus montakin kertaa toisillemme ja kerromme kuulumiset. Työni takia käyn usein Vammalassa ja samalla poikkean aina Paavon luona.

   Olen selvillä reaaliajassa mitä osastolla tapahtuu päivittäin.

11.3. Sovimme puhelimessa että menen käymään hänen luonaan.

  En ole varma mitenkä osaan sinne, osasto on sairaalan sivusiivessä, joten sovimme että hän tulee aluesairaalan kahvioon ja tapaamme siellä.

   Kahviossa minua on vastassa Paavo ja yllätykseksi myös hoitaja hänen mukanaan. Halaamme toisiamme näkemisen ilosta kuten meillä yleensä on tapana. 

  Käännyn hoitajan puoleen ja kysäisen, että onko tämä niin sokkeloinen talo että opas on täytynyt lähteä mukaan. Hoitaja toteaa nauraen että meillä on tällainen tapa täällä. Tapa? Jokin outo liikahtaa ajatuksissani, jahaa, onhan tämä ensimmäinen kosketus ikinä psykiatriseen sairaalaan.

   Lähdemme käytäviä pitkin osastolle Paavon huoneeseen. Osaston ovi on lukossa ja hoitaja avaa sen vilauttamalla jotain kapulaa. Ihmettelen taas että onko täällä ovet lukossa, eihän sairaalassa ne yleensä ole. Täällä on sellaisia potilaita jotka karkailevat, saan vastauksen. 

   Mihinkähän joukkoon Paavo on oikein joutunut?

               Hoito aloitetaan vaihtamalla lääkkeet

Huoneessaan Paavo alkaa kertomaan mitä hänelle täällä kuuluu.

Heti osastolle saavuttuaan laitetaan lääkelista uusiksi.

   Täällä käytetään parempia lääkkeitä oli lääkäri sanonut. Fluanxol poistettiin ja tilalle laitettiin heti Risperdahl ja Mirtatzapiini. Myös Opamoxia annetaan myös useasti päivässä.

   Osastolla on sellainen käytäntö että hoitaja jakaa lääkkeet ruokailun yhteydessä ja valvoo vieressä että varmasti nielaisee lääkkeen. Kun Paavo kertoo tällaista, hämmästelen mielessäni, en ole koskaan missään muualla nähnyt tai kuullut että aikuisia ihmisiä täytyy paimentaa tällä tavalla ottamaan lääkkeensä. No, talo elää tavallaan, päättelen.

13.3. Paavo soittaa.

Olo on surkea. Sydän tykyttää niin että ei tahdo saada nukuttua. Hoitaja tuo yhden aikaan yöllä Tenoxia. Eilen iltapäivällä sai propralia viiden aikaan. kun sydän tykytti niin ja hiki pukkasi pintaan.

15.3. Vierailulla.

Osastolla on tapana että kun menen sinne hoitaja tulee usein huoneeseen. Se on hyvä käytäntö, asioista voi jutella puolin ja toisin. Nyt kyselen Paavon hoidon suunnitelmista ja mitä täällä oikein hoidetaan. Paavo on sairaalassa enkä minä tiedä miksi hän on siellä. Hoitaja sanoo että Paavolla on masennus ja sitä hoidetaan.

Kun hoitaja lähtee totean että vai masennus sinulle on annettu. Paavo näkyy olevan diagnoosista yhtä pihalla kuin minäkin. Mutta lääkärin sana on näin ja se on täällä laki, sanoo Paavo.

   Paavo kertoo että Mirtatzapiini lääkettä on nostettu. Olo on kuin maratonilla juoksisi koko ajan. Jalkapohjatkin ovat muuttuneet oudon tunnottomiksi ja hiki virtaa niin että sukat ovat litimärät.

   Osastolla on myös sellainen tapa että jokainen joka haluaa voi käydä illalla ennen kymmentä hoitajien huoneesta hakemassa Opamoxia yöksi. Paavo kertoo että siellä on joka ilta jono. Samalla hoitaja toivottaa hyvää yötä.

   Ajettelen, että onpa talossa jännä käytäntö saada potilaat nukkumaan.

16.3. Soitto.

Kerron että kotona on ollut lumenluontia pihassa ja olen leiponut sämpylöitä.

   Paavo kertoo että on tullut uusia oireita. Öisin hän pelkää tukehtuvansa nukkuessaan ja että ei enää heräisi. Myös käden liike on muuttunut kummalliseksi ihan kun se ei oikein tottelisi.

   Kysyn että oletko kertonut hoitajille näistä. Joo, mutta ne sanoo että kaikki oireet johtuu siitä että olen jäänyt eläkkeelle.

 

21.3. Sovimme puhelimessa että tulen käymään.

Silloin Paavolle tulee kova hätä siitä että mitäs jos matkalla tapahtuu jotain ja sinä kuolet, kuka sitten hoitaisi taloa? Kuka siitä ilmoittaisi minulle että tietäisin? Olisiko parempi että et lähtisi, liukastakin taitaa olla. Rauhoittelen että tie on tuttuakin tutumpi kyllä minä pääsen perille.

Kun saavun osastolle edessäni on muuttunut mies. Olemus on krapulaisen tokkurainen. Liikkeet toimivat jähmeästi ja olemus on haparoiva ja hidas.

   Paavo kertoo kuulumisiaan. Vatsan toiminta on tehnyt stopin saa siihen luumumehua. Myös Laxoberonia annetaan päivittäin. Sitten Paavo alkaa kertomaan kuinka hänen täytyy tarkastella vessan valoja aina uudestaan ja uudestaan eikä tahdo päästä vessasta pois. Sitten minä pelkään että mitäs jos lääkekipot syttyvätkin roskiksessa palamaan?

   Nyt ne käskee minua täältä kotilomalle. Kotiloma kuulostaa järkyttävältä sanalta. Aivan kuin tämä olisi nyt asunto josta käydään kotona lomalla ja sitten tullaan takaisin asumaan.

24.3. Haen Paavon kotilomalle.

  Kotiin tultuaan Paavo sanoo että onpas jotenkin epätodellinen olo.   Keittiöön mennessä häneen iskee pelot. Patalaput liesituulettimen päällä voivat pudota levylle ja ne syttyvät palamaan ja polttavat koko talon. Yksi patalappu todella roikkui liesituulettimen reunan yli. Sitten hän huomasi tulitikkuaskin. Mitäs jos sekin putoaa levylle ja syttyy palamaan?

   Työhuoneeseen mentyään Paavo huomaa taskulampun ja rivin tyhjiä pattereita jotka odottavat hyllyn reunalla kierrätykseen menoa. Ne pitää kiireesti asettaa niin etteivät kosketa toisiaan. Jos joku menee niitä lähelle ne siirtyvät toisiinsa kiinni ja syttyvät palamaan? Olo on kuin hätääntyneellä häkkieläimellä.

   Alan todella ihmettelemään tilannetta. Ei Paavo ollut näin sekava ja tokkurainen ennen. Hän on nyt sairaalassa hoidossa, jossa pitäisi tutkia mistä oikein kaikki hänen oudot vaivansa johtuvat. Nyt niitä tulee koko ajan lisää.

26.3. Soitto.

Paavo kertoo että Mirtatzapiini lääkettä on nostettu ja saa nyt niitä kaksi pilleriä.. Hänellä on myös kerrottavaa uusista oireista. Nyt on ruvennut reisissä olemaan kovia kramppeja öisin ja nukkuminen on pätkittäistä. Nopea sydämen tykytys pitää hereillä, pelottaa, mitäs jos sydän lakkaa toimimasta?

   Kysyn että onko hän ulkoillut. Täällä käydään hoitajan kanssa ryhmässä ulkona kävelemässä. Minä olin mutta en mene enää. En minä ole mikään pikkulapsi hoitotarhassa joita viedään ulos jonossa.

   Olen käynyt joskus kaupassa ja vähän kävellyt mutta minä pelkään että jos kukaan ei tule aukaisemaan ovia sisään tullessa ja käytävältä loppuu happi, en uskalla lähteä.

1.4. Nyt nostetaan Risperdal lääkettä

                     Paavo tulee pääsiäislomalle

Kotiin tullessa pystyn havainnoimaan hänen todellisen kuntonsa. Sairaalassa kun makaa vain sängyssä ja liikkuminen on kävelyä syömään ja ulos, en pysty havainnoimaan kuin kapealta osalta.

   Nyt olen suorastaan kauhuissani millaisessa kunnossa Paavo on. Vessareissut ovat tulleet ongelmaksi. Sängystä ylös noustessa huimaa. Pelkää virtsaumpea, on hädän tunne mutta kun menee vessaan ei tulekaan mitään. Kun nousi sängystä tuli pissa housuun eikä kerinnyt vessaan asti. Tämä toistui muutaman kerran. Nyt hän ei pysty enää kontrolloimaan normaalia elimistönsä toimintaa. On todella pelokas ja hätääntynyt itsekin tilanteesta, koska pitää mennä vessaan ja koska ei, tätä hän nyt alkaa pohtimaan päivittäin.

   Kesken loman Paavo soittaa osastolle. Kertoo että täytyyköhän hänen tulla aikaisemmin sinne kun olo on niin tokkurainen ja paha. Kertoi että pelkää ettei yöllä enää herää kun vaimokin nukkuu niin sikeästi, jos jotain tapahtuu eikä itse kykene enää toimimaan.

   Osastolla ei selvästi ymmärretä tilannetta vaan kehotetaan vaan olemaan kotona loma loppuun.

Sähkömies hälytetään pääsiäispäivänä

 

Talon toiminnasta huolehtiminen on ollut Paavon hommia. Tapansa mukaan hän nytkin katselee että kaikki on kunnossa. Hän huomaa kuitenkin että alakerran pesukoneen pistorasia on selvästi vinossa, se varmaan hölskyy ja kipinöi ja sytyttää tulipalon.

   Sähkön pelko hyökkää niin kovaksi että hän aikoo soittaa sähkömiehen katsomaan sitä. Yritän estää, että eihän pääsiäispäivänä kukaan sähkömies ole töissä, ei siinä katkaisijassa ole sellaista vikaa joka tarvitsisi kiireellistä korjausta. Pelko on kuitenkin kova ja Paavo löytää jonkun yksityisen sähkömiehen jolle soittaa. Hän osaa kertoa tilanteen niin vakavaksi että sähkömies tulee saman tien katsomaan. He menevät alakertaan ja tulevat pian takaisin. Ei sähkömies ota käynnistään mitään korvausta vaan toivottaa hyvää pääsiäistä.

   Paavo kertoo että se sanoi ettei siinä ollut mitään vikaa mutta laittoi jotain teippiä. Nyt Paavolle tuli uusi pelko että teippi syttyy palamaan

  Ei se ymmärtänyt mitään sen päälle, ihan selvästi pistorasia on vinossa mutta eihän sellaista teipillä voi korjata Paavo tuhahtaa ärtyneenä.

   Ymmärrän, että lääkkeet ovat hämärtäneet Paavon aistihavaintoja. Olihan Risperdalia juuri nostettu ennen kotilomalle lähtöä.

  Sähkön kova pelko on kuitenkin leimahtanut. Paavo valvoi aamuyöhön asti keittiössä vahtimassa hellaa. Kun pyydän häntä nukkumaan, hän sanoo että ei pysty muistamaan onko hellan katkaisija jäänyt päälle vai ei. Kun yrittää tulla sänkyyn täytyy taas katsoa onko hella päällä ja jää sitä tuijottamaan. Käy myös useamman kerran alakerrassa tarkastamassa ettei pistorasia ole syttynyt tuleen.

  Muuten päivät kuluvat pääasiassa sängyssä maatessa. Makaamisen katkaisee ruokailut, olen laittanut perinteisiä pääsiäisherkkuja, lammasta, mämmiä ja pashaa. Kerran käymme ulkona kävelemässä metsässä. Paavon tekisi mieli hiihtämään mutta nyt tasapaino on niin huono että ei pysyisi suksilla pystyssä.

   Vien Paavon takaisin osastolle.

                                                             

   Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisella osastolla

                                 

                                         BLOGI 3

KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE SISÄÄNSÄ SE EI HELPOLLA PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

  

                                Ensimäinen hoitojakso psykiatrisessa sairaalassa

3.4. Vierailulla

Soitan lukossa olevan oven kelloa ja odottelen kauan. Oven avaava hoitaja joka tervehtii reippaan oloisesti. Siinä käydään lyhyt keskustelu.

  Oletteko huomanneet täällä Paavon voinnissa mitään muutosta?

  Emme ole.

  Olen ollut dementiakodissa töissä ja osaan tunnistaa tämänkaltaisia oireita, niitä on nyt tullut Paavolle selvästi täällä. Olen huolissani hänen vointinsa huononemisesta.

  Risperdal lääkitystä lääkäri on nyt lisännyt, sanoo hoitaja.

  Kun nämä lääkkeet lopetetaan, loppuvatko haittavaikutukset vai jäävätkö ne pysyviksi?

  Kyllä ne loppuvat kun lääkkeet lopetetaan.

Näitä ovensuu keskusteluja käydään usein kun hoitaja tulee avaamaan minulle ovea. Olen huomannut että kun kerron huomioitani Paavon voinnista hoitajat kuuntelevat tärkeän näköisenä mutta ovat sanattomia, muutama hyvää päivää kirvesvartta kommentti tulee kyllä 

15.4.Vierailulla.

Osaston käytävät ovat yleensä tyhjiä, kaikki ovat huoneissaan tai istuvat televisiota katsomassa aulassa. Nyt käytävällä hoipertelee pitkän huiskea laiha mies, katse lasittunut, juovuksissa ei voi olla mutta muuten olemus sellainen. Hyvänen aika tuollaiseksihan Paavokin on tullut!

  Paavo kertoo että oli lääkärin kierros. Valittelin hänelle että lääkkeitä on varmaan liikaa, olo on kuin huumattu. Reisissä on kummia nykäyksiä kun menee makuulle, seinillä on alkanut näkyä värejä ja en oikein näe enää kunnolla. Kaikki asiat liikkuvat oudosti jäävät kieppumaan päähän.

  Mitä lääkäri sanoi, kysyn.

  Voisin käydä lomalla silmälääkärissä. Lääkitys on kuulema ihan sopiva, nämä kaikki vaivat ovat vain minun sairauttani.

 

Tänään lähdemme ulos kävelylle. Ulkona ei ole oikein kunnollisia kävelyreittejä kun katuja on joka puolella, onneksi ne ovat hiljaisia.

Kävelylenkin jälkeen lähden kotiin ja Paavo menee osastolle.

17.4. Vierailu

Paavolla on paljon kerrottavaa mitä kaikkea hänen päiviinsä on sisältynyt osastolla. Minä kerron kodin puolen kuulumisia, päivät kuluvat pääasiassa palkkatöiden merkeissä. Työskentelen pääasiassa kotona josta käsin liikun erilaisisa tehtävissä ympäri kaupunkia.

 

Sitten tulee lääkeasiat. Niihin on tehty muutoksia. Mirtatsapiinia on vähennetty puolet pois ja Risperdal lopetettu.

  Mutta samalla on laitettu uutena lääkkeenä Zoloft ja Seroguel.

  Nyt minä en tahdo jaksaa aamulla herätä millään vaan hoitajat tulevat kiskomaan peiton päältä ja komentavat syömään. En uskalla syödä paljon kun vatsasta ei tule mitään ulos. Yöllä kaatuilin seiniin vessassa niin huimasi. Sydän jyskytti yöllä niin että minun täytyi mennä kansliaan, antoivat yöllä kahden aikaan Opamoxia.

18.4. Vierailu

Paavo on siirretty toiseen huoneeseen ja hänellä on huonekaverina nuori mies. Huonekaveri on kova juttelemaan ja kertoo että hän on täällä jo neljättä kertaa. Jätti lääkkeitä ottamatta, Zyprexa teki elämästä helvetin ja yritti päästä siitä eroon. Olo tuli kuitenkin niin huonoksi että kotiväki toimitti tänne. Täällä taas on pakko alkaa syödä mömmöjä uudestaan.

 

  Ehdotan ulkoilulenkkiä. Mutta nyt Paavo ei voikaan lähteä ulos koska ei uskalla ottaa rahapussia mukaan, pelkää että varmasti hukkaisi sen, kyllä rahapussi voi pudota taskusta, mitäs minä sitten teen? Kaikki rahat ja kortit joku löytää ja sitten ne tyhjentävät tilini. Vaikka yritän vakuuttaa että eihän sellaista voi tapahtua, ajatuspelko on niin kova että ei voi lähteä.

  Lisäksi on huoli että jos ulkona tulee pissan hätä mihin kaupungilla pääsee äkkiä vessaan. Muistan pääsiäislomalla pissan tulot housuun kun nousi sängystä ylös eikä kerinnyt vessaan, siitä on jäänyt pelko että se nyt toistuisi ulkonakin. Sitä noloutta ei missään nimessä haluaisi.

24.4. Soitto

Ne patistavat minua täällä kotilomalle mutta mitäs jos auto hajoaa matkalla, eikä pakkasessa tarkene odottaa apua. Pääni on raskas ja ajatukset kiertävät samaa rataa. Tajuan kyllä että se on selvästi ylilyöntiä mutta minä en voi sille mitään, ei sitä pysty itse hallitsemaan. Kertoo että viime yönä hän jämähti istumaan tuolille seitsemäksi tunniksi.

11.5. Vierailulla.

Seroguel lääkettä on äskettäin nostettu. Lämmönsäätelyssä on alkanut ilmetä häiriöitä. Paavolla on kahdet pitkät housut ja kolme paitaa päällä ja silti palelee aina. Kädet ovat alkaneet vapista ja hikoilu lisääntynyt. Paavo kertoo että hän on kysellyt voisiko vapina johtua siitä kun Seroguelia lisättiin mutta ei saa mitään vastausta.

 

   Eilen täällä vaihdettiin lakanat ja minä en muistanutkaan miten ne vaihdetaan, kyllä minä sitten pitkään pähkäilin enkä millään meinannut osata, lopulta hoitajan täytyi tulla laittamaan ne, Paavo kertoo huvittuneena.

  Huomaan myös että Paavo ei enää pysty hahmottamaan sairaalasta käsin kotiaan, asioiden ja tekemisen koordinaatiokyky on selvästi hämärtynyt. Kuitenkin hän tuntee olevansa vastuussa kodin hoidosta. Kun vierailen tai soitan, Paavon vakituiset puheet liittyvät aina kotiin ja sen toimintoihin. Nyt koti näyttäytyy hänelle moninaisin vikoina. Kokee voimattomuutta kaikkien asioiden edessä joita kotona pitäisi tehdä mutta tietää että tällaisessa tilanteessa ei siihen pysty.

16.5. Menen hakemaan kotilomalle

Jään juttelemaan oven aukaisija hoitajan kanssa. Yritän kysellä mitä täällä oikein tapahtuu Paavolle kun hänen vointinsa menee aina vain huonommaksi.

 Kritisoin lääkkeitä jotka aiheuttavat tätä oloa. Tapani mukaan mitään vastauksia en saa, sellaista ympäri pyöreää selitystä että makaa paljon sängyssä eikä osallistu juuri mihinkään.

  Kotiin lähtö ei tahdo onnistua mitenkään. Kotona ei olekaan mitään vaatteita mitä laittaa päälle. Vaikka kuinka yritän vakuuttaa sinullahan on siellä kaappi täynnä vaatteita hän väittää että ei ole mitään päällepantavaa.

  Paavolla ei todellakaan ole enää kykyä siirtää ajatuksia ajassa eteenpäin ja jonnekin kauemmas siitä tilanteesta missä sillä hetkellä on. Pääsemme kuitenkin lähtemään.

1.6. Vierailu

Paavon kasvoihin on tullut kovasti ihottumaa ja ne hilseilevät. Saa ihottumaan Elidel rasvaa. Myös käsien vapina on koventunut. Kertoo että ei tahdo kehdata mennä syömään kun on vaikea tarjottimella kantaa ruokaa pöytään. Ei halua että maitolasi kaatuu ja olisi noloa kun täytyisi hänen sotkujaan ruveta siivoamaan, toiset joutuisivat odottamaan jonossa. Joskus pyytää hoitajia auttamaan kun vapina on erityisen kovaa.

   Vapina on huomattu osastollakin ja siihen annetaan Akineton nimistä lääkettä.

  Kahvin Paavo on jättänyt usein juomatta. Hän alkaa vähentämään selvästi syömistään koska kun vatsan toiminta on lamaantunut eikä mitään tule pois, eihän vatsaan voi määrättömästi ruokaa laittaa. Närästys on myös kovaa, saa siihen Caviskon lääkettä säänöllisesti.

 

   Teemme tavan mukaan taas pienen ulkoilulenkin. Ilma on kesäisen lämmin. Kaikki kodin talonmiehen työt murehduttavat jatkuvasti ja ne ovat hänen pääasiallisin puheen aihe. Yritän vakuuttaa että ei kotona ole mitään hätää, kaikki toiminnat pelaavat moitteettomasti. Mutta koska Paavo ei voi sairaalasta käsin olla niitä tarkistamassa ne pyörivät ajatuksissa ja muuttuvat lääkkeiden sekoittamassa mielessä uhkiksi ja peloiksi joita ei voi hallita. 

  Oma koti alkaa näyttäytyä mielessä joltain muulta kuin mitä se todellisuudessa on.

16.6. Vierailu

Osastolle on tullut uusi huonoa suomea puhuva lääkäri, luultavasti joku opiskelija. Valittaa hänelle että lomilla on aloitekyky tosi huono enkä pysty kotona oikein tarttumaan mihinkään tehtävään, mitään ei saa aikaiseksi. Lääkäri nostaa Opamoxia puolella tabletilla ahdistuksen vähentämiseksi. Ihmettelen että Opamoxiko saa hänet pirteämmäksi ja toimintakykyisemmäksi.

   Jään myös miettimään tulevia psykiatrian lääkäreitä, jotka hakevat käytännön oppinsa sairaalan osastoilta. Heille opetetaan sairaalan hoitokäytännöt, oppivat ,millaisia ovat psykiatriset potilaat, miten heitä diagnosoidaan, mitä lääkkeitä annetaan.

   Tämä lääkäri tiesi että potilaalle kuuluu antaa lisää Opamoxia kun hän valittaa huonosta aloitekyvystään, huonosta toimintakyvystään kun ei pysty tarttumaan käytännön toimiin vaikka haluaisi.

23.6. Soitto

Seroguel poistetaan illasta

Osastolla on alettu puhua ECT-sähköhoidosta ja suosittelevat sitä. Paavo ei halua mennä sellaiseen. Kysyvät minultakin josko antaisin luvan. Sanon että eihän lääkkeiden tuomat haitat  voi poistua sähköllä. En osaa ottaa siihen kantaa mitenkään kun  en tunne hoitoa.

1.7. Soitto

  Nyt hän kertoo että lääkäri on tehnyt sähkölähetteen hoitoarvioon Nokialle. 

  Mutta kuinka lääkäri voi tehdä sitä jos potilas ei anna suostumusta? Paavo toteaa vain tyynesti että täällä tehdään niin kuin halutaan ei potilaiden sana mitään vaikuta.

  Ihmisiä karkaakin täällä ja sitten niitä tuodaan poliisikyydillä takaisin. Paavon huonekaveri jätti kerran tulematta lomilta ja poliisit hakivat hänet kotoa ja toivat takaisin. 

15.7. Vierailulla

  Paavon piti päästä pois mutta aikaa pidennettiinkin vielä muutamalla viikolla. Sähköhoito onkin peruttu mutta tehtiin lääkemuutoksia.

  Lääkkeistä Zoloft on lopetettu ja tilalle laitettu Efexor. Efexorin määrää lisätään jonkin ajan kuluttua ja siksi täytyy olla vielä sairaalassa.

18.8. Vierailulla

Paavo on pääsemässä kotiin lopullisesti. 

  Hoidosta on keskusteltu hänen kanssaan. Paavo kertoo että lääkäri on sanonut ettei lääkityksellä ei ole ollut juuri vastinetta, minä en kuulema  tunnista ongelmia vaan ulkoistan ne talon vikoihin. Koska en ole halunnut ottaa kaikkea hoitoa vastaan, täytyy nyt tulla toimeen sairauden kanssa. Kotona sairaus ei tule itsestään parantumaan. 

  Tällaiset eväät hän sai lähtiessään sairaalasta  viiden kuukauden hoidosta. 

20.8. Paavo pääsee kotiin

Lääkelista on huima minkä hän saa evääksi sieltä.

Aamulla Efexor ja Opamox

Päivällä  Opamox

Illalla Seroguel ja Seroguel prol. ja Opamox 

Vatsan toimintaan Coversyl ja närästykseen Omeprazol.

Olen oppinut nyt tuntemaan masennuksen hoitoa aika lailla tänä aikana ja olen hyvin hämmästynyt kaikesta näkemästäni ja kuulemastani. Samalla olen suuri kysymysmerkki. 

 Hoito sairaalassa näyttäytyy minulle kun seuraan sitä ulkopuolisena erikoiselta. 

  Pillerit suuhun ja sänkyyn, on hoidon perusvire. Miksi ei voisi yhtä hyvin nauttia ne pillerit kotona ja nukkua kotisängyssä? Olisi kotona enemmän virikkeitäkin kuin kävellä sairaalan käytävillä toimettomana ja katsella huoneiden seiniä ja kattoa kuukausi kaupalla. 

  Sängyssä makaavia potilaita hoitajat yrittävät sitten liikutella ja aktivoida erilaisilla virikkeillä. 

  Psykiatrinen sairaalaosasto on myös erikoinen verrattuna muihin sairaaloihin, että sinne tullaan asumaan pitkäksi aikaa. Ei Paavo tiennyt mennessään osastolle että se on hänen asumuksensa monta kuukautta.

  Hoidon päätyttyä Paavo vaikutti kävelevältä robotilta kun tuli kotiin. Toisaalta hän on se sama Paavo jonka olen oppinut tuntemaan ja jonka kanssa olen edelleen vuorovaikutuksessa, jonka olemuksen ja sisimmän olen oppinut vuosien myötä tuntemaan, toisaalta hänessä on jotain uutta. Jokin vieras takki on puettu ylle. 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta

psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                               BLOGI 4

 KUN JÄRJESTELMÄ  IMAISEE  SISÄÄNSÄ  SE  EI HELPOSTI    LUOVUTA SIITÄ  POIS

                   Paavon elämää kotona osastojakson jälkeen

Paavo on nyt kotiutunut sairaalasta.  Päivittäinen lääkelista  on pitkä. Tällaista lääkemäärää hän ei ole koskaan elämässään tarvinnut eikä nauttinut.

 Diagnoosina Paavo oli saanut  vakava masennus ilman psykoosioireita. 

   Aamulla Efexor ja Opamox, päivällä Opamox, illalla kahdenlaista Seroguelia ja Opamoxia.

   Paavolle on järjestetty myös jatkohoito, joka kuuluu hoitojärjestelmän rutiiniin.   Psykiatrian poliklinikalle on jo annettu aika lääkärille. Lisäksi Paavolle on varattu paikka johonkin keskusteluryhmään. 

 

                        Normaali arki ei enää sujukaan

Nyt sitten pitäisi alkaa normaali kodin arki normaaleine kodin askareineen. Pihamaa odottaa ruohonleikkuuta, talo lämmityksen ja muun toimintatekniikan hoitoa.

   Mutta suurempaa aktiivisuutta ja monista asioista huolehtiminen viiden kuukauden sairaalassa makaamisen jälkeen ei niin vain  onnistunutkaan. Lääkkeiden lamaannttava vaikutus näkyy  selvästi.    Elimistön toiminta oli tahmeaa, kaikki kehon liikkeet hitaita,jäykkiä ja tokkuraisia. Väsyttää.

   Paavo yritti käydä muutaman kerran keskusteluryhmässä 30 km päässä, mutta totesi että ei pysty enää ajamaan autoa turvallisesti. Parkkipaikalla ei pysty enää peruuttamaan autoa ja muutenkin ajo on epävarmaa. Jos auto tulee tiellä vastaan Paavo jarruttaa vaistomaisesti ettei törmää siihen. Takana tulevat ovat vaarassa ajaa perään. 

  Ryhmässä käynnit loppuivat nopeasti, sairaalan hoito oli vienyt häneltä kyvyn ajaa autoa. Muutenkaan Paavo ei oikein ymmärtänyt ryhmän mielekkyyttä mitä hyötyä siitä olisi. Hän naureskeli kerran kun tuli sieltä että meille annettiin pussukoita joissa oli erilaisia hajuja joita piti tunnistaa haistelemalla  ja sitten piti kertoa mitä ne tuovat mieleen.

Päivät kuluivat suurimmaksi osaksi nukkumalla välillä käy syömässä. Televisiota ei jaksanut seurata, lehtien lukeminen alkoi takkuilla ei jaksanut keskittyä pitkiin teksteihin.

                       Efexorin haittavaikutukset tulevat

Tein merkittävän huomion. Aamulla kun hän otti Efexorin ja Opamoxin aamupalan aikaan, meni yleensä takaisin sänkyyn ja nukahti. Muutaman tunnin kuluttua Paavo herää kauheaan oloon. Sydän hakkaa voimakkaasti epäsäännöllisesti, palelee, tuntuu vapinaa.   Tätä tapahtuu joka aamu säännöllisesti. Lähden aamulla usein kodin ulkopuolelle työtehtäviin ja tulen käymään kotona syömässä.

  Paavo huutaa sängystä että tilaa pian ambulanssi en kestä tätä. Hädissään hän pyytää minua lähelleen ja alkaa puhua kaikista mahdollisista talon vioista ja miten niitä pitää korjata. On selvästi peloissaan.  Ei jaksa nousta sängystä eikä ole mitään vaatteitakaan mitä laittaisi päälle. Kuitenkin hän pakottaa itsensä nousemaan ylös, hoippuu suihkuun ja se piristää.

   Pian aamut Efexorin ottamisen jälkeen alkoivat muuttua suorastaan kauhuksi. Alkoi ilmestyä ihottumaa. Ihottumaa on ollut jo pitkään jonkin verran, mutta nyt kauhistun kun huomaan että koko selkä ja jalat ovat ihottumaa täynnä. Kutina on kovaa ja olo tuskainen kun pitäisi raapia mutta se lisää kipua.

   Paavo huomaa huolestumiseni kun sanon että lääke tekee tuota. Mutta hän alkaa vähättelemään, tämä on vain stressiä ikään kuin ei uskoisi sitä lääkkeestä johtuvaksi. 

  Iltapäivällä olo tasaantuu ja on suhteellisen normaalin oloinen illalla. Kolmen aikoihin iltapäivällä Paavon kuuluu ottaa Opamox ja se rauhoittaa tilannetta.

               Seroguelin haittavaiktukset alkavat näkyä

Iltaisin alkaa toistui uudenlainen kuvio. Kun  otti Seroguelin ja Opamoxin, hetken kuluttua alkaa vaeltelemaan ympäri taloa ikäänkuin hyrränä.

    Hän seisoo keittiössä hellan äärellä ja tuijottaa sähkökatkaisijoita jos levy sittenkin olisi päällä. Yön pimeydessä hän taskulamppu kädessä kulkee edestakaisin huone huoneelta, napsauttaa taskulampun päälle aina valokatkaisijan kohdalla ja tuijottaa sitä pitkää. Välillä käy taas katsomassa hellan katkaisijoita

ja taas siirtyy valokatkaisijoihin. Kirkas taskulampun valokiila vilkkuu pimeässä, sammuu, syttyy... sammuu…

  Puolen yön jälkeen huutelen hänelle sängystä että tule jo nukkumaan, se kirkas valon välkyttely ei tee hyvää sinun aivoillesi sehän sekottaa kokonaan unirytminkin. Mutta ei itse voi vaikuttaa tilanteeseen vaikka niin mielellään jo nukkuisikin, hän sanoo.Aivankuin jokin kuminauha vetäisi minua takaisin kun yritän lähteä nukkumaan.

   Tätä vaeltelua tapahtui joka yö. Välillä hän heittäytyi penkille tai sohvalle ja nukahti pieneksi hetkeksi ja taas ponnahti ylös tuijottamaan hellaa tai sähköpistokkeita. Joskus menen hänen luokseen ja pyydän nukkumaan. Paavo on poissa oleva "unissakävelijä" ja  huutaa vihaisena heiluttaen nyrkkiään minua kohti  jos otan kädestä kiinni ja yritän viedä nukkumaan. 

  Aamuyöstä joskus kello 4 joskus jopa 8 aikaan aamulla hänen olemuksensa yht`äkkiä muuttuu ja rupeaa valmistautumaan normaalisti nukkumaan. Käy pesemässä hampaat, laittaa yövaatteet päälle ja nukahtaa nopeasti. 

   Illoista alkoi tulla painajaisia kun pelkäsi öitä ja vaeltamista, jolla ei voinut mitään.  Jotenkin hän vaistoaa että lääkkkeet vaikttavat ja niiden ottaminen siirtyy pikkuhiljaa aina myöhemäksi. Vastaavasti nukkumaan meno siirtyy myös aamun pikkutunneille. 

  Pelot hyökkäävät mukaan voimakkana. Nyt vesivaraaja   saattaa rikkoontua ja taloon tulee vedenpaisumus. Paavo varasi  kumisaappaat sängyn viereen että pääsee pakoon vettä. Hän kertasi ääneen ennen sänkyyn menoa miten toimisi kun vesi alkaa täyttää huoneen. 

  Lumi katolla romahduttaa talon ja jäädään puristuksiin. Yöllä kulkiessaan hän valitsi aina lepopaikakseen oven läheisyyden jotta pääsee nopeasti pakoon.

 Alan olla huolestunut, kuinka kauan ihminen kestää tällaista rääkkiä, eikö kukaan tee mitään?  

                         Poliklinikan asiakkaana 

Sairaalan jälkeen  hoito jatkuu psykiatrian poliklinikalla. Koska Paavo ei tällä hetkellä pysyt ajamaan autoa, eikä julkisia kulkuneuvoja kulje paikkakunnaltamme, on minun lähdettävä aina kyytimieheksi.  Samalla  olemme yhdessä lääkärin vastaanotolla. 

 Paavon runsas ja kova ihottuma ja siihen liittyvä kutina joka laukesi Efexorin  ottamisen jälkeen jälkeen  aamuisin oli asia joka kerrottiin heti lääkärille.

  Hän alkoi lopettamaan sitä heti.  Lääkkeen loputtua alkoivat päässä kummalliset sähköiskut ja olo muuttui huonovointiseksi. Tiesin että ne ovat vieroitusoireita. Vähitellen aamut rauhoittuivat ihottuma häipyi  ja se helpotti oloa.

 Kerroimme lääkärille  myös Seroguelin aiheuttamista  yövalvomisista. Kun Paavo vaeltelee ja tarkistelee monta tuntia öisin ja sitten  äkkiä muuttuu erilaiseksi, rauhoittuu ja tulee  nukkumaan, lääkärillä oli heti tieto mistä moinen ilmiö johtuu. Hän sanoi että kun ottaa Opaoxin samalla niin luultavasti sen vaikutus Seroguelin kanssa lakkaa ja siitä johtuu tuo äkillinen muutos olemuksessa. Hän kehotti ottamaan Seroguelin aamulla. Se rauhoittikin yöt mutta sitten päivät muuttuivat tokkuraisiksi ja sekaviksi. 

Seroguelia alettiin sitten purkamaan pois.  

Kun Seroguelia oli enää pieni annos  iskivät vieroitusoireet ja olo kävi tukalaksi. Vähennyt oli liian nopeaa. Lääkäri kehotti palaamaan takaisin suurempaan annokseen ja sitten vähentämään hitaammin.

  Ihana lääkäri joka ymmärtää näiden lääkkeiden päälle! Seuratessani vierestä Paavon tuskaa ja kärsimystä, eikä voinut tehdä mitään, tuntui hyvältä että meillä oli joku joka ymmärsi ja osasi kuulla, tiesi mitä tapahtuu ja teki korkreettisesti jotain helpottaakseen tilannetta.  

  Sairaalassahan vain sanottiin että kaikki lääkkeiden tuomat uudet oireet, fyysisetkin, ovat Paavon sairauteen kuuluvaa. Kärsi, kärsi vaan se kuuluu masennukseen. Hyi! 

  Opamox oli  myös lopetettu. Lääkeiden vähentäminen piristi selvästi Paavoa. Hän jaksoi jopa käydä hiihtolenkillä. Hiihtäminen on ollut aina talven intohimo ja olemmekin tehneet paljon eväsretkiä  kauemmaksikin ympäristöön. 

Seroguelin lopetus kokonaan ei nyt toisella yrittämälläkään  onnistunut. Tilannetta pahensi  myös Opamoxin lopettaminen. Sehän on riippuvuutta synnyttävä bentsodiatsepaami joka aiheuttaa kovia vieroitusoireita. Paavolle lääkettä on syötetty  suuria annoksia monta kuukautta, joten riippuvuus on syntynyt varmasti. 

  Lääkäri ehdotti osastolle menoa, jossa lääkkeet    voisi purkaa pois turvallisesti ja katsotaan sitten puhtaalta pöydältä tarvitaanko niitä ollenkaan. 

   Lääkäri oli siis sitä mieltä että Paavo ei ehkä tarvitsisi tällaista lääkitystä lainkaan. 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                   BLOGI 5

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                

                     Toinen hoitojakso psykiatrisella osastolla

                       

 Paavon ensimmäinen sairaalan  osastojakso loppui   elokuussa. Siitä lähtien hän kävi psykiatrian poliklinikalla lääkärin luona  kahdeksan kuukauden ajan  seuraavan vuoden huhtikuulle asti. 

  Poliklinikan lääkäri  alkoi  purkamaan edellisellä kerralla osastolla annettuja lääkkeitä niiden voimakkaiden sivuvaikutusten takia. Sitä mukaan kun lääkkeet vähenivät  hitaasti, se näkyi pikkuhiljaa olemuksessa.

  Aktiivisuus lisääntyi,  ajatuksen juoksu selkeytyi, talon normaalit  hoitotoimenpiteet eivät enää olleetkaan niin kauheita ja  ihmeelliset pelot ja ajatuksen juoksut laimenivat  kun pystyi hahamottamaan ympäristsöä ja asioita paremmin.  OCD tarkistuspakkokaan ei ollut enää niin massiivista, Seroguel lääkettä  ei pystytty lopettamaan kokonaan  ja se piti yllä yökulkemisia, mutta nekin olivat vähentyneet.  Nyt uskalsi lähteä lempiharrastuksensa  hiihdon pariin metsään. Yhdessä teimme pitempiä eväsretkiä, kahvit ja eväät autoon ja suunnistimme jonnekin kauemmas.

  Tämän parempaa näyttöä psyykelääkkeiden  elimistöä lamaannuttavasta vaikutuksesta ei voi olla.

  Suurin muutos taisi olla se että autolla ajokyky alkoi palautumaan. Minun ei enää tarvinnut lähteä joka kerta kuskiksi poliklinikka käynneille vaan Paavo uskalsi lähteä itse ajamaan liikenteeseen. 

Tammikuussa alettiin vähentämään Seroguelia mutta sen vähentäminen toi erittäin voimakkaat vieroitusoireet, jolloin lääkäri  ehdotti että Paavo menisi osastolle, jossa lääke voitaisiin lopettaa turvallisesti.  Aloitetaan puhtaalta pöydältä ja katsotaan tarvitseeko sitä lainkaan, hän sanoi.  

   Paavolle osastolle meno ei ollut mieluista mutta lääkeistä oli pakko päästä eroon, niin sietämätön olo oli.  Vaihtoehtoja ei ollut.  Jotenkin sitä vielä luotti sairaanhoitojärjestelmäämme ja sisimmässä oli toive, että jospa nyt saisin jotain apua. 

   Paavo meni toiselle osastojaksolle huhtikuun lopulla.

                          Uusi lääkeputki aloitetaan heti

 27.4. Paavo soittaa ja kertoo osaston alku kuulumiset.

Heti seuraavana aamuna osastolla Paavolle tuodaan Opamoxia. Hoitaja vahtii vieressä että hän sen varmasti  nielaisee.

 Paavo on hämästynyt ja kyselee miksi tätä täytyy ottaa, eihän sitä ole ollut enää moneen kuukauteen käytössä.

  Tämä on lääkärin määräys, hoitaja sanoo eikä perustele asiaa  muuten.  Sanoo vaan että voit hakea illalla ylimääräisen Opamoxin kello 21-22 jos haluat.

  Opamoxia annetaan kaksi  kertaa päivässä aamuin illoin  ja kolmas kerta on tuo vapaaehtoinen  myöhemmin illalla halutessa.  Paavo ei hakenut.

30.4. Paavolla on alkanut nähdä ihmeellisiä unia. Hän on hautajaisissa ja kuolleita ihmisiä tulee uniin.

  Myös eräänlaista ruumiista irtautumista on ollut. Hän katsellee itseään  kehonsa ulkopuolelta kuinka kirjoitti jotain paperille. Sitten huomasi  olevansa taas kehossaan ja ihan oikeasti kynä oli kädessä.

 Nyt minä olen ylen hämmästynyt kuullessani tämän.

  Opamox on selvästi sekoittanut Paavon aivot tuollaisiin hallusinaatioihin.

 Kotona ollessa ei koskaan ole ollut mitään tämän kaltaista, ei edes alkoholi ja muut päihteet ole koskaan  sekoittaneet ajatuksia absoluutti raittiilla miehellä. 

 Onko tämä osaston automaattinen käytäntö jokaisen tulijan kohdalla, että heidät pakotetaan ottamaan lääkettä saman tien kun astuvat ovesta sisään?         Paavo on juuri onnistunut vieroitautumaan edellisistä Opamoxeista.

  Miksi ei kerrota mitään syytä lääkkeeseen vaikka sitä kysyy?

4.5. Seroguel lopetetaan  ja aloitetaan uusi lääke Zyprexa. Opamoxia lisätään  puolikkaan tabletin verran.

6.5. Zyprexaa lisätty

9.5. Optipar aloitettu

 Nopeasti olemus alkaa muuttumaan tokkuraiseksi, samanlaiseksi jollainen  oli edelliselläkin  osastojaksolla. Serogueliahan oli vielä pieni määrä menossa kun tuli osastolle. Lääke teki  vaeltelua osastollakin, öisin hän lähti käytävälle kävelemään, jolloin lääke lopetettiin kerralla.

 Soitan lääkärille.

 Paavo tuli osastolle Seroguelin purkamista varten ja poliklinikan lääkärin mielestä voitaisiin katsoa tarvitaanko lääkkeitä enää ollenkaan. Minkä vuoksi hänelle nyt laitetaan  moninkertainen lääkitys täällä?

  Lääkäri teki tyypillisen "asiantuntija" kysymyksen.

  Kumpi teistä on nyt huolissaan tästä?

  Molemmat olemme yhtä huolestuneita.  Minun huoli on se kun joudun vierestä seuraamaan hänen tuskaista oloaan mitä nämä lääkkeet tekevät.

10.5. Lähdemme ulos kävelylle.

   Ajattelin käydä samalla kaupassa hakemassa ruokaa kotiin.  Meidän täytyy ylittää vilkasliikenteinen tie. Silloin Paavolle tulee kauhun ilme ja hän pysähtyy paikalleen.  Vaikka on suojatie ja vihreä palaa Paavo  katselee kauhuissaan  pysähtyneitä autoja eikä uskalla lähetä ylittämään tietä. Otan häntä kädestä ja menemme yli. 

 Kaupassa Paavo etsii hyllystä tavaraa itselleen mutta jääkin äkkiä seisomaan ja tuijottamaan eteensä. On hämmentyneen näköinen itsekin reaktiostaan.

Vien kauppaostokset autoon odottamaan ja lähdemme vielä jatkamaan kävelyä hiljaisemmalle tielle.  Siellä Paavo äkkiä pysähtyy ja alkaa kiertämään ympyrää paikallaan aivan kuin olisi eksyksissä. Hän ei osaa kertoa mikä hänellä on kun hämmentyneenä kyselen.

  Saatan Paavon sairaalan oven taakse ja lähden kotiin.

 Ajaessa olen vähän muissa maailmoissa kaikesta kokemastani. Tiedän että nämä uudet lääkkeet joita hänen on nyt pakko syödä tekevät tätä. Muuten olen tietojeni suhteen tyhjiössä. Eipä moni muukaan maallikko ole  selvillä psykatrisista hoidoista, taitavatpa ne tulla yllätyksenä potilaillekin.

                       Uusia  oireita alkaa tulla

  

 Näistä Paavo kertoo minulle.

  Ääniyliherkkyys on kehittynyt. Seinän takana keittiössä  astioiden äänet kaikuvat korviin niin että ei saa nukuttua.  Television äänet käytävältä ja ihmisten puheet jotka ovat alkaneet häiritä illalla eikä pääse rauhoittumaan nukkumaan.

 Yöllä kun meni vessaan näki seinällä silmissään G-kirjaimen muotoisen valon.

   Tiedän että aistien virittyminen yliherkäksi kertoo jostain elimistön  stressi tai hätätilanteesta. Silloin elimistön kyky ottaa vastaan ulkopuolisia  virikkeitä on rajoittunut ja se saattaa alkaa  reagoida epänormaalisti.  

  Kieleen on tullut haava ja hoitaja kävi sitä katsomassa eikä kuulema ole vakavaa. Nukkuminen on alkanut pelottaa, pelkää että kieli turpoaa eikä pysyt hengittämään.

  Puheet alkavat käydä omituiseksi. Huoneen seinän takana on televisio ja Paavo sanoo että sähkölaitteesta tulee mangneettisäteilyä eikä hän siksi oikein pysty ḿuistamaan  mitään.

Lääkäri kävi  katsomassa. Paavo valittelee kauheaa väsymystään ja vetämätöntä oloaan. Hän kyseli lääkkeistä ja niiden vaikutuksista tähän kaikkeen.

  Lääkärin totesi että jospa sinulla onkin luottamuspula meidän  hoitoon ja hoitolinjauksiin. 

??? 

  

19.5. Optipar lääkettä nostetaan.

24.5.  Kun menen  käymään  Paaavo makaa sängyssään peiton alla velttona silmät kiinni eikä nosta katsettaan.

  Minulla on varmaan kuumeeton  keuhkokuume kun on niin vetämätön olo.  Viime yönäkin nukuin vain viidestä kuuteen.

  Jalat ovat käyneet kumman tunnottomaksi.

   Ne sanovat vain että minun täytyy lähteä ulos hapettumaan ja olla tietoisesti ajattelematta liikaa pieniä asioita.

  Huomaan että pöydällä on paperille kirjoitettu lukujärjestys. 

   Siinä on joka päivälle ohjelma jota pitäisi alkaa noudattamaan. Ruokailujen lisäksi ulkoilua, kuntosalia, pyykkipäivä.  En minä jaksa, Paavo selittää tuskastuneena.

Nyt ne puhuvat  että tilataan aika Nokialle tarkempiin tutkimuksiin. 

Olen lukenut juuri neuroleptisestä oireyhtymästä mikä saattaa tulla kun  tehdään lääkemuutoksia. Tämä on varmaan sitä.

  Opamoxia jaetaan kuin karkkia konsanaan monta kertaa päivässä Sitä on juuri nostettu kun aloitettiin uudet lääkkeet. 

 Seroguelin lopetus ja Zyprexan ja Optiparin  aloitusoireet alkavat  näkyä nyt.

 Eikö osastolla jostain syystä pystytä näkemään potilaille lääkkeiden tuomia sivuvaikutuksia, nähdä että niiden yhteys ajoittuu lääkkeide lisäämiseen?     

Mutta potilaalla onkin  vain luottamuspula heidän hoitoonsa. 

  Mitähän he oikein hoitavat täällä?

 Hätääntyneenä  ihmettelen hoitajille  mitä Paavon voinnille on tapahtunut.

 Hekin ovat huomanneet muutoksen mutta eivät osaa sanoa syytä. En rohkene puhua neuroleptisesta oireyhtymästä, eiköhän sairaalan tasoisessa paikassa täydy tietää asiat. Mikä minä maallikkona olen puuttumaan diagnooseihin.

Hoitaja kertoo että odottaa aikaa Nokialle. Kehui kuinka siellä on maan parhain asiantunemus ja hyvä hoito.

              Sammutetuin lyhdyin sähköhoitoon 

9.6. Menemme Nokialle  talon bussilla.

  Heti ilmoittautumisluukulla tapahtuu mielenkiintoinen lipsahdus. Auton kuljettaja kulkee edellä, hoitaja jää vähän kauemmas taakse.

 Kuljettaja: Täältä tullaan sähköhoidon esivalmisteluihin...

 Silloin hoitaja kiirehtii paikalle ja sysää kuljettajan syrjään ja sanoo:

  Potilas ilmoittautuu lääkärin vastaanotolle.

 Istumme odottamaan.  Kuiskaan Paavolle että tiesikö hän että on tulossa sähköhoitoon.

  Ei osastolla sanallakaan ole kerrottu mitään tällaista. Mutta kyllä minä mielessäni on arvaillut tätä, eihän sieltä kukaan muutoin tule tänne.

Paavo ei ole osastolla  koskaan antanut mitään suostumusta sähköhoitoon, sanonut ehdottomasti että  ei halua sitä.

Sähköosaston lääkäristä sai  heti sellaisen vaikutelman että hänellä oli jo valmiina diagnoosi. Nyt hän yritti kaivelemalla kaivaa esille jotain sellaita tekijää jolla voisi perustella sitä.   Sähköhoitoon tarvitaan vähintäänkin psykoottinen masennus jotta sitä voidaan antaa.

   Mukana tullut hoitaja kertoo lääkärille että Paavo kotiutettiin edelliseltä hoitojaksolta erittäin huonokuntoisena ja vaimo on hoitovastainen. Lääkäri jatkaa puhumistaan ja kysyy suostumusta lähteä sähköhoitoon. 

  Paavo ei kuitenkaan anna suostumustaan. Silloin  lääkärin puhe kiihtyy ja pulppuaa kiivaana.  Sieltä tulee todisteluja tutkimuksista kuinka masennus vaurioittaa aivoja ja hoitamattomana johtaa psykoosiin.

 Minä jo ehdin miettiä siinä sivussa kuunnellessa, että mikähän  sille nyt tuli kun alkoi noin kiihytä.

  Silloin Paavo toteaa rauhallisesti:

  Minulle on nyt turha selittää mitään, en jaksa kuunnella enkä pysty nyt vastaanottamaan mitään selityksiä. 

  Paavolle oli annettu osastolla annos Opamoxia ennen lähtöä. Nyt lääke alkaa väsyttämään  ja muuttuu unisen oloiseksi.

  Lääkärin puhe kuitenkin jatkuu ja jatkuu. 

Nyt en voi olla puuttumatta asian kulkuun, ja sanon lääkärille:

   Tämä menee jo liian pitkälle, tuo puheesi alkaa olla henkistä väkivaltaa. Lopeta tuo tai hän on ihan kohta oikeasti psykoosissa.

  Lääkäri tiuskaisee: Niin hän onkin.

   Katselen Paavoa ja löytääkseni hänestä jotain psykoosin piirteitä. Istuu rauhallisena lääkkeiden turruttamana. Puhuu rauhallisesti ja asiallisesti.

Sitten lähdetään katsomaan sähköhoitotiloja. Siellä lääkärin  vuolas puhe jatkuu hänen esitellessä  sänkyjä ja koneita. Samaan tahtiin Paavo käy yhä lamaantunemman näköiseksi.

 Silloin minun täytyy taas puuttua peliin ja sanon että nyt meidän täytyy lähteä pois.

Matkalla kuulen kun lääkäri  sanoo hoitajalle  että heti huomenna aamulla täytyy aloittaa, hänet voi tuoda vaikka tänne osastolle jos on tarvis.

  Ihmettelen että mikähän hätätilanne nyt on noin kiireessä.

Vielä ulkorappusilla lääkäri juoksee perääni ja kysyy minulta että annetaanko hänelle sähköhoitoa?

   Sanon että minä en osaa ottaa kantaa siihen se on Paavon oma asia, hän tekee itse ratkaisunsa.

Illallaa soitan osastolle ja kysyn minkä ratkaisun hän on tehnyt.

  Kai minä siihen sähköön menen oli vastaus. Ne on ottaneet jo sydänfilmikin täällä.

  Paavo kertoi myös että hän yritti  tarkemmin ottaa selvää psykoosioireista mitä ne oikein ovat hänellä,  joista Nokian lääkäri niin kovasti puhui. Mutta hoitajat vain sanoivat että kysy lääkäriltä. 

Sähköä alettiin siis antamaan vastoin potilaan suostumusta. Tai jos suostumus saatiin se tuli todella kovan  kiristyksen kautta.

  Yhtä asiaa ihmettelen yhä. Sähköosaston  lääkärin toimintaa. Hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt Paavoa eikä jutellut hänen kanssaan sanaakaan.  Kuinka hän voi noin vain  määrätä tuntematonta potilasta  pakolla tulemaan heti huomenna sähköön?

 Kumpi tässä oikein käyttää pakkoa, sairaalaosaston lääkäri, joka lähettää potilaan sähköhoitoon kertomatta siitä hänelle,  vai Nokian lääkäri toimenpiteen suorittajana?

   Lisäksi  Nokian lääkäri antaa Paavolle uuden diagnoosin joka kulkee jatkossa aina hänen  potilastiedoissaan: Vakava psykoositasoinen masennus.

  Siis toisen sairaalan lääkärikin voi antaa diagnooseja?  Vai kuka sen antoi? Osaston lääkäri ei ole koskaan puhunut Paavon kanssa tällaista. Siksi Paavo onkin ymmällä ja haluaisi tietää tarkemmin kuinka häntä oikein määritellään.

  No, enhän minä sairaanhoitojärjestelmän toimintaperiaatteita  tunne, ihmettelen vain  kun en ymmärrä.

                                                      

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                    BLOGI  6

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                    Toisen osastojakson jälkeen kotona

Paavo on kotiutunut toiselta osastojaksolta elokuussa.

  

 Hänellä on lääkkeenä aaamulla Optipar ja illalla Zyprexa. Voimakaasta tokkuraisuutta aiheuttananut Opamox lopetettiin ja se näkyy selvästi olemuksessa pirstymisenä.

   

  Mutta edelleen käytänön asioiden hoitaminen  on hukassa.  Paavo soittelee milloin sähkömiestä, milloin putkimiestä katsomaan milloin mitäkin vikaa joita hän huomaa jatkuvasti. Todellista vikaa ei välttämättä ole, mutta epäily herää jos se meneekin rikki saa soittelemaan apua. 

Talon lämmitys   on ongelma. Sen pitäisi olla automaattinen, mutta jostain syystä Paavo ei luota siihen vaan käy jatkuvasti tarkistamassa että kaikki pelaa. 

 Väsymys on valtavaa. Päivät kuluvat  paljolti nukkuessa vaikka päiviin  mahtuu myös toimintaa. 

  Mökkimatkat  ovat mukavia. Mökillä Paavolla on puuhaa lämmityspuiden tekemisessä.  Metsät ovat täynnä marjoja ja sieniä, niitä käymme poimimassa..

 Illat  ovat selvästi pirteimpiä ja aktiivisuus suurimmillaan, aamut  pitkälti iltapäivään tokkuraisia.

  Aamun tokkuraisuus kertoo minulle kuinka voimakasta lääkkeiden lamaannuttava vaikutus on koko keholle. Yöllä nukkuessa elimistön ei tarvitse kuluttaa  energiaa eikä lamaannuttetujen aivojen työskennellä, herätessä onkin valtava ponnistus lähteä normaalisti käyntiin. Tämä selittää paljolti sitä valtavaa väsymystä ja aloitekyvyttömyyttä mikä lääkkeiden käyttäjillä yleensä on.

                          Zyprexan haitat alkavat näkyä

Pian huomaan että  illalla Zyprexan ottamisen jälkeen Paavo muuttuu sekavaksi ja alkaa valvominen.  Se on nyt enenmmän sellaista paikallaan olevaa tuijottamista jota saattoi tehdä usean tunnin kerralla.  Välillä yritää tulla nukkumaan mutta aivankuin kuminauha vetäisi häntä sängystä ylös ja siirtyy tuijottamaan  uutta kohdetta kuten kuvasi minulle öisiä tekojaan.

Osasin hyvin yhdistää tämän lääkkeeseen koska se toistui säännöllisesti. Tämä sama ilmiöhän oli myös Seroguel lääkkeen kohdalla jota hän illalla otti.

  Minä olen huolissani, kuinka kauan Paavo  jaksaa tällaista yövaeltamista.     Vaikka puhumme tästä poliklinikan  lääkärille ei hän kommentoi mitenkään.

  Poliklinikalla käymme edelleen.  Lääkereseptit uusitaan ja se on siinä.Mikä on niiden jutteluiden perimmäinen merkitys jää epäselväksi. Keskustelemme Paavon kanssa tästä mutta se kuuluu sairaalan hoito-ohjelmaan ja hän on nyt hoidossa.   Mitähän hänestä oikein hoidetaan ja milloin  pitäisi alkaa näkyä  jotain tuloksia?  Tämä kysymys  toistuu mielessäni jatkuvasti.  Ei Paavokaan  osaa siihen vastata vaikka juttelemme asiasta.

  Väsymys alkaa lisääntymään selvästi. Ajattelu ja sanojen tuottaminen hidastuu.  Kasvoissa on ihottumaa, se hilseilee ja punottaa.

  Myös uusi ilmiö vapina alkaa ilmaantua mikä näkyy etenkin syödessä.  Sitten  Paavo alkaa ihmettelemään kuinka hänen kävelynsä on kumman töpöttelevää.  Ulkoinen olemus alkaa  muistuttaa robottimaista liikkumista. Autolla ajaminenkin  on taas loppunut ja minun täytyy olla kuskina joka paikkaan mennessä.

  Mutta  kun kerromme lääkärille tuosta töpöttävästä kävelystä ja kovasta vapinasta,hän havahtuu parkinsonismin oireista  ja  alkaa vähentää  heti Zyprexaa.

Myös Optiparia aletaan vähentää tarkoituksena lopettaa sekin.

                    Monen vuoden yövalvomiset loppuvat 

Sitten tapahtui pieni ihme. Kun koitti aika että Paavo ei ottanut illalla enää Zyprexaa, välitön vaikutus oli ettähän  alkoi nukkumaan yöt. Illalla kävi nukkumaan normaalissa ajassa ja nukkui aamuun saakka. Tarkistukset ja valvomiset olivat poissa.  Tämä tuntuu uskomattomalta mutta on totta. 

                      Järkyttävät vieroitusoireet alkavat.

Muutaman päivän kuluttua Zyprexan loppumisesta alkoivat kuitenkin vieroitusoireet. Yleisvointi huononi, vatsan toiminta meni aivan vedeksi ja sitä kesti toista kuukautta. Laihtuminen oli silmiinpistävän nopeaa.Hikoilu varsinkin öisin on valtavaa, sydän hakkaa kuin olisi maratonilla,  mikä tekee nukkumisesta katkonaista.

                                          Optipar loppuu

Optiparin loputtua muutaman päivän kuluttua vieroitusoireet suorastaan hyökkäsivät päälle valtavalla voimalla.

 Olo muuttui levottomaksi, ahdistuneeksi.  Paavo kertoo että koko keho on kauhean jännittynyt ikään kuin puutuisi.  Pahoinvointi on kova, ruoka ei maista.

Paniikin omaisia kohtauksia alkaa tulla.  Tuntuu että elimistö on tehnyt stopin joka suhteessa.

 Nyt  on heti päästävä sairaalaan, hän huutaa ja sormeilee kännykällään 112 tilatakseen ambulanssin olo on niin pelottava.  Ei kuitenkaan paina soittoa.

Yöt menevät kyllä nukkuessa, Zypressan lopettamisen jälkeen onneksi voi nyt nukkua. Mutta aamulla herätessä  Paavo on sekavan oloinnen.  Kerran hän heräsi aamulla klo 6 ottamaan verenpainelääkkeensä  ja meni takaisin nukkumaan.  Minun piti vartioda ettei ottanut niitä uudestaan toisten lääkkeiden kanssa normaaliin aikaan aamulla.

Tuntuu kauhealta seurata vierestä tuollaista tuskaa. Päivästä toiseen peläten, koska hän romahtaa. 

                     Epätoivoista avun etsintää

Aamuisin Paavo kulkee edestakaisin huoneissa sormi kännykällä. Olo rauhoittuu päivän kuluessa kun saa elimistönsä toimimaan kunnolla ja iltaa kohti  helpottaa.

  Kerran hän ei enää kestä oloaan vaan soittaa ambulanssin, joka vie hänet psykiatrisen poliklinikan päivystykseen  josta  menee terveyskeskuksen vuodeosastolle. 

  15.12.  Vuodeosastolla hänelle ruvetaan antamaan uudestaan Zyprexaa ja Opamoxia.

 Psykiatrian poliklinikan lääkäri on  käskenyt antaa sitä.

  Paavo söi viiden päivän ajan näitä lääkkeitä.

 Kun menen hänen luokseen, Paavo on poissaoleva, nukkuu peitto silmillä nostamatta päätään.  Zyprexa ja Opamox on selvästi aiheuttanut ajattelemisen vaikeutta kun  puheet pyörivät saman asian ympärillä joita hän toistaa koko ajan.   

   Paaavo kertoo myös että hän on alkanut sairaalassa  valvoa iltaisin ja tuijottaa valokatkaisijoita.  Kotona Zyprexa on ollut jo poissa pitään eikä siellä enää ole ollut tätä ilmiötä.

  Käydessäni osastolla yritän kertoa siellä hoitajille näistä lääkkeistä  mutta eivät ymmärrä. En tiedä veivätkö he asiaa lääkärille mikä olisi heidän tehtävänsä.

  Paavo laitetaan viikon kuluttua kotiin.  Lääkkeet jäävät taas pois, niitä ei enää kotona syö.

Nyt suurin osa vähissä olevasta energiasta kuluu nyt siihen mistä hän saa apua.

21.12. Taas soittaa ambulanssin, voimat alkavat olla vähissä,  ja menee terveyskeskuksen vuodeosastolle.  Konsultoivat taas psykiatrian osastoa ja sieltä 

 hänelle käskettiin  antaa Optiparia ja Opamoxia. 

  Joulu on tulossa ja Paavo laitetaan  kotiin.

23.12.  Kotona Paavolta jäi taas Optipar ja Omamox pois.

Mutta Optipar laukaisi pahan näköisen ihottuman  Ensin huulet tulevat helakan punaiseksi joka leviää ylöspäin nenän varteen ja silmien ympärille ja poskiin. Samalla valittaa kauheaa jännitystä  kehossaan.

   Punainen väri ikäänkuin paistoi kuultavana ihon alta kuin tuli.  Seuraavana päivänä iho alkoi hilseilemään. Iho tippui hilseenä  ikään kuin suurina kalansuomuina pois parin seuraavan pävän aikana.

25.12. Nyt alkoi taas valvominen ja pelot. Kulkee yöllä edestakaisin ja pelkää milloin tulipaloa, milloin mitäkin uhkaa.

29.12. Neljä  yötä on mennyt eikä ole nukkunut lainkaan. Päivällä ottaa pieniä torkku unia.

  Paavo sanoo että sairaalassa saamansa lääkkeet laukaisivat selvästi hänessä uudestaan unettomuuden ja tarkistelun. 

!6.1. Reilu kaksi viikkoa mennyt eikä Paavo ole nukkunut yhtään yötä.

  Kuljeskelee huoneissa, ottaa jonkin kohteen ja räplää ja tuijottaa sitä. Kun yrittää nukkumaan aivankuin kuminauha vetäisi häntä takaisin liikkeelle.

 Tuo vanha sama ilmiö on tullut takaisin noiden  terveyskeskuksen osastolla saamiensa lääkkeiden takia.

  Minä olen kauhuissani mutta en voi tehdä mitään.  Koska hän romahtaa fyysisesti?   Ajattelen että yöllä hänen täytyy istahtaa hetkeksi tuolille ja torkahtaa kun jalat väsyvät seisomisesta.  Itse nukun melko hyvin ja havahdun välillä tekemään huomioita, missä Paavo on. 

  Kun on aamupalan aika Paavo kieltäytyy syömästä. Saan hänet joskus laittamaan jotain pientä suuhunsa jolloin  menee sänkyyn ja nukahtaa pian. Aina ei syö aamulla mitään vaan menee sänkyyn samoihin aikoihin kun minä herään ylös ja herää joskus klo 15-17 aikoihin jolloin syö hieman puuroa ja leipää.  Nesteen juominen on olematonta.  Täytyy jatkuvasti maanitella ottamaan jotain suuhunsa.  Elimistö on lamassa. Vatsa  ei toimi, pissan kanssa on ongelmia, ei oikein tiedä milloin tarvitsisi mennä vessaan milloin on hätä, jos ei mene housut kastuvat. 

20.1. Olo on helpottunut. Unettomuus on hävinnyt ja nukkuu hyvin yöt. Pahimmat fyysiset vieroitusoireet alkavat hellittää. Tosin aamuisin on silmiinpistävät sekava ja ahdistunut. Keho ja aivot yrittävät epätoivoisesti lähteä käyntiin yön levon jälkeen.  Joka aamu hän on  lähdössä sairaalaan mutta tietää että ei siellä mitään tehdä olon helpottamiseksi.

Nälkä on aina kauhea, mutta ei silti uskalla syödä kuin minimaalisen pieniä annoksia päivän  mittaan.  Pelkää vaatsan toimintaa joka on aivan stopissa, eihän sinne mahdu mitään kun mitään ei tule poiskaan. Laihtuminen on silmiin  pistävää, 10 kiloa tippunut nopesti painosta pois. 

   Huomaan myös että kasvojen lihakset vetävät outoja ilmeitä, silmät katsovat eri suuntiin.

  Paavo on myös alkanut järjestelemään mielessään kuoleman jälkeisiä asioita, puhuu omaisuutensa jakamisesta. On varma että joutuu laitoshoitoon loppuelämäkseen koska ei pysty enää olemaan tällaisena kotona.

Tilanne on toivoton. Apua ei löydy mistään.

  Paavo yrittää yksityistä lääkäriä, mutta ilmeisesti on niin sekaisin kehonsa ja olonsa kanssa että ei osaa siellä valittaa muuta kuin vatsaansa ja saa jotain toimintaa tehostavaa lääkettä siihen.

Lääkkeillä lamaannutettu ja vieroitusoireiden kanssa kamppaileva on pahan olonsa armoilla, kun   ei pysty tekemään  sille yhtään mitään. Kokemus on niin kokonaisvaltainen ettei pysty selittämään tarkemmin omaa tilaansa muille kuin ei sitä itsekään äymmärrä.

25.2. Paavo on aivan väsynyt ja loppuun palanut. Ei syö eikä juo paljoakaan. Suihkussa ei ole jaksanut käydä kuukauteen.  Päivät kuluvat sängyssä makaamalla.  Ulkona ei ole jaksanut käydä lainkaan. Lääkkeiden vieroitusoireisiin kuuluu aloitekyvyttömyys, halua olisi mutta ei kykyä fyysisiin suorituksiin. 

  Pahinta on pelkotilat, joita nämä fyysiset oireet aiheuttavat. Kehon hallinta on hukassa, olo on jojoilua hyvän ja huonon välillä.

Tällaisen huonon vaiheen aikana olo on niin kauhea että tilaa taas ambulanssin ja menee ensiapuun.

Poliklinikan  lääkärille on jo sovittu aika  jolloin Paavo laitetaan kotiin odottamaan sinne pääsyä.

                     

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                              

                                    BLOGI  7

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                               Kolmas  hoitojakso

Osastolle meno  on todella vaikeaa, koska tietää että joutuu taas uuteen lääkeputkeen.

  

Edellisten lääkkeiden vieroitusoireet jylläävät vielä elimistössä,  voimat ovat vähissä, takana monen viikon  valvotut yöt.  Väsymys valtava. Unissakävelijä voisi kuvata olemusta parhaiten.

   Lääkkeet ovat vaikuttaneet laajasti koko kehossa  aineenvaihduntaan, suoliston toimintaan, aivojen tunnekeskukseen.  Pelkotilat ovat luonnollista seurausta tällaisesta koko elimistöä ravisuttavasta häiriöstä, kun ei pysty hallitsemaan sitä.

 Kun lääkket loppuvat, elimistö ja aivot joutuvat hakemaan normaalia toimintaansa takaisin mikä saattaa kestää pitkäänkin.  Tämä myllerrys on nyt Paavon kohdalla. 

 Apua on saatava vaikka mistä tahansa kivenkolosta.Päivästä toiseen hän kääntyy puoleeni ja kyselee apua. Siinä kaksi yhtä neuvotonta vain katselevat toisiaan.

 Paavo miettii että jospa menisi yksityiselle, mutta niiden etsimiseen kaukaa Tampereelta ei tässä tilanteessa  ole voimia.Fyysinen toimintakykykin on väsymyksen runtelema, ei jaksaisi kulkeakaan minnekään.

  Poliklinikan lääkäri joka on todella yritänyt auttaa lopettamalla lääkkeet häviää nyt jonnekin. Uusi aika on kyllä mutta jossain kaukaisuudessa tulevassa.  Uuden lähetteen psykiatrian osastolle hän on kuitenkin tehnyt.  

  Silloin minä keksin että jospa laitan lääkärille kirjelapun jossa kiellän lääkkeiden antamisen ja kirjoitan että yhdessä keskustelisimme tilanteesta ja hoidosta.

  Tämä tuntui helpottavan Paavoa ja hän päättää lähteä osastolle.

                            Kirjoitan mukaan lapun:

   Paavoa hoitavalle lääkärille

Paavolle ei saa antaa minkäänlaisia neurolepti lääkkeitä eikä Opamox tyyppisiä lääkkeitä niiden vakavien haittavaikutusten vuoksi ennen kuin hoitoneuvottelussa sovitaan lääkityksestä ja muista hoitoon liittyvistä seikoista.

                                                          

                       Nyt alkaa taas tuttu hoitoputki.

1.3. Heti osastolle mentyä annetaan suoneen Ativan injektio. Tämän bentsodiatsepiinin vaikuttava aine on loraxepam, tästä on myös Temesta nimistä lääkettä. Edellisellä kerralla Paavolle syötettiin Opamoxia nyt se on vaihtunut Ativaan.  Hoitoputki aloitetaan siis tutulla kaavalla.

4.3. Osastolla on vastassa yllätys

Kun menen vierailulle, näen ihmisen joka on kuin veltto ja nääntyneen näköinen  kuin lankavyyhti. Hyvä että jaksaa päätään nostaa.

 Paavo kertoo heti että hän on nyt pakkohoidossa täällä  ja huomenna  pitää mennä sähköhoitoon.

  Pakkohoitoon saman tien kun tulit tänne?

 Niin ne sanoo että masennus on niin vakava ettei voi mennä osaston ulkopuolelle.

  Oletko antanut luvan sähköön?

   En ole, mutta ne sanoi että jos et suostu sähköhoitoon sinut laitetaan pois, ei sinulla ole oikeutta kieltäytyä.

  Paavo kertoi että hänelle on piikitetty nyt kolme päivää Ativatia suoneen ja nyt annetaan lisäksi  Temestaa. 

  Kuinka hän voisi tuollaisessa lääkehuurussa lähteä kotia? Kuolema siellä odottaisi kun ei olisi mitään apua saatavilla. 

  Mitäs lääkäri sanoi siitä minun kirjelapusta  jossa pyysin että ei anneta lääkkeitä ennekuin hoidosta on yhdessä sovittu.

  Sitä Paavo  ei jaksa muistaa. Mahdollisesti  asiasta ei olla puhuttu mitään tai sitten  hänet huumattiin noilla bentsoilla mahdollisimman pian  eikä muistikuvia ole voinut jäädä.  

  En minä ole jaksanut mennä syömäänkään ne ovat tuoneet ruuan tänne sänkyyn. En tahdo millään jaksaa aamulla nousta ylös kun kroppa on ihan lamassa. Suihkuun pakottivat mutta en tahtonut jaksaa vaatteita heittää pois.

Hoitaja tulee huoneeseen.  Ihmettelen mitä tämä pakkohoito oikein on,  millä perusteella tällaista tehdään? 

 Lääkäri on näin määrännyt, sanoo hoitaja.  Paavo ei ole nyt kykenevä lähtemään  talon ulkopuolelle ulos ja jos hän lähtee niin pakkohoito estää sen.

   Mutta ei kai Paavo nyt ole karkaamassa täältä mihinkään kun itse vapaaehtoisesti on tullut?  Eikä tuollaisessa kunnossa mihinkään pysty lähtemäänkään hyvä kun seisomassa pysyy.

  Tämä on lääkärin päätös, hänen kanssaan voi keskustella.

  Pyydän saada nähdä M1 ja M3 lähetteet. Paavo ilman muuta antaa suostumuksen, koska hänkin halua nähdä mitä hänestä on kirjoitettu. Hoitaja lupaa toimittaa kun puhuu lääkärin kanssa.

 Niitä ei koskaan anneta. 

Matkalla kotiin sydänalaa kuristaa.  Tämä on jo liikaa minulle. Ihmetykseni kaikesta hoidosta alkaa muuttua kiukuksi, eihän Paavo kotoa lähtiessä ollut tuollainen vetelä rätti. Mitähän tästä vielä kehittyy.

  Osastolla ei taida karkaamiset olla kovin harvinaisia, Paavo on niistä silloin tällöin maininnut. Yleensä karkurit tuodaan poliisin kyydillä takaisin.

  Minä en ole oikein osannut raegoida näihin, tuntuu liian oudolta ajatellakaan että sairaalan  potilaita tuodaan poliisikyydillä. Heidän täytyy olla pakkohoidossa ja itsemääräämisoikeus on poistettu.

  Nyt tämä karkaaminen tuleekin näin lähelle, oma puoliso laitetaan pakkohoitoon ettei lähtisi ulos. 

                 Taas alkaa lääkeputki 

5.3.

 Ei ole mitään merkitystä sillä että annoin Paavolle sen lapun lääkkeistä. Hänelle aloitetaan Abilify lääke. Vaikka Paavo sanoi että ei haluaisi alkaa syödä lääkkeitä lääkäri vain totesi että kyllä tämä sinun sairautesi tarvitsee lääkkettä.

Mitään hoitoneuvotteluakaan ei olla pidetty. Minä en ole nähnyt ollenkaan lääkäriä.

 6.3. 

Paavo on viety  eilen sähköön. Hän kertoo sieltä kuulumiset, että se oli kauheinta mitä olen ikinä kokenut. En meinannut  herärä millään, olin ihan sekaisin.

 Siten minä olen Ketamiini-tutkimuksessakin. Ne toivat sellaisen kaavakkeen ja käskivät allekirjoittaa sen.   Se on vapaaehtoista ja voi koska vain lopettaa.

  Paavo näyttää paperia.

Hyvä potilas

Pyydämme Teitä osallistumaan tukimukseen, jossa selvitetään s-ketamiinin käyttöä psykiatrisen sähköhoidon nukutuksessa  sekä s-ketamiinin vaikutusta sähköhoidon jälkeiseen toipumiseen ja masennuksen hoidon tuloksiin. Pirkanmaan sairaanhoipiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimuksesta myönteisen lausunnon...

 Ennen kirjallisen suostumuksen antamista Teillle kerrotaan sekä suullisesti että kirjallisesti tutkimuksesta ja saatte riittävästi aikaa pohtia osallistutteko tutkimukseen.... 

   Tekstiä jatkuu vielä toista liuskaa.

 Minä kauhistun. Lopeta ihmeessä tuollainen, et sinä ole mikään koekaniini jolla tehdään täällä ihmiskokeita, kiihdyn Paavolle.

 Mutta eihän sitä tiedä vaikka minä olisin siinä ryhmässä jolle ei sitä anneta, niitä on kaksi ryhmää.

  Paavo on lääkitty aika pökkyrään, hän on helppo taivutettava allekirjoittamaan papereita.Sen näkee jo hänen mongertavasta puheestaan. Liikumisesta en tiedä koska makaa koko ajan sängyssä.

  Ativan injektio menee edelleen joka päivä. Sitä on piikitetty jo viikon verran. Lisäksi tarvittaessa Temestaa.

8.3.

  Paavo kertoo että eilen oli taas sähkössä, Minä en meinannut herätä ollenkaan, hoitajat huutelivat vieressä, oli kauhea olo vielä kun tulin osastolle.

  Nyt  en jaksanut aamulla nousta ylös. Ne yritti pakottaa aamupalalle eivätkä tuoneet enää huoneeseen. Minä menin sitten iltapäivällä yhden aikaan syömään aamupalan.

 Siihen asti olit ilman mitään ravintoa?

 Niin. 

  Sanoin että taidat olla siinä Ketamiini ryhmässä, eihän herääminen ennen ole ollut noin kauheaa.

9.3.

Sähköpäivä. Taas oli kauhea lähteä. Paavo sanoi että tämä on varmaan kuolemaksi, sitten minä vain lakkaan olemasta eikä kukaan ilmoita omaisille kuitenkaan. Tämä kaikki päättyy huomenna tai ylihuomenna.

Nyt Paavo kieltäytyy  Ketamiini tutkimuksesta. Sanoo että on tehnyt virheen suostuessaan siihen.

Abilify lääkettä nostetaan, se oli Nokialla sähköa antavan lääkärin määräys.

Ihmettelen tuota sähköosaston  lääkärin lääkemääräyksiä. Eihän hän näe potilasta kuin muutaman minuutin ennen nukutusta ja siinä ajassa on näkevinään hänen vointinsa  että tarvitsee lisää lääkettä.

  Tuollaisessa lääkehuumeessa oleva, mihin Paavo on nyt taas laitettu, näyttää tosi sairaalta, tai psykoottisesti masentuneelta. Tämän diagnoosinhan sähkölääkäri  on Paavolle aikaisemmin antanut.

  Tai enhän minä tiedä  mitä tietoja sairaalan  osaston lääkäri on kertonut hänelle. Vai näkyykö sähköshokin aikana jotain sellaista joka edellyttää lääkeen nostoa. Eihän tällaista tietoa kerrota julkisesti, hoidetaan vain.

13.3.

 Sekava olo jatkuu edelleen osastolla. Aamut ovat kauheita, ei jaksa lähteä aamupalalle, kykenee sinne usein myöhässä, toimintakyvyn palautuminen ja pukeutuminen vievät paljon aikaa. Iltaa kohti usein piristyy.

   

 Paavo patistetaan liikkumaan ja hän lähtee hoitajan kanssa urheiluliikkeseen. Paavo osataa lippalakin.  Mutta hän ei osannutkaan käytää pankkikorttia vaan hoitajan piti kädestä pitäen opastaa. Ihme kun muisti tunnusluvun. 

16.3. Uusi lääke Anafranil 25mg aloitetaan.

Viikon päästä lääke nostetaan puolella 50mg.

Sitten  sähköosaston lääkäri nostaa sitä jälleen viikon kuluttua 150mg.

16.3. 

Pakkohoidossa oleva Paavo saa lääkäriltä luvan puolen tunnin vapaakävelyyn kaksi kertaa päivässä. Lähdemme ulkoilemaan  joka kerta kun käyn vierailulla.

29.3.

Paavo alkaa  valittamaan kuinka hänen mielestään lääke alkaa aiheuttaa kovaa hikoilua, kasvot ja päänahka alkavat hilseillä ja olo alkaa käydä kovin raskaaksi.

  Hilseilyyn annetaan Histec voidetta.

  

  Kotilomalla Paavo havaitsee että silmäluomet alkavat turvota ja siihen tulee pieni haava.  Anafafranilia vähennetään koska Paavon mielestä se aiheuttaa tätä. Muutaman päivän  kuluttua lääke  nostetaan takaisin.

Sähköhoito jatkuu edelleen. Sähköllä on selvästi piristävä vaikutus.  Sähkössä nukutuksesta herääminen ei ole niin kauheaa vaan on heräämössä asiallinen ja rauhallinen. Olemus on selvästi muuttunut normaalimmaksi

 Paavon päivät kuluvat  sängyssä maaten.

     Jos olisi pyssy

  Mennessäni vierailulle Paavo vaikutti selvästi tympääntyneeltä oloonsa. Ajatukset kiertävät samaa rataa kun mitään ei tapahdu. Väsynyt olo ei korjaannu yhtään vaikka kuinka pistäisi pillereitä poskeen ja lepäisi.  Ilmeisesti Anafranilin lisääminen nopeassa tahdissa alkaa vaikuttamaan elimistöön lamaannuttavasti.

 Kerran hän alkaa kertoa miltä hänestä tuntuu olla siellä.

  Minulla on sellainen kauhea tunne että jos olisi pyssy tai puukko niin hävittäisin kaikki täältä. En varmaan voisi hillitä sitä jos olisi mahdollisuus,  sellainen kauhea tunne on sisällä.

  Ymmärrän hyvin Paavoa. Hän joka on tyyneys ja lempeys ollut aina ei  kuitenkaan koskaan tekisi tällaista. Siksi Paavo kertoo minulle ajatuksiaan koska tietää että eihän hän mistään sitä pyssyä tai puukkoa saa ja jos saisi varmasti kontrolli pelaisi.

  Jotenkin ymmärrän nyt niitä joukkosurmaajia jotka ovat päätyneet kauheisiin tekoihin. Hehän ovat olleet myös näiden lääkeiden syöjiä.

              Ylläpitosähkö

Paavo kotiutuu parin kuukauden osastojakson jälkeen. Kotoa käsin hän käy kuitenkin vielä pitkään ylläpitosähköhoidossa.  Vien hänet osastolle edellisenä päivänä ja haen seuraavana päivänä pois.

Sähkö jatkuu ja jatkuu. Paavo pyytää joka kerta että lopetettaisiin koska ei koe saavansa siitä mitään hyötyä eikä jaksaisi millään enää tulla.  Mutta lääkäri ei tapansa mukaan kuuntele potilastaan vaan antaa aina vaan uuden ajan.  Käynnit alkavat todella olla niin vastenmielisiä että alan ihan huolestua. Jo viikkoa ennen kun sähköaika alkaa lähestyä Paavo tulee masentuneen oloiseksi ja vetäytyy omiin oloihinsa. 

  Sanon Paavolle että etkö voisi vain jättää menemättä sinne ja ilmoitat että lopetat. Sinulla on itsemääräämisoikeus omaan elämääsi etkä ole edes enää osaston kirjoissa.

Paavo sanoo ei se käy. Jos en mene sovittuna aikana minut tullaan hakeman poliisin kanssa ja se on vain yksi lääkärin allekirjoitus paperiin niin olen taas pakkohoidossa.  Kyllä sieltä olisivat kaikki muutkin lähteneet pois mutta pantiin pakkohoitoon ja sitten niitä tuotiin poliisin kanssa takaisin.

Silloin ymmärrän minkä pelon ja trauman Paavo on saanut  näistä hoitojaksoistaan. Parasta totella kun käsketään. 

Kerran Paavo sattui näkemään osaston käytävällä tapahtuman joka järkytti häntä.

 Potilas ja kaksi hoitajaa.  Potilas toistaa:  Minä en halua lähteä. Haluan lopettaa. Kuuletteko, uskokaa minua. Älkää pakottako.  Silloin kaksi hoitajaa ottavat häntä käsistä kiinni ja alkavat taluttamaan ulkona odottavaan autoon sähköhoitoon.

            

                           

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                  BLOGI  8

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

Paavo on jälleen kotona kolmannen osastojakson jälkeen.

  Lääkkeet joita täytyy syödä ovat  Abilify ja Anafranil. Sanon täytyy, koska niitä on pakotettu osastolla syömään ja niihin on  kerinnyt syntyä jonkinlainen riippuvuus, joten niitä ei voinut lopettaa.

Nämä lääkkeet, Abilify ja Anafranil, eivät nyt aiheuttaneet sellaista elimistön lamaantumista ja psyykkisiä oireita joita edelliset olivat tehneet. Ellei sitten lamaantumiseksi katsota sitä että Paavo nukkui 12 - 16 tuntisia yöunia ja oli silti päivät erittäin väsynyt. Aamupalan nousi syömään usein silloin kun minä jo laitoin lounasta, usein heräsi vasta iltapäivällä. 

Sairaalan hoitokäytäntöihin kuuluu jatkohoito psykiatrian poliklinikalla jonne Paavo taas ohjattiin. Lääkääri oli jo entuudestaan tuttu.  

  Kävimme aluksi yhdessä poliklinikka käynneillä, koska Paavolta oli taas viety autolla ajokyky ja minun oli lähdettävä kuskiksi. Myöhemmin lääkkeiden vähentyessä Paavo pystyi ajamaan autoa ja hän kävi siellä yksin.

                                     Lääkkeiden haittavaikutukset alkavat

Niinpä kävi taas jälleen kerran, että lääkkeet alkoivat tehdä vakavia oireita.        Paavolle alkoi tulla omituisia pakkoliikkeitä, kädet alkoivat vapista niin että se vaikeutti jo syömistä.

 Suu ja huulet alkoivat väpättää nopeita liikkeitä.

 Öisin Paavon keho tekee aaltomaisia liikkeitä melko nopeaan tahtiin, kädet huitovat nopeita liikkeitä ja hän irvistelee nukkuessaan.  Itse Paavo ei tiedä näistä mitään eikä herää niihin. 

Silloin lääkäri alkoi lopettamaan Abilify lääkettä.

Anafranilia menee vielä jonkin aikaa  aikaa, kunnes sekin alkaa tuottamaan hankaluuksia.

 Paavon tasapaino alkaa kadota. Varsinkin ympärillä oleva liike jonka Paavo havaitsee  tekee yleensä huimausta.

 Vaarallisia hetkiä syntyy myös kun hän kävelee rappusia alakerrasta ylös ja alkaa kaatua taaksepäin. Onneksi kerkiää reagoimaan ja saamaan kiinni seinästä tai kaiteesta. Mitä olisi tapahtunut jos olisi kaatunut  ja lyönyt päänsä?

 Kauhun hetki syntyi mökillä kun olimme uimassa Veden liplattava liike sai aikaan sen että Paavo alkoi kaatua järvessä taaksepäin. Onneksi vieressä oli järviruokoa johon hän tarrasi kiinni. Itse olin kauempana katselemassa enkä olisi millään kerinnyt apuun jos olisi kaatunut veteen.  Pohja oli vielä pehmeää mutapohjaa, jossa oli vaikea liikkua.

 Kesän uinnit  piti jättää pois. 

Tällaisia tapauksia kerroimme taas lääkärille ja hän alkoi lopettamaan  Anafranil lääkettä.

  Nyt lääkkeiden lopetus sujui paremmin eikä noita  kauheita elämän sekaisin laittavia vieroitusoireita tullut. 

  

                  Elämä palautuu normaaliksi 

 Oli mielenkiintoista seurata kuinka Paavon olemus alkoi lääkkeiden lopetuksen jälkeen hyvin hitaasti tervehtyä.

  Jähmeä olemus ja tokkuraisuus  alkoivat hävitä.  Päivittäiset sauvakävelylenkit ja hiihtoretket  tulivat  takaisin. Paavo oli kova lukemaan kirjoja ja lehtiä.

 Matkustaminen oli taas helppoa pitkillä matkoilla kun Paavo pystyi ajamaan autoa ja voi vuorotella kuskina oloa.

 Omakotitalon hoito ei tuottanut enää hankaluuksia.  Sen tekninen toiminta lämmityksineen ja sähkölaitteineen  alkoi taas toimia normaalisti eikä sellaisia vikoja ilmentynyt joiden takia  olisi pitänyt jatkuvasti pyytää korjausmiehiä.

  Ja mikä parasta, masennus  loppui samalla kun lääkehaitat hävisivät. Eli tässä tapauksessa lääkehaitat olivat yhtä kuin lääkärin antama psykoottistasoinen masennus diagnoosi.

  Yhtä ihmettelen jatkuvasti. Millainen Paavon pitäisi olla psykoottisesti masentuneena? Ei hänestä kotona huomaa että olisi muuttunut  millään tavoin  psykoottiseksi. Sama järkevä, jalat tukevasti maassa oleva, selkeästi käyttäytyvä kuin ennenkin.  

  Kaikki lääkkeet mitä hänelle on syötetty ovat voimistaneet Paavon pakko-oireista käyttäytymistä.  Sillehän on tyypillistä että ajatukset helposti alkavat pyöriä saman ajatuksen, jonkun huolen ympärillä, mikä laittaa tarkistamaan uudestaan ja uudestaan kun ei muista että oliko se varmasti niin.

 Kaikien lääkkeiden ominaisuus oli elimistöä fyysisesti  turruttava ja lamaannuttava vaikutus, mikä moninkertaisti tuon tarkistelu piirteen.

  Lääkkeiden  lopettamisen jälkeen OCD pakko-oireinen persoonallisuuden piirre näkyi lähinnä siinä, että iltaisin Paavo teki rutiininomaisen  tarkistuskierroksen talossa. Yleensä minä iltaunisena en ollut selvillä kaikista hänen iltarituaaleistaan, mutta millään tavalla hän ei ilmaissut että niissä olisi ollut jotain kovin poikkeavaa. Näin hän on toiminut aina. 

 Mitä nämä lääke- ja sairaalajaksot oikein hoitivat ja mitä hyötyä niistä on ollut?

  Tämä kysymys saa mielenkiintoisia piirteitä ja samalla koko psykiatrinen hoitojärjestelmä avautuu minulle.

  On kaksi täysin erilaista maailmaa, ensinnäkin potilaan oma arkinen kotimaailma ja toiseksi sairaalan vakiintuneet hoitokäytännöt jotka ovat syntyneet  historian kuluessa ja joita lääkärit ovat koulutettu ylläpitämään.

Nämä kaksi maailmaa eivät kohtaa toisiaan.

                         Sairaalapersoona ja paperipotilas

Lääkärit eivät tiedä mitä potilaille tapahtuu sen jälkeen kun he lähtevät sairaalasta. Heidän työnsä jälki jää ikäänkuin kesken kun potilaat häviävät näkymättömiin ja kuulumattomiin. 

 Lääkeiden haitat alkavat näkyä selvästi vasta kotona kun  elämän kulku monipuolistuu ja vastuu arjen  käytännön asioiden monipuolisesta hoidosta kuluttaa enemmän voimavaroja. Lääkkeillä lamaannutettu elimistö ja aivotoiminta ei siihen pystykään. Näin kävi ainakin Paavo kohdalla, enkä usko että hän on siinä suhteessa  kovin harvinainen poikkeus.

 Kyllä masennuslääke voi tehdä terveellekin psykoottisia oireita koska se muokkaa aivotoimintaa ja keskushermoston toimintaa ja vaikuttaa koko  kehossa laajasti.

  Mutta lääkkeiden aiheuttama  tila jonka hoitohenkilökunta näkee psykoosin kaltaisena ei ole tietysti  potilaan omaa sairautta koska lääkäri on sen aiheuttanut lääkkeillään.

 Paavon kohdalla alkoi lääkkeiden syönnin myötä ilmaantua voimakkaita, nimenomaan elimistöä fyysisesti haittaavia sivuvaikutuksia.  Avohoidon  lääkäri osasi tunnistaa ne ja lopetti lääkkeet.

 Myöhemmin osastolla lääkäri on kirjoittanut potilaskertomukseen että potilas on toivonut voivansa vähentää psyykelääkitystä Anafranil ja Abilify.  

  Tämä on väärää tietoa koska Paavo ei ole  esittänyt toivomusta vaan lääkäri on havainnut itse selvän faktan haitoista ja toiminut.

  Olen itse ollut mukana auton kuljettajana poliklinikan käynneillä eikä tällaista toivomusta ole sanottu, vaan kerrottu kaikista fyysisistä oireista joita Paavolle on alkanut ilmaantua.

   Näin  yksinkertaisesti Paavosta saadaa paperipotilas.

  Paavollekin  hoitajat jatkuvasti toistivat, kun hän valitteli aina uusia vaivojaan joita tuli sitä mukaa kun uusia lääkkeitä pakotettiin syömään,  että nämä kuluvat sinun  masennukseesi. Tällä tavalla häntä opetettiin kehittämään itselleen sairausidentiteetti, tällainen minä nyt olen.

  Ihmisen hermojärjestelmä ja aivot ovat herkät oppimaan asioita joita sille jatkuvasti toistetaan. Nimenomaan ammattilaiset ovat kovia sanoittamaan psykiatriassa uudestaan ja uudestaan  ajatuskuvioita, jotka muokkaavat sairausidentiteettiä.

Selkeä konkreettinen esimerkki tästä on seuraava tapaus:  Voimakkaassa lääkepökkyrässä  Paavon kyky käyttää puhelinta on heikentynyt koska keskittymiskyky, motoriikka  ja muistitoiminnot ovat  heikentyneet. 

  Paavolle kehittyy pelko että katkeaako puhelu varmasti kun lopettaa. Jos puhelinlinja  jääkin  päälle  puhelinlaskut ovat suuria eikä hänellä ole sellaisia summia maksaa.

 Tähän ajatukseen hän jää pyörimään ja  soittelee useita peräkkäisiä tarkistussoittoja ja kysyy katkesiko tämä varmasti. Sitten Paavo alkaa epäillä että puhelimessa on jotain vikaa eikä sitä voi enää  käyttää. 

  Hoitajat neuvoivat  mutta siitä ei tullut silti mitään. Kerran hoitaja ehdotti että soita kotiin vaimolle niin näet toimiiko se. Paavo sai yhteyden minuun ja selitti kuinka puhelin on rikki eikä hän osaa käyttää sitä.

 Minä kommentoin  tähän, että ovatko he taas nostaneet sinulle lääkemääriä kun tuo taito on hävinnyt, sinun puheesikin kuulostaa epäselvältä.  

  Silloin Paavo suorastaan huutaa kiihkeänä puhelimessa minulle että ei tämä johdu mistään lääkkeistä vaan minun sairaudestani.

 Seuraavan kerran kun menen vierailulle Paavo palaa tuohon puheluun. Hän sanoo että kylläpä hoitaja kehui minua että teit ihan oikein kun sanoit että puhelimen käytön hankaluus ei johdu lääkkeistä vaan minun sairaudestani.

   Tämä puhelin tapaus on  selvä merkki siitä että Paavokin alkaa pitää itseään ihan oikeasti masentuneena jonka ei tarvitsekaan osata käyttää puhelinta.

  Sairaalapersoona kehittyy kun hyväksyy oman olemuksensa eli sairausidentiteetin ja tavan ajatella itsestään kuten osastolla kuuluukin ajatella.

  Hoitajien yksi työtehtävä on auttaa ihmistä kehittämään itselleen sairausidentiteetti. Ei tästä voi ketään syyttää henkilökohtaisesti, koska heidät kaikki on koulutettu tähän ja se on juuri sitä hoitamista.

  Potilastietojärjestelmä Kanta on luonut hoitojärjestelmäämme uuden tavan hoitaa. Sinne lääkärit ja hoitohenkilökunta kirjaa käsityksiään potilaista  joita sitten toiset  ihmiset lukevat. Tällä tavalla tieto kulkee eteenpäin.

  Sairaalassa potilas on diagnoosi joka laitetaan  siihen kuuluvaan lokeroonsa ja käsitellään sen mukaan.

 Paperipotilailla on se vaaara että heidän identiteettinsä muuttuu paperilla.

  Hämärtyykö lääkäreiden ja  hoitajien kyky lukea potilaita kun katsotaan papereista  mitä toiset  ovat joskus kirjoittaneet?   Lääkärillä on jo valmis oletus päässään kun tapaa potilaan.

   Hämärtyykö diagnoosin tekokyky kun lääkärin edessä  onkin potilas johon hän on jo tutustunut papereissa? 

 Voiko potilas  saada itseään kuulluksi kun vastassa on lääkäri joka jo tietää kaiken valmiiksi. Jaksaako lääkäri kuulla mitä potilas oikeasti sanoo?  Vai kuunteleeko hän enemmän hoitajien näkemyksiä jotka näkevät kaikki potilaat jollain tavoin sairaina, joita kuljetetaan talon hoitorutiinien mukaan.

   

 Lääkäri saattaa jättää myös kertomatta jotain oleellista jolla hänen henkilökohtaisen käsityksensä mukaan ei ole merkitystä tai se ei hänen mukaansa kuulu tähän sairauden kuvaan.  Pienetkin yksityiskohtaiset maininnat voivat muuttaa koko ihmisen sairasidentiteetin.

 Sairaalaan lähetetään sellaisakin ihmisiä jotka eivät sinne kuulu. Osastolla löytyy aina jokin diagnoosi joka kirjoitetaan potilasasiakirjaan ja johon  saa lääkityksen.

Nämä ovat asioita joita  psykiatriseen hoitojärjestelmään laitetun potilaan ja hänen omaisensa tulisi  tiedostaa.

  Kysymyksessä on perustuslaillinen jokaiselle kuuluva itsemääräämisoikeus, oikeus itsensä ilmaisemiseen ja kuulluksi tulemiseen.

   Ainakin Paavolla nämä kyvyt olivat täydellisesti olemassa mutta niitä ei osattu kuunnella eikä kunnioitettu.

  Päinvastoin papereihin tuli maininta  että potilas ei ole kykenevä tekemään päätöstä kun häntä yritettiin pakolla taivuttaa sähköhoitoon ja kieltäytyi. Kykenemättömäksi leimaamisen vuoksi olikin helppo tehdä pakkohoitopäätös ja lääkärin tahto toteutui.

  

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                       BLOGI  9

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                    Paavo heitetään taas uudestaan  hoitoputkeen.

Neljä vuotta Paavo on saanut  viettää tavallista normaalia kotielämää ja nauttia harrastuksistaan  noiden kauheiden osastojaksojen jälkeen.

  Masennuksesta  saatika psykoottisuudesta  jotka diagnoosit hän sai sairaalassa ei ole näkynyt  merkkejä millään tavoin. Lääkkeitä ei ole näkynyt dosetissa koko aikana paitsi verenpainelääke pilleri.

  

                              Lääkkeet tulevat takaisin

Sitten Paavo joutui sydämen pallolaajennukseen.

 Sen seurauksena tulee uusi lääke  kolesterolilääke.

  Aikansa näitä syötyään alkoi  jalkoihin, selkään ja päänahkaan ilmestyä punaisia läiskiä jotka kutisivat voimakkaasti. Myös omituinen särky lihaksissa alkoi haitata.

  Kun Paavo jatkuvasti valitteli näitä ja ne alkoivat todella olla jo vaivan asteella, aloin epäillä että kolesterolilääke tekisi tätä.

   Itse olen syönyt myös tuota lääkettä ja minulle se teki kutinaa käsivarsiin ja lihassärkyä. Kerroin epäilystäni Paavolle mutta silloin hän ei vielä tehnyt mitään muutoksia lääkkeeseen. Lääkäri oli pelotellut  kovasti kuolemalla jos näitä lääkkeitä ei syö.

Ihottuma alkoi kuitenkin muuttumaan rakkulamaiseksi ja se leviää koko selkäänkin. Päänahka kutinan lisäksi hilseili paksuina suomuina.  Keskellä yötä piti herätä rasvaamaan joka paikkaa. Nukkumaan pystyi sellaisia 2-3 tunnin pätkiä kerralla joskus oli täysin unettomia öitä.

Paavo käy lääkärissäkin mutta sieltä tulee vain kortisonirasvoja, jotka eivät paranna ihottumaa.  Eipä tietysti niin kauan kun ihottuman aiheuttaja on elimistössä. 

  Kehotan lopettamaan kolesterolilääkkeen, vaikka vain vähäksi aikaa ja katsoo mitä tapahtuu.

  Ja niinpä käy kuten arvelinkin, että ihottuma ja kutina alkaa hiljalleen hävitä.

  Mutta unirytmi on kerinnyt mennä sekaisin eikä yöuni palaudukkaan enää takaisin.

  Pian Paavo alkoi pelkäämään nukkumista. Tässä stressitilanteessa univelkaisena Paavolle tyypillinen  pakko-oireinen tarkistuspakko alkaa myös voimistua ja sekin häiritsee nukahtamista.

   Hän kertoo pelkäävänsä  öitä siksi että kun ei saa nukuttua niin ei tahdo väsyneenä jaksaa tehdä normaaleita tarkistuksia ja katsoa että kaikki kodin sähkölaitteet ovat pois pistokkeista, hella ei ole päällä ja ovet ovat lukossa ja mitä kaikkea muuta tähän  iltarituaaliin kuuluukaan. 

                            Paavo menee ensiapuun

 11.8. Päivystävä lääkäri toteaa että on väsyneen oloinen mies.  Keskustelee asiallisesti, ajatuksen juoksu on loogista. Ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuutta. Masentuneeksikaan ei itseään koe.

  Lääkäri lähettää terveyskeskuksen vuodeosastolle.

                   Paavo muutetaan paperipotilaaksi 

Terveyskeskuksen vuodeosastolla luetaan Paavosta kirjoitettuja aikaisempia potilasmerkintöjä. Psykitrisella osastolla saadut masennukset ja pykoottisuudet  tulevat esille. Vaikka näistä on kulunut monta vuotta, Paavo nähdään vuodeosastolla  nyt edelleen tällaisena potilaana. Mihinkään muuhun johtopäätökseen en voi tulla kun selviää miten häntä hoidetaan.

                                    Tehdään sairaalapersoona

Tutut lääkkeet haittavaikutuksineen tulevat taas osaksi Paavon elämää. Alkaa uusi lääkeputki kierre,  Imovane, Cipralex, Opamox.

  Elimistö on ilmeisesti aiemmista lääkejaksoista herkistynyt koska näiden lääkkeiden haitat alkavat näkyä välittömästi. Univäsymyksen lisäksi olo käy ahdistuneeksi ja tuskaiseksi. Sitten lisätään iltaan Ketipinor eli Seroguel jonka vähentämisen takia hän  jo kerran joutui osastohoitoon. 

13.8. Menen vierailulle.

Siellä makaa taas muutettu mies. Äärimmäisen väsyneen ja velton oloinen, puheet sekavia. Alkaa puhumaan että täytyy ruveta järjestämään hänen hautajaisiaan, koko kehossa on kauhea jännitys, jalat ja kädet hiestä märät. Ei kestä tällaista.

14.8. Vierailulla.

Paavo kertoo että ei ole käynyt suihkussa vaikka on hiestä märkä koska ei osaa käyttää suihkua. Neuvon miten suihku toimii.

 Ilmastoinnin hurina vaivaa myös niin ettei saa yöllä nukuttua, tuntuu kuin tyynyn alla porattaisiin.  Kun valittaa hoitajille he sanovat vain että ei ilmastointia voi pois ottaa. 

 Tajuan heti että nyt ovat taas lääkkeet laukaisseet vanhat oireet esille. Opamox ainakin herkistää aistitoimintoja. Muistan kuinka edellisellä kerralla television äänet, keittiöstä kuuluvat astioiden kilinä ärsyttivät kuuloaistia  ja seinällä näkyi valokirjaimia. 

  Paavo kertoo myös että hän odottaa paikkaa  psykiatriselle osastolle. Kysyn että miltä tuntuu mennä taas sinne. Täytyykö sinne mennä että saa unirytmin kuntoon?  Turha kysellä, kumpikin tiedetään sanomattakin se. Paavo on tuntunut "lyövän hanskat tiskiin", tehkööt mitä vaan, mutta apua tähän täytyy saada.   Ei täälläkään makaaminen mitään auta.

Mutta pienellä paikkakunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa tarjolla.

 Kotiin?  Ei tuollaisessa lääkepökkyrässä uskalla lähteä kotiin, kuka siellä auttaisi? Puhuihan Paavo jo hautajaistensa järjestelemisestä, ei  kotiin kuolemaan  tällaisessa kunnossa. 

 Juttelen hoitajien ja lääkärin kanssa. Osastolla ei tiedetä mitä pitäsi tehdä. Sanon että lääkkeet tekevät tällaista, se on minulle tuttu ilmiö edellisiltä kerroilta.

   Mutta lääkäri ei tunnu tajuavan että heidän lääkkeensä muuttavat ihmisen olemusta näin radikaalisti.

                Siirretään vuodeosastolta psykiatriselle osastolle

 15.8. Hoitajat sanovat että menevät hakemaan pyörätuolia jolla viedään pihan poikki.

 Silloin ihmettelen  että mitä  on tapahtunut näin äkkiä Paavon fyysiselle liikkumiselle. Juurihan me oltiin ennen sairaalaan tuloa mustikkametsässä eikä silloin ollut mitään ongelmia liikkua.

 Hoitaja toteaa että hän valittaa että ei jaksa kävellä pihan poikki kun voimat ovat niin vähissä.

 Niinpä.  Tämä on jo neljäs kerta kun Paavoa viedään tutulle osastolle. Jo tämä ajatus  mennä osastolle josta ei ole muuta kuin huonoja kokemuksia lamaannutta varmasti.   Ja kyllä fyysinenkin olemus on aika huteran oloinen. Tartun Paavoa kädestä ja lähdemme kävelemään. 

 Nyt minulle alkaa nämä lääkkeet muodostumaan mielessä epänormaalia suuremmaksi peikoksi. Ne ovat alkaneet tulla jopa yöuniin.

  Eihän tällainen voi olla totta! Kolesterolilääkkeen aiheuttaman ihottuman takia unettomuudesta kärsivä ihminen kun lähtee hakemaan apua  hänet huumataan taas uudestaan sekavaksi lääkepökkyrään.

  Silläkö he luulevat unirytmin palautuvan?  

Miksi lääkäreille on annettu tällaiset  työkalut käyttöön jonka vaikutuksia he eivät potilaissaan näe eivätkä ymmärrä? 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                           BLOGI  10

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                          Neljäs jakso psykiatrisella osastolla

 Paavo on  viettänyt monta vuotta ihan  normaalia eläkeläisen elämää   sitten viimeisen sairaalajaksonsa jälkeen. Kun lääkkeet loppuivat  alkoi  elimistö toipua pikkuhiljaa  normaaliin kuntoon.

Psykiatrisessa hoidossa annetut lääkkeet tekivät Paavon erittäin huonokuntoiseksi, joka diagnosoitiin psykoottiseksi masennukseksi. 

  Oikeasti hänellä ei tällaista masennusta ilmennyt,  Paavo sanoo ettei itse sitä tunnista itsessään enkä minäkään  ole koskaan nähnyt mitään psykoottista käyttäytymistä.

  Tämä on  psykiatrisen hoitojärjestelmän luoma sairaalailmiö ja tämä käsitys vahvistuu selvästi kun Paavo temmataan taas jälleen kerran tähän samaan järjestelmään sisälle.

             

           

15.8. Paavo on siirretty terveyskeskuksen vuodeosastolta psykiatriselle puolelle.  Vuodeosastolla aloitettu Cipralex ja Opamox ovat lääkkeenä edelleen.

  Hoito aloitetaan vanhan kaavan mukaan rutiinisti, Opamoxia heti nostetaan ja ruvetaan  antamaan  kolme kertaa päivässä.

Minkäänlaista hoitosuunnitelmaa eikä sen hetkisen tilanteen kartoitusta ei tehdä.

  Ehkä osastolla luetaan Paavon vanhoja potilastietoja ja toimitaan niiden mukaan.

 Ehkä hänet muistetaan entuudestaan siellä, onhan tämä nyt neljäs kerta, ja sama  hoitoputki laitetaan rutiinisti päälle.

  Ehkä osastolla ei ole mitään muuta toimintamallia.

                                       Räksyttävä vaimo

Minä  otan  nyt omaisena aktiivisemman roolin,  kommentoin helposti  ja kyselen.

  Kerron hoitajalle että Paavo meni ensiapuun siksi kun kolesterolilääkke aiheutti niin kovan ihottuman ja kutinan että  öisinkin täytyi herätä rasvaamaan mikä  katkaisi unirytmin ja teki unettomuutta. 

  Kun lääke lopetettiin, ihottumakin loppui mutta unirytmi ei tullut takaisin. Siksi hän on nyt täällä.

  Minulla ei ole tietoa mitä tälle tiedolle tapahtui osastolla,  siitä ei koskaan puhuttu mitään.  Missään papereissa ei tällaista tulosyytä ole merkitty.

Käsitykseni vahvistuu siitä että potilas on jo osastolle tullessaan henkilökunnan silmissä määrätynlainen sairas johon osastolla on valmiiksi selvä kaava lääkehoitoihin. 

 Talossa talon tavat. Vanha tuttu lääkeputki aloitetaan jälleen.

  Jo ennestään olevien Cipralexin ja Opamoxin lisäksi  aloitetaan Abilify,   mutta nyt injektiona, ensin kaksi kertaa päivässä seuraavana päivänä kerran ja sitten siirrytään tablettiin.

Minulle ei ole enää tässä vaiheessa yllätys että Abilifyn aloittaminen laukaisee jälleen pahoja jo tutuksi tulleita sivuvaikutuksia.

 Injektio  vaikutti että vapina alkoi olla todella kovaa. Se näkyi selvästi päällepäin. Kädet heiluivat niin että ruokailussa kaatui juoma lattialle ja tästä Paavo jaksoi mainita usein. Se oli hänelle kova paikka.  Ruokailu alkoi jäädä väliin silloin tällöin ja ruokamäärät olivat mahdollisimman pieniä kun oli vaikea saada haarukkaa osumaan suuhun.

  Lääkkeet ovat myös aina aikaisemminkin lamaannuttaneet vatsan toimintaa ja Paavo reagoi siihen  että ei voi syödä paljon  kun vatsaan ei yksinkertaisesti voi mahtua enempää ruokaa kun mitää ei tule poiskaan.

  Paavo alkoi nopeasti laihtua, 8 kiloa tippui lyhyessä ajassa.

22.8. Käydessäni vierailulla oli selvästi havaittavissa puheen puuroutumista, olemus  on muuttunut kuin tikku-ukko kävelisi jäykkänä tasapainoillen  että pysyy pystyssä.

  Paavo kertoo että hän ei uskalla  mennä enää  suihkuun kun pelkää kaatumista, hoitajan  täytyy olla mukana.

Kuolema on tullut Paavon ajatuksiin. Siitä hän puhuu joka kerta kun nähdään, jopa puhelimessa.  Koko kehon lamaantuminen  aiheuttaa varmasti  ennen pitkää elintoimintojen loppumista ja hiipumista pois tästä elämästä. Ei tätä jaksa kestää.  

 Ajatukset kiertävät samaa rataa, vatsan toimimattomuus, jalkojen puutuminen ja paleleminen ja vettä juokseva hikoilu, valtava väsymys. 

 Mitään apua ei ole saatavissa, kukaan ei tee mitään että olo helpottuisi, Paavo valittaa.  Päivät kuluvat makaamalla.

 Lääkekippo  tuodaan aamuin illoin ja vieressä vartioi tarkat silmät että se tyhjennetään.  Miksi sekään ei auta.

   Hoitajat yrittävät saada liikkeelle, kerran he pakottivat katsomaan televisiosta Suomi-Ruotsi maaottelua  mutta ei jaksanut seurata sitä. 

2.9. Mielenkiintoinen keskustelu oli hoitajaopiskelijan kanssa. Heitähän  on osastolla harjoittelemassa jatkuvasti.

  Opiskelija on iäkkäämpi ja kertoi kouluttautuvansa toiseen ammattiin.  Alan ihmettelemään hänellekin millainen kunto Paavolle on kehittynyt täällä. Hän on aidosti kiinnostunut tapauksesta ja osaa kuunnella minua ja Paavoa joka on vieressä mukana.

  Kun puhe siirtyy Paavon kovaan vapinaan ja sen tuomiin ongelmiin opiskelija varsin huolettomasti selittää että juu, tämä kuuluu tähän hoitoon, kyllä lääkkeet tekevät vapinaa ja heikotusta, ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Lääkkeillä on rauhoittava vaikutus ja se näkyy olemuksessa. Näin kuuluukin olla.

Ymmärrykseni psykiatrisesta hoidosta laajeni hiukan.  Tällä tavalla siis koulutetaan tulevia työntekijöitä ymmärtämään ja käsittelemään potilaita ja omaa hoitajan rooliaan! 

Kerran syntyi erään hoitajan kanssa keskustelu siitä että hän ei usko  vaikka koko elimistö tuntuu olevan lamassa, olemus on tahmean  hidas, puheen tuottaminen myös, kaikki lihakset tuntuvat olevan kireät ja jännittyneet  robottimaiset,  hoitaja sanoo vain kirkkain silmin ettei lääkkeillä ole tämän kanssa mitään tekemistä.   Eikä hoitaja usko että Paavon kokema fyysinen väsymys on totta. Se on hänen mielestään vain psyykkinen jännitystilanne.

Mikähän kumma siinä on että tämä väsymys ja psyykkinen jännitystilanne ei helpotu vaikka vuodesta toiseen siihen annetaan lääkkeitä?  Koska niiden pitäisi alkaa vaikuttamaan?

  Mutta kuinka on selitettävissä se että Paavolla oli monta vuotta tilanne, että hänen elimistönsä toimi normaalisti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.  Jaksoi harrastaa liikuntaa, teki pitkiä metsäretkiä kävellen ja hiihtäen, pystyi ajamaan autoa kun aivot toimivat normaalisti ja havainnot olivat teräviä.  Ei hänellä silloin kotona ollut lääkkeitä. 

  Nyt tänne tullessa alkoi  hoippua epävarmasti vapisevana, ei  uskalla mennä edes suihkuun ilman hoitajan läsnäoloa kun pelkää tasapainon pettävän.  

Miksi hoidon pitää tuottaa tällaista kärsimystä? 

 Mutta eihän osastolla uskota hoidon  tuottavan kärsimystä vaan se sairaus johon hoitoa annetaan. 

  Syvä viha alkaa jyllätä sisimmässäni.  Kuinka te kehtaatte tehdä Paavolle tällaista! Ei hän ollut tällainen kun lähti hakemaan apua unettomuuteen. 

  Hoitajat tietävät jo kun saavun osastolle että alan puhumaan lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta Paavon olemukseen. Ihmettelen ja kyselen, että miten tällainen hoito voi mitään parantaa. Eiväthän hoitajat voi tietysti sille mitään muuta kuin sanovat että  kerron tämän lääkärille.

                                        Ja sitten taas se sähkö

  Minusta tuntuu että sähköhoito  on lääkärille osaston hoitojärjestelmässä viimeinen keino pestä kädet ja siirtää ongelma muualle kun  lääkkeet eivät tuo mitään parannusta.

  Hoitajat alkavat  puhumaan Paavolle siitä päivittäin, se on erittäin ovelaa hidasta taivuttelemista.   

  Minulle tällainen on tuttua jo edellisistä hoitojaksoista. Tuntuu että taivuttelu on tullut osaksi normaalia osaston toimintaa. 

  Kun Paavo ei anna suostumustaan, hoitajat kääntyvät minun puoleeni, ottavat sähköhoidon puheeksi aina kun käyn siellä. Mutten voi muuta kuin todeta, että en voi ottaa tähän kantaa ennen kuin kuulen lääkäriltä perusteluja miksi sitä tarvitaan. Paavo on täällä unettomuuden takia jonka laukaisi lääkkeen aiheuttama voimakas ihottuma. Nyt unettomuutta ei enää ole se on korjaantunut, mitä te nyt hoidatte täällä?

 8.9. Cipralex lopetetaan ja aloitetaan  uusi lääke Anafranil. Kysyin Paavolta että neuvoteltiinko uudesta lääkkeestä miksi sitä annetaan taas uudestaan.

  Ei, se vaan tuotiin eteen ja pakotettiin ottamaan.

 Kerroimme hoitajille kuinka edellisellä kerralla Anafranil jouduttiin lopettamaan kun se teki parkinsonin oireita ja voimakasta huimausta.   Samaten kerroimme Abilifyn tuomista haitoista jonka takia sekin täytyi lopettaa. Eikö näillä aikaisemmilla vaikutuksilla ole nyt mitään merkitystä?

   Mutta ei  Paavon paperi potilasasiakirjoissa ole mitään tällaista merkintää, eikä sitä siis ole lääkärille olemassa, ei hän tiedä tällaisista lääkkeiden lopettamisista mitään.  

  Jos hoitajien kautta menee lääkärille jotain viestiä omaisilta,  ei siihen luultavasti kannata reagoida koska lääkärillä on selvät pasmat miten toimitaan.

 Minä itse en ole nähnyt lääkäriä kuin kerran hoitoneuvottelussa ja sielläkin on kaava jonka mukaan puhutaan.

 15.9.  Vierailulla

Paavo kertoo että  suostumusta sähköön  lähtemiseen kiristetään. Jos et suostu,  osastolla ei ole enää muuta tarjolla  vaan täytyy lähteä kotiin. 

  Tuo sama tuttu uhkaus kuin edellisilläkin  kerroilla.  Tämä on  suorastaan kiduttamista.    Voiko potilasta laittaa tuollaiseen ota tai jätä pakkorakoon? 

  Psyykelääkkeet  turruttavat kemiallisesti ihmistä  niin että hän ei pysty valintatilanteissa itseensä liittyvään päätöksentekoon.

 Yritän vakuuttaa Paavolle että sinulla on oikeus kieltäytyä siitä,  jokaisella on itsemääräämisoikeus.

  Ei täällä ole potilaalla mitään sanan valtaa, lääkäri määrää ja on toteltava Paavo toteaa lakoonisesti.

  Paavolla on myös kova pelko että hänet vietäisiin Nokialle sähköön  siksi täytyy osata olla niin kuin määrätään eikä vastusteta mitään.

Maalailevatko hoitajat uhkakuvia, että jos et tee kuten me käskemme, sinulle tulee tapahtumaan tällaista?

 Tällaisessa tilassa ihminen ei osaa käyttäytyä järkevästi, ei ole kykyä kyseenalaistaa näitä maalailtuja uhkakuvia. 

  Keskustelemme tilanteesta että mitä sitten tapahtuisi jos lähtisi nyt pois täältä. Ei, ei missään tapauksessa, se on vain lääkärin yksi allekirjoitus ja sitten olen taas pakkohoidossa. Eikä kotona voi olla  ilman apua tällaisessa kunnossa, eihän siellä mitenkään pärjäisi.  Se on ensiapuun kuitenkin mentävä ja sitten minä  olen jälleen taas täällä.

 Hoitaja on  tullut huoneeseen kun tietää minun olevan  vierailulla.  Keskustelemme  tapamme mukaan tilanteesta.

   Raivostun hoitajille.  Ettekö te näe miten huonoon kuntoon  olette  Paavon laittaneet.

 Teidän on palautettava Paavo takaisin siihen kuntoon millainen hän oli ennen sairaalaan tuloa. Muuten minä olen pakotettu valittamaan hoidosta korkeammalle taholle.

Ihme ja kumma, kun kehtaa raivota tarpeeksi ponnekkaasti se auttaa. Afilify lopetetaan.

Mutta samalla lisätään Opamoxia.

Paavo alkaa varoittelemaan minua aktiivisuudestani puhua eli meuhkata kuten hän ilmaisi.  Se kostetaan sitten hänelle.   Olen kuulema leimattu osastolla  lääkevastaiseksi ja hankalaksi ihmiseksi. 

 No jos se että kyselen ja kommentoin asioita joita selvästi havaitsen omin silmin on jotain vastaisuutta otan tämän roolin vastaan, naurahdan Paavolle.

                                   Vieroitusoireita ei myönnetä

1.10. Lääkemuutokset,  lisäämiset ja lopettaminen alkavat vaikuttaa.  Paavon olo käy aina vain tukalammaksi. Käydessäni hän makaa silmät kiinni peiton alla nostamatta katsettaan, kommentoi muutamilla sanoilla kysymyksiäni.  Tiedän että se on myös viesti minulle miltä hänestä nyt tuntuu.

  Lyhyen ajan sisällä on lopetettu Abilfy ja Cipralex ja lisätty Anafranil sekä nostettu Opamoxia.

  Yritän kysellä hoitajilta että eikö nuo lääkkeiden lopetuksesta syntyvät  vieroitusoireet ole vaikuttaneet Paavon voinnin nopeaan huononemiseen, mutta vastassa on täysi vaikeneminen. 

Jälkeenpäin Paavo taas valistaa minua että älä puhu täällä mistään vieroitusoireista  ei sellaisia ole.

 Hätkähdän, uskooko Paavo itsekin näin?  Ovatko hoitajat saaneet muokattua hänestä vuosien varrella  sairaalapersoonan.  Viekö järjestelmä hänet nyt kokonaan  suorittamaan sairaan roolia? 

Olen voinut seurata jo monet aikaisemmat lääkkeiden tuomat  vieroitusoireet, vaivat ja ahdistukset, ne ovat käyneet tutuiksi juuri tuon toistuvuuden takia.

  Tuo Abilify lääke tuntuu ottavan aina koville kun sitä lopetetaan.  Lopetus tapahtuu kerrasta poikki, "seinään", kuten muut lääkkeen käyttäjät ovat ruvenneeet nimittämään lääkäreiden tapaa lopettaa  psyykelääkkeitä.  Se on pahin mahdollinen tapa ja elimistölle raskas prosessi toipua lääkkeen   lamaannuttavasta vaikutuksesta.

 Abilify näyttää olevan tässä talossa jonkinlainen  muotilääke jota annetaan automaattisesti. 

                                         Pakkolähete sähköön, taas kerran.

  10.10. Paavo soittaa.

Nyt ne vie minua Nokialle. Hoitaja tuli kuin tuulispää vihaisena huoneeseen ja sanoi että ala heti pakkaamaan tavaroitasi auto on tulossa.

                                        Paavo papreripotilaas

Nokialla sähköosastolla Paavolle   kirjoitetaan pakkohoitopäätös diagnoosilla mielisairas ja  sähköhoito alkaa  jälleen kerran ilman suostumusta.

Ristiriitaiset lausunnot kiinnittävät huomiota kun  potilasasiakirjoissa toistuvasti mainitaan että  sähköhoito toteutetaan vapaaehtoisesti ja kuitenkin hänestä tehtiin hoitoonmääräämispäätös M3.

  Osastonylilääkäri  loppulausunnossaan kuvailee ensin Paavon oirekuvaa ja toteaa sitten "tässä kohtaa potilas ei kuitenkaan enää sähköhoitoa vastustanut".

  Pakkohoitopäätöksen  M3 tehnyt ylilääkäri kirjoittaa potilaskertomukseen: "Aloitetaan ECT toistuvan masennuksen vaikea-asteisen psykoottisen depression vuoksi. Hoito saadaan toteutettua vapaaehtoisesti".

  Miksi ja kenelle lääkärien on täytynyt todistella  vapaaehtoisuutta?

                                   M3 sisältää mm seuraavaa tekstiä:

  Määrään tutkitun mielenterveyslain 8 §:n  (koska tutkittu on mielisairas) ja

  13 §:n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)

perusteella tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.

       Lääkärin allekirjoitus

            Ylilääkäri

    Päätös annettiin tiedoksi yllä mainittuna päivänä, mutta tutkittu kieltäytyi  allekirjoittamasta tiedoksiantoa.

   Todistavat:    xx sairaanhoitaja             xx sairaanhoitaja.

                                           Mielenterveyslaki 8 §  ja 13 §

Laki ohjaa sairaalan ja lääkäreiden toimintaa.    Mielenterveyslain 13 §:ssä  sanotaan että  omasta tahdostaan hoitoon otetun määrääminen  hoitoon hänen tahdostaan riippumatta  tarkoittaa sitä että jos potilas  haluaa poistua sairaalasta voidaan potilas ottaa tarkkailuun jos lääkäri katsoo että edellytykset  tahdosta riippumattomaan  hoitoon ovat olemassa. 

  Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon lääkärin on tehtävä neljäntenä päivänä siitä kun potilas on ilmoittanut poistuvansa sairaalasta. 

Paavo ei ole koskaan kertonut minulle että hän olisi sanonut lähtevänsä pois sairaalasta.  Päinvastoin on kertonut aikaisemmin kuinka häntä patistettiin että jos et vapaaehtoisesti mene sähköhoitoon, sinun on lähdettävä osastolta pois kotiisi. En tiedä onko tämä uhkaus hoitajien tapa saada itsepäiset potilaat tottelemaan sairaalan käytäntöjä vai onko lääkäri ohjeistanut näin sanomaan.

  Maallikkona en osaa  kommentoida enkä tulkita lakipykäliä sen kummemmin,  kuin lukea mitä on kirjoitettu.

Paavo  kotiutuu Nokialta seuraavin eväin.  Opamox ja Anafranil  lopetettiin,  Sertralin aloitetaan,  Abilify on laitettu uudestaan  vaikka se oli juuri lopetettu.

 Otin puheeksi Opamoxin  koska lääkäri määräsi sitäkin ensin  ja tiesin että se aiheuttaa helposti riippuvuutta ja sen lopettaminen on vaikeaa.  Paavo on monta kertaa tehty siitä riippuvaiseksi kun hänet on pakotettu sitä syömään useita kuukausia.  Kyllä vieroitusoireet sitten ovatkin olleet hirvittävät kun samalla muitakin lääkkeitä on lopetettu.

  Lääkäri sanoi että ei Opamox aiheuta mitään riippuvuutta, sitä voi käyttää huoletta ja lopettaa  koska vaan ei siitä tule oireita.

  Siis sairaalan osaston ylilääkäri on tätä mieltä.

 Onkohan lääkäreille annettu käyttöön sellaisia työkaluja joiden vaikutuksista ihmisen kehoon heillä  ei ole tietoa?

  Tätä olen kerta toisensa jälkeen joutunut kyselemään. 

                                         Minulla alkaa  jossittelu. 

Jos Paavolle ei olisi  jouduttu tekemään pallolaajennusta, jos hän ei olisi saanut kolesterolilääkettä  hänelle ei olisi tullut ihottumaa, ei olisi tullut unettomuutta, ei olisi joutunut sairaalaan  lääkeputkeen ja hoitorutiineihin, ei pakkohoitoon, ei sähköhoitoon.

   Miten erilailla elämä nyt sujuisikaan.

                               Tässä kohtaa täytyy huomata eräs tärkeä asia.

 Kun Paavo lähti hakemaan apua kolesterolilääkkeen laukaisemaan kovaan ihottumaan ja kutinaan sekä siitä seuranneeseen unettomuuteen, ensiavun lääkäri totesi hänestä: 

"ajatuksen juoksu loogista, ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuuttaa, masentuneeksikaan ei itseään koe." 

Kun sitten  Paavo taas  heitettiin psykiatriseen hoitojärjestelmään  joka pakotti syömään   psykiatrian rutiini psyykelääkkeitä,  hänestä tehtiin  muutamassa viikossa mielisairas.

Lähete sähköhoidon osastolle sisälsi mm. tällaista tekstiä:  Psykoottistasoisesti nihilistinen. Musertavien epäloogisten huolten vallassa.  On arkitoimissaan täydellisesti lamaantunut, erilaisia somaattisia harhaluuloja koskien vatsan toimintaa ja virtsaamista, epäilee että jalat menevät kuolioon.  Ajattelun jumiutumista. Ruokailu on niukentunut ja laihtunut 8 kiloa. Potilaalla ei ole sairaudentuntoa masennuksensa suhteen.

 Nämä oireet ovat siis tulleet sairaalahoidossa ollessa  kahden kuukauden aikana.

Hoitojärjestelmässä täytyy olla jotain selittämätöntä, outoa,  kun se tekee terveistä ihmisistä lyhyessä ajassa näin sairaita.

  Onneksi Paavo oli mielisairas  vain tämän yhden kerran, sen jälkeen tätä diagnoosia ei näy missään.     

     Paperilla paperipotilaille kaikki on näköjään mahdollista.

                 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                  BLOGI 11

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                            

                                       Viides osastohoitojakso

Neljänneltä osastojaksolta  kotiuduttuaan Paavon lääkitys oli Abilify ja Sertralin. 

Nyt oli havaittavissa selvästi sähköhoidosta johtuvaa muistin menetystä. 

   Paavon elämästä oli hävinnyt paljon asioita joita hän ei muistanut. Toistuvasti kävi ilmi kun tuli puheeksi jokin ollut tapahtuma, matka tms. hän ei tiennyt siitä mitään, että oli sellaisella ollut. 

 Kun kuljimme tuttujakin tutumpia maanteitä, oli paljon taloja joita hän ei enää tunnistanut, paikkoja joita kyseli että missähän me nyt ollaan. Kun piti mennä määrättyyn paikkaan Paavo ei tiennytkään mihin suuntaan piti lähteä kotoa.  

Paavolla on ollut ilmiömäinen kyky kulkea luonnossa eksymättä. Oudoissakin paikoissa hän hahmotti minne suuntaan pitää  mennä jotta pääsee määränpäähän.

  Nyt kotiseudulla tuli eteen tilanteita että tutut maisemat, talot olivatkin ihan outoja. Mutta kun hänelle kertoi paikan ja  muisti sen, se jäi kyllä mieleen. Tällä tavalla Paavo joutui opettelemaan uudestaan paikkoja jotka sähköhoito oli vienyt hänen elämästään pois.

  Aktiivisena liikkujana Paavo tapansa mukaan teki kävelylenkkejä ja lumen tultua hiihtolenkkejä metsässä.  Mutta pian hän huomasi että vuosikausia tutuksi tulleilla lenkkeilymaastoissa alkoikin  olla  vierasta ympäristöä eikä hän tiennyt missä on.  Erittäin hyvän suunnistustaitonsa  ansiosta hän aina löysi jonkun tutun kiinnekohdan ja osasi paikallistaa itsensä.

  Mutta pelko oikeasta eksymisestä sai hänet lopettamaan lenkkeilyn. Toinen tekijä oli talvella hiihtäminen joka tarvitsee hyvää tasapainoa pysyäkseen vauhdissa pystyssä. Muutaman kerran kaaduttuaan Paavo ei enää uskaltanutkaan lähteä yksin metsään jos ei pääsekään enää ylös.

 Sairaala on vienyt hoidoillaan Paavolta yhden ihmiselle kaikkein tärkeimmän  terveydestä huolehtimisen tavan pois,  kunnon ylläpitämisen - liikunnan.

                                         Poliklinikalla

Jatkohoito järjestettiin taas tavan mukaan psykiatrian poliklinikalle. Kävimme siellä yhdessä koska minun oli lähdettävä autokuskiksi. 

 Poliklinikalla ei ollut enää tuttua lääkäriä joka aikaisemmilla kerroilla tunnisti lääkkeiden vakavat haittavaikutukset ja alkoi lopettamaan lääkkeitä. Lopetus oli aina  ollut liian nopeaa ja kovat vieroitusoireet iskivät joka kerta mistä seurasi  että Paavo joutui uudestaan osastolle, jossa laitettiin taas uudet  lääkkeet.  Tätä kierrettä on nyt jatkunut neljä kertaa  ja viides on pian  edessä.

Poliklinikalla oli tällä kerralla  lääkäri jonka tunnistin  opiskelevaksi tai erikoistuvaksi.  Hänellä oli kaavake edessään jossa oli ilmeisesti valmiit kysymykset, joita hän siitä luki ja ruksasi sitten jotain kun Paavo kommentoi.

Paavo vaikuttaa myös perin  juurin kyllästyneeltä ja haluttomalta.  Vastailee muutamalla sanalla kysymyksiin, eikä ihme, samat toimintaympyrät vuodesta toiseen, samat kyselyt. Ketä tahansa tällainen turhauttaisi.  Mutta kaavake tuli lääkärin rukseilla täytettyä.  

 Paavon olo on ollut pitkään aika tokkuraista, tyypillistä lääketokkuraa.   Ajatuksen ja puheen tuottaminen oli hidasta, samoin liikkeet ja koko olemus.

Kerroimme lääkärille myös noista muistamattomuus tilanteista kuinka joitain ajanjaksoja ja tapahtumia sekä ympäristön  paikkoja on kadonnut ja kuinka liikunta on täytynyt lopettaa kun tasapaino on heikentynyt. Lääkäri ehdotti vain muistitestiä kolmen kuukauden kuluttua jos vielä tuntuu siltä. Sanoi myös että voisi ajatella tilata aikaa neurologisille tutkimuksille.

 Abilify lääkkeen määrää vähennettiin puolet pois, kymmenestä milligrammasta viiteen.  Se olikin alunperin tarkoitettu vain puoleksi vuodeksi. Uusi aika seuraavalle käynnille ja lähdimme pois.

                                     Taas vieroitusoireet

Abilifyn määrän puolittaminen alkoi näkyä ja tuntua koko kehossa ja muutaman päivän kuluttua alkoivat vieroitusoireet. 

Olo alkoi muuttua ahdistavaksi, vointi huononi. Toiminnallisuus alkoi olla tosi vähässä. Väsymys sai yliotteen kaikista toimista.  Päivät kuluivat pääasiassa sängyssä.  Aamulla ei tahtonut jaksaa nousta ylös, suihkuun meno oli ylivoimaista, voimattomilla käsillä ei  jaksanut  harjata hampaita,   Öisin heräsi olotilaan että pitää pian päästä sairaalaan, pelkotilat ja paniikin omaiset kohtaukset tulivat elämään. 

 Siis tyypillisiä tuttuja vieroitusoireita, kehossa ja aivoissa alkoi tapahtua asioita joista huomasi että ei pystykään enää kontrolloimaan niitä.

 Huomaan että mitä useammin lääkkeitä aloitetaan, vähennetään tai lopetetaan, sitä voimakkaammin elimistö reagoi. Tuo Abilify on kummallinen lääke lääkäreille kun sitä pitää tuputtaa aina uudestaan ja uudestaan, osastollahan ei voi olla ellei syö jotain pilleriä, koska se näyttää olevan ainoa hoitotapa.

                                        Lääkäri pakottaa sairaalaan näkemättä potilasta

Seuraava poliklinikan lääkärin aika on käsillä. Mutta Paavo sanoo että ei jaksa lähteä minnekään.

   Kehoitan häntä kuitenkin lähtemään koska aika on varattu. Mietimme tilannetta ja ehdotan että minä voisin mennä käymään ja kertoa kuulumiset.

 Menen ja kerron, että  Abilifyn vähentämisen jälkeen Paavon vointi alkoi huonontua kun vieroitusoireet iskivät. Hän ei jaksanut lähteä vastaanotolle. 

  Silloin lääkäri sanoo että  Paavon on mentävä sairaalaan mutta ensiavun kautta. Siellä tekevät lähetteen. Lupasi soittaa myös Paavollekin.

  Sanon että ei tällaisesta ole kysymys,  eihän tässä mitään sairaalan tarvetta ole, ei Paavo varmaan lähde mihinkään ensiapuun.

 Mutta lääkäri sanoo että minun määräyksestä hänen on tultava,  minä soitan sairasauton ja kun se tulee hakemaan on lähdettävä  tai haemme hänet muuten.

Sydämeni hakkaa rinnassa kun lähden vastaanottohuoneesta.  Minun täytyy soittaa Paavolle ja varoittaa heti lääkärin soitosta ettei pelästy liikaa. Jos ei halua lähteä taas sairaalaan ei kannata vastata puhelimeen.

  Lääkäri oli nopeampi  ja oli kerinnyt jo soittaa.

 Joku käsittämätön psykiatriseen hoitoon kuuluva ilmiö näyttäytyy nuoren  lääkärin työtavassa selvästi. 

  Näinkö heitä koulutetaan määräämään potilaita sairaalaan ilman että potilaalla itsellä ei ei ole edes mahdollisuutta sanoa mielipidettään?  Vai onkohan sairaalan osastolla potilaspula kun heitä täytyy  kotoa  käydä sinne hakemassa?

Tulee väistämättä mieleen kotirauhan rikkominen.  Eihän kukaan voi tunkeutua toisen yksityiseen kotiin ilman todella pätevää syytä. Se että ei tule lääkärin vastaanotolle ei  ole syy mennä häntä hakemaan sairaalaan. 

Kun sairasauto sitten tuli kotiimme, selitimme ambulanssihenkilöille että  tämä on lääkärin jotain ihmeellistä touhua, ei täällä ole mitään ambulanssin tarvetta.  Onhan meilläkin auto jolla voimme mennä ensiapuun, voitte lähteä takaisin. Se sopi heille vallan hyvin.   Mutta he eivät lähteneet ennen kuin varmistuivat että lähdemme varmasti ja Paavo on autossa.

Tämä on nyt sitä kun Paavo on kertonut aikaisemmin huomioita osastolta, kuinka potilaita haetaan sairaalaan  väkisin milloin ambulanssilla milloin poliisikyydillä. 

 Nyt se toteutuu myös hänen kohdallaan ja vain siksi kun ei jaksanut lähteä vastaanotolle. 

Voin vain arvailla millaiset lääkärin kourat Paavo tuntee niskavilloissaan siinä autossa istuessaan vieressäni.

 Lääkäri määrää, sinun on toteltava, et saa sanoa vastaan.  

                                              Ensiavussa

Ensiavussa Paavo pääsee heti sänkyyn verhon taakse. Hän on todella järkyttynyt itsekin tällaisesta äkkinäisestä tilanteesta. Yllättäen temmataan omasta kodistaan kysymättä ja neuvottelematta. Miksi?

 Paavo makaa silmät kiinni eikä juuri puhu vaikka kuinka yritän saada juttua aikaiseksi. Terve itsesuojeluvaisto on luonut hänen ympärilleen suojamuurin jonne voi paeta.

   Istun siinä vieressä yhtä järkyttyneenä ja voimattomana, ei meillä kummallakaan ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä Paavolle nyt ollaan tekemässä,  kaikki on järjestetty etukäteen valmiiksi. 

 Pitkän ajan kuluttua tulee lääkäri. Paavo vastailee on tai ei kysymyksiin. Onko sinulla itsetuhoisia ajatuksia?  Ei ole.  Sitten lääkäri sanoo että siellä on paikka psykiatrisella osastolla sinulle ja pääset pian sinne ja lähtee pois.

                                           Osastohoito alkaa rutiinisti lääkkeen vaihdolla

Hoitaja tulee sanomaan että nyt lähdetään osastolle. Lähdemme kolmistaan kävelemään pihan poikki.

 Huone on jo tuttuakin tutumpi.  Siinä on  kaksi sänkyä   jotka ovat nyt tyhjillään.  Vaatekaappi on seinällä. Sinne Paavo laittaa kenkänsä ja takkinsa. Kuinka hän pystyykin olemaan noin rauhallinen ja tyyni? 

Sanomme heippa ja halaamme toisiamme. Tulen pian käymään ja nähdään. Lähden kotiin.

Tämä osastojakso on jäänyt minulle melko tuntemattomaksi.  Hoitoneuvotteluja muistaakseni ei pidetty kertaakaan joten lääkäriä  en nähnyt  koskaan. 

  Lääkkeitä tietysti vaihdettiin entisen tavan mukaan.

 Sertralin lopetettiin ja tilalle laitettiin Voxra.

 Lääkäri kertoi  Paavolle Voxrasta, että se on lääke, joka ei  ole SSRI- lääke jonka vaikutusmekanismi on erilainen ja sen voi lopettaa eikä siitä tule oireita.

  Katsoin  lääkkeen ominaisuuksia tarkemmin, amfetamiinijohdannainen lääke, käytetään mm. tupakan vieroituksessa. Siis nytkö sairaala alkaa jo pakottaa Paavon huumeiden käyttäjäksi? Voi ei!

Opamoxin käyttö on ilmeisesti lopetettu tai vähennetty osastolla  koska sitä ei Paavolle nyt pakkosyötetty. Se näkyi selvästi siinä että  nyt Paavolle ei voitu todentaa minkäänlaisia psykoottisia oireita koko osastojakson aikana,  eikä hän nyt muuttunut hoippuvan krapulaisen oloiseksi.

 Diagnoosikin oli nyt  toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita.

                                                     Voxran vaikutus

Osastollahan ei ole muuta hoitoa kuin lääkkeiden syönti. Jokaisen lääkkeen kohdalla on ollut tapana että sitä aina lisätään jonkin  ajan kuluttua.  Niinpä Voxrankin kohdalla tehtiin näin Voxra nostettiin 300 mg. Silloin huomasin merkittävän muutoksen Paavon olemuksessa.

  Ensimmäisenä kiinnitin huomiota nopeaan laihtumiseen.  Kyselin häneltä että eikö osastolla ole kiinnitetty mitään huomiota siihen. Eivät ole puhuneet mitään.

 Kotilomalle tullessaan Paavo ei ollut entisensä.  Hän ei tuntunut saavan otetta ympäristöön, ajatukset alkoivat saada omituisia piirteitä kun asioiden hahmotuskyky oli heikentynyt.

  Öisin Paavo heräsi aamuyöllä ja lähti vaeltamaan etsien milloin paitaa, milloin sukkia milloin mikäkin oli hukassa. Joku asia oli jäänyt päivällä tekemättä ja sitä hän mietti miten sen hoitaisi tai valitteli kun ei ollut tehnyt sitä.

Tajusin heti että kun hän illalla ottaa Voxran sen vaikutus näkyy aamuyöllä, koska nuo heräämiset tapahtuivat  aina samoihin aikoihin. 

                                                       Paperipotilas

Paavon potilasasiakirjaan on psykiatrisen osaston lääkäri kirjoittanut:

 Tulosyy. Tuli terveyskeskuslääkäri xxxx lähettämänä osastojaksolle pitkäaikaisen masennuksen vaikeutumisen vuoksi B1-lähetteellä.

  Potilas otettiin hoitoon osastolle. Oli itse osastohoitoon suostuvainen.

  Lähettävän lääkärin vastaanotolla todettu apea mies, lyhyitä katsekontakteja otti. Lyhytsanaisesti vastaili kysymyksiin.

 Ei mitään mainintaa siitä, että Paavon vointi huononi sen jälkeen kun Abilify lääkettä vähennettiin.

   Mistähän muuten lääkäri on saanut B1 lähetteeseen jotain sisältöä?  Tätä lähetettä Paavo ei ole koskaan saanut nähdä. 

  Se  minuutin parin pyrähdys sängyn vieressä  ensiavussa ei kyllä antanut mitään tietoa sen hetkisestä tilanteesta. Poliklinikan lääkäri, jonka määräyksestä Paavo nyt on osastolla,  ei ole edes nähnyt Paavoa lainkaan.

 No, lääkäri katsoo tietysti papereista mitä kollegat ovat aikasemmin kirjoittaneet,  ja sen mukaan lääkäreillä on rajaton valta tehdä mitä vain, ei siihen potilaan mielipidettä tarvita.

  Olen entistä vakuuttuneempi että potilasasiakirjat seurustelevat keskenään ja niiden mukaan toimitaan.

  Paavokin on monien muiden potilaiden tavoin  tällaisessa tilanteessa aika heikoilla koska hänellä ei ole tiedossa muuta vaihtoehtoa.

Miksi ja kenelle sairaalan osastonlääkärin täytyy jälleen kerran vakuuttaa että potilas oli itse osastohoitoon suostuvainen?  Tätä ei koskaan kysytty häneltä missään vaiheessa, minä olin hänen vieressään koko ajan ja olen tietoinen kaikesta.

  Psykiatrian poliklinikan lääkäri  vain pakotti hänet osastolle,  itse soitti ambulanssin hakemaan Paavon kotoa kommentilla jos et lähde tällä haemme sinut muuten. 

  Eikä Paavo missään lähettävän lääkärin vastaanotolla ollut vaan ensiavun sängyssä. Kai niissä on jonkinlainen ero.

                                         Seuraavaksi:      OSA 2

                        Psykiatrinen hoitojärjestelmä Tampereella tunkeutuu koteihin

                        pyytämättä ja vie sairaalaan  lupaa kysymättä.