Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä
BLOGI 10
KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS
Neljäs jakso psykiatrisella osastolla
Paavo on viettänyt monta vuotta ihan normaalia eläkeläisen elämää sitten viimeisen sairaalajaksonsa jälkeen. Kun lääkkeet loppuivat alkoi elimistö toipua pikkuhiljaa normaaliin kuntoon.
Psykiatrisessa hoidossa annetut lääkkeet tekivät Paavon erittäin huonokuntoiseksi, joka diagnosoitiin psykoottiseksi masennukseksi.
Oikeasti hänellä ei tällaista masennusta ilmennyt, Paavo sanoo ettei itse sitä tunnista itsessään enkä minäkään ole koskaan nähnyt mitään psykoottista käyttäytymistä.
Tämä on psykiatrisen hoitojärjestelmän luoma sairaalailmiö ja tämä käsitys vahvistuu selvästi kun Paavo temmataan taas jälleen kerran tähän samaan järjestelmään sisälle.
15.8. Paavo on siirretty terveyskeskuksen vuodeosastolta psykiatriselle puolelle. Vuodeosastolla aloitettu Cipralex ja Opamox ovat lääkkeenä edelleen.
Hoito aloitetaan vanhan kaavan mukaan rutiinisti, Opamoxia heti nostetaan ja ruvetaan antamaan kolme kertaa päivässä.
Minkäänlaista hoitosuunnitelmaa eikä sen hetkisen tilanteen kartoitusta ei tehdä.
Ehkä osastolla luetaan Paavon vanhoja potilastietoja ja toimitaan niiden mukaan.
Ehkä hänet muistetaan entuudestaan siellä, onhan tämä nyt neljäs kerta, ja sama hoitoputki laitetaan rutiinisti päälle.
Ehkä osastolla ei ole mitään muuta toimintamallia.
Räksyttävä vaimo
Minä otan nyt omaisena aktiivisemman roolin, kommentoin helposti ja kyselen.
Kerron hoitajalle että Paavo meni ensiapuun siksi kun kolesterolilääkke aiheutti niin kovan ihottuman ja kutinan että öisinkin täytyi herätä rasvaamaan mikä katkaisi unirytmin ja teki unettomuutta.
Kun lääke lopetettiin, ihottumakin loppui mutta unirytmi ei tullut takaisin. Siksi hän on nyt täällä.
Minulla ei ole tietoa mitä tälle tiedolle tapahtui osastolla, siitä ei koskaan puhuttu mitään. Missään papereissa ei tällaista tulosyytä ole merkitty.
Käsitykseni vahvistuu siitä että potilas on jo osastolle tullessaan henkilökunnan silmissä määrätynlainen sairas johon osastolla on valmiiksi selvä kaava lääkehoitoihin.
Talossa talon tavat. Vanha tuttu lääkeputki aloitetaan jälleen.
Jo ennestään olevien Cipralexin ja Opamoxin lisäksi aloitetaan Abilify, mutta nyt injektiona, ensin kaksi kertaa päivässä seuraavana päivänä kerran ja sitten siirrytään tablettiin.
Minulle ei ole enää tässä vaiheessa yllätys että Abilifyn aloittaminen laukaisee jälleen pahoja jo tutuksi tulleita sivuvaikutuksia.
Injektio vaikutti että vapina alkoi olla todella kovaa. Se näkyi selvästi päällepäin. Kädet heiluivat niin että ruokailussa kaatui juoma lattialle ja tästä Paavo jaksoi mainita usein. Se oli hänelle kova paikka. Ruokailu alkoi jäädä väliin silloin tällöin ja ruokamäärät olivat mahdollisimman pieniä kun oli vaikea saada haarukkaa osumaan suuhun.
Lääkkeet ovat myös aina aikaisemminkin lamaannuttaneet vatsan toimintaa ja Paavo reagoi siihen että ei voi syödä paljon kun vatsaan ei yksinkertaisesti voi mahtua enempää ruokaa kun mitää ei tule poiskaan.
Paavo alkoi nopeasti laihtua, 8 kiloa tippui lyhyessä ajassa.
22.8. Käydessäni vierailulla oli selvästi havaittavissa puheen puuroutumista, olemus on muuttunut kuin tikku-ukko kävelisi jäykkänä tasapainoillen että pysyy pystyssä.
Paavo kertoo että hän ei uskalla mennä enää suihkuun kun pelkää kaatumista, hoitajan täytyy olla mukana.
Kuolema on tullut Paavon ajatuksiin. Siitä hän puhuu joka kerta kun nähdään, jopa puhelimessa. Koko kehon lamaantuminen aiheuttaa varmasti ennen pitkää elintoimintojen loppumista ja hiipumista pois tästä elämästä. Ei tätä jaksa kestää.
Ajatukset kiertävät samaa rataa, vatsan toimimattomuus, jalkojen puutuminen ja paleleminen ja vettä juokseva hikoilu, valtava väsymys.
Mitään apua ei ole saatavissa, kukaan ei tee mitään että olo helpottuisi, Paavo valittaa. Päivät kuluvat makaamalla.
Lääkekippo tuodaan aamuin illoin ja vieressä vartioi tarkat silmät että se tyhjennetään. Miksi sekään ei auta.
Hoitajat yrittävät saada liikkeelle, kerran he pakottivat katsomaan televisiosta Suomi-Ruotsi maaottelua mutta ei jaksanut seurata sitä.
2.9. Mielenkiintoinen keskustelu oli hoitajaopiskelijan kanssa. Heitähän on osastolla harjoittelemassa jatkuvasti.
Opiskelija on iäkkäämpi ja kertoi kouluttautuvansa toiseen ammattiin. Alan ihmettelemään hänellekin millainen kunto Paavolle on kehittynyt täällä. Hän on aidosti kiinnostunut tapauksesta ja osaa kuunnella minua ja Paavoa joka on vieressä mukana.
Kun puhe siirtyy Paavon kovaan vapinaan ja sen tuomiin ongelmiin opiskelija varsin huolettomasti selittää että juu, tämä kuuluu tähän hoitoon, kyllä lääkkeet tekevät vapinaa ja heikotusta, ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Lääkkeillä on rauhoittava vaikutus ja se näkyy olemuksessa. Näin kuuluukin olla.
Ymmärrykseni psykiatrisesta hoidosta laajeni hiukan. Tällä tavalla siis koulutetaan tulevia työntekijöitä ymmärtämään ja käsittelemään potilaita ja omaa hoitajan rooliaan!
Kerran syntyi erään hoitajan kanssa keskustelu siitä että hän ei usko vaikka koko elimistö tuntuu olevan lamassa, olemus on tahmean hidas, puheen tuottaminen myös, kaikki lihakset tuntuvat olevan kireät ja jännittyneet robottimaiset, hoitaja sanoo vain kirkkain silmin ettei lääkkeillä ole tämän kanssa mitään tekemistä. Eikä hoitaja usko että Paavon kokema fyysinen väsymys on totta. Se on hänen mielestään vain psyykkinen jännitystilanne.
Mikähän kumma siinä on että tämä väsymys ja psyykkinen jännitystilanne ei helpotu vaikka vuodesta toiseen siihen annetaan lääkkeitä? Koska niiden pitäisi alkaa vaikuttamaan?
Mutta kuinka on selitettävissä se että Paavolla oli monta vuotta tilanne, että hänen elimistönsä toimi normaalisti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Jaksoi harrastaa liikuntaa, teki pitkiä metsäretkiä kävellen ja hiihtäen, pystyi ajamaan autoa kun aivot toimivat normaalisti ja havainnot olivat teräviä. Ei hänellä silloin kotona ollut lääkkeitä.
Nyt tänne tullessa alkoi hoippua epävarmasti vapisevana, ei uskalla mennä edes suihkuun ilman hoitajan läsnäoloa kun pelkää tasapainon pettävän.
Miksi hoidon pitää tuottaa tällaista kärsimystä?
Mutta eihän osastolla uskota hoidon tuottavan kärsimystä vaan se sairaus johon hoitoa annetaan.
Syvä viha alkaa jyllätä sisimmässäni. Kuinka te kehtaatte tehdä Paavolle tällaista! Ei hän ollut tällainen kun lähti hakemaan apua unettomuuteen.
Hoitajat tietävät jo kun saavun osastolle että alan puhumaan lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta Paavon olemukseen. Ihmettelen ja kyselen, että miten tällainen hoito voi mitään parantaa. Eiväthän hoitajat voi tietysti sille mitään muuta kuin sanovat että kerron tämän lääkärille.
Ja sitten taas se sähkö
Minusta tuntuu että sähköhoito on lääkärille osaston hoitojärjestelmässä viimeinen keino pestä kädet ja siirtää ongelma muualle kun lääkkeet eivät tuo mitään parannusta.
Hoitajat alkavat puhumaan Paavolle siitä päivittäin, se on erittäin ovelaa hidasta taivuttelemista.
Minulle tällainen on tuttua jo edellisistä hoitojaksoista. Tuntuu että taivuttelu on tullut osaksi normaalia osaston toimintaa.
Kun Paavo ei anna suostumustaan, hoitajat kääntyvät minun puoleeni, ottavat sähköhoidon puheeksi aina kun käyn siellä. Mutten voi muuta kuin todeta, että en voi ottaa tähän kantaa ennen kuin kuulen lääkäriltä perusteluja miksi sitä tarvitaan. Paavo on täällä unettomuuden takia jonka laukaisi lääkkeen aiheuttama voimakas ihottuma. Nyt unettomuutta ei enää ole se on korjaantunut, mitä te nyt hoidatte täällä?
8.9. Cipralex lopetetaan ja aloitetaan uusi lääke Anafranil. Kysyin Paavolta että neuvoteltiinko uudesta lääkkeestä miksi sitä annetaan taas uudestaan.
Ei, se vaan tuotiin eteen ja pakotettiin ottamaan.
Kerroimme hoitajille kuinka edellisellä kerralla Anafranil jouduttiin lopettamaan kun se teki parkinsonin oireita ja voimakasta huimausta. Samaten kerroimme Abilifyn tuomista haitoista jonka takia sekin täytyi lopettaa. Eikö näillä aikaisemmilla vaikutuksilla ole nyt mitään merkitystä?
Mutta ei Paavon paperi potilasasiakirjoissa ole mitään tällaista merkintää, eikä sitä siis ole lääkärille olemassa, ei hän tiedä tällaisista lääkkeiden lopettamisista mitään.
Jos hoitajien kautta menee lääkärille jotain viestiä omaisilta, ei siihen luultavasti kannata reagoida koska lääkärillä on selvät pasmat miten toimitaan.
Minä itse en ole nähnyt lääkäriä kuin kerran hoitoneuvottelussa ja sielläkin on kaava jonka mukaan puhutaan.
15.9. Vierailulla
Paavo kertoo että suostumusta sähköön lähtemiseen kiristetään. Jos et suostu, osastolla ei ole enää muuta tarjolla vaan täytyy lähteä kotiin.
Tuo sama tuttu uhkaus kuin edellisilläkin kerroilla. Tämä on suorastaan kiduttamista. Voiko potilasta laittaa tuollaiseen ota tai jätä pakkorakoon?
Psyykelääkkeet turruttavat kemiallisesti ihmistä niin että hän ei pysty valintatilanteissa itseensä liittyvään päätöksentekoon.
Yritän vakuuttaa Paavolle että sinulla on oikeus kieltäytyä siitä, jokaisella on itsemääräämisoikeus.
Ei täällä ole potilaalla mitään sanan valtaa, lääkäri määrää ja on toteltava Paavo toteaa lakoonisesti.
Paavolla on myös kova pelko että hänet vietäisiin Nokialle sähköön siksi täytyy osata olla niin kuin määrätään eikä vastusteta mitään.
Maalailevatko hoitajat uhkakuvia, että jos et tee kuten me käskemme, sinulle tulee tapahtumaan tällaista?
Tällaisessa tilassa ihminen ei osaa käyttäytyä järkevästi, ei ole kykyä kyseenalaistaa näitä maalailtuja uhkakuvia.
Keskustelemme tilanteesta että mitä sitten tapahtuisi jos lähtisi nyt pois täältä. Ei, ei missään tapauksessa, se on vain lääkärin yksi allekirjoitus ja sitten olen taas pakkohoidossa. Eikä kotona voi olla ilman apua tällaisessa kunnossa, eihän siellä mitenkään pärjäisi. Se on ensiapuun kuitenkin mentävä ja sitten minä olen jälleen taas täällä.
Hoitaja on tullut huoneeseen kun tietää minun olevan vierailulla. Keskustelemme tapamme mukaan tilanteesta.
Raivostun hoitajille. Ettekö te näe miten huonoon kuntoon olette Paavon laittaneet.
Teidän on palautettava Paavo takaisin siihen kuntoon millainen hän oli ennen sairaalaan tuloa. Muuten minä olen pakotettu valittamaan hoidosta korkeammalle taholle.
Ihme ja kumma, kun kehtaa raivota tarpeeksi ponnekkaasti se auttaa. Afilify lopetetaan.
Mutta samalla lisätään Opamoxia.
Paavo alkaa varoittelemaan minua aktiivisuudestani puhua eli meuhkata kuten hän ilmaisi. Se kostetaan sitten hänelle. Olen kuulema leimattu osastolla lääkevastaiseksi ja hankalaksi ihmiseksi.
No jos se että kyselen ja kommentoin asioita joita selvästi havaitsen omin silmin on jotain vastaisuutta otan tämän roolin vastaan, naurahdan Paavolle.
Vieroitusoireita ei myönnetä
1.10. Lääkemuutokset, lisäämiset ja lopettaminen alkavat vaikuttaa. Paavon olo käy aina vain tukalammaksi. Käydessäni hän makaa silmät kiinni peiton alla nostamatta katsettaan, kommentoi muutamilla sanoilla kysymyksiäni. Tiedän että se on myös viesti minulle miltä hänestä nyt tuntuu.
Lyhyen ajan sisällä on lopetettu Abilfy ja Cipralex ja lisätty Anafranil sekä nostettu Opamoxia.
Yritän kysellä hoitajilta että eikö nuo lääkkeiden lopetuksesta syntyvät vieroitusoireet ole vaikuttaneet Paavon voinnin nopeaan huononemiseen, mutta vastassa on täysi vaikeneminen.
Jälkeenpäin Paavo taas valistaa minua että älä puhu täällä mistään vieroitusoireista ei sellaisia ole.
Hätkähdän, uskooko Paavo itsekin näin? Ovatko hoitajat saaneet muokattua hänestä vuosien varrella sairaalapersoonan. Viekö järjestelmä hänet nyt kokonaan suorittamaan sairaan roolia?
Olen voinut seurata jo monet aikaisemmat lääkkeiden tuomat vieroitusoireet, vaivat ja ahdistukset, ne ovat käyneet tutuiksi juuri tuon toistuvuuden takia.
Tuo Abilify lääke tuntuu ottavan aina koville kun sitä lopetetaan. Lopetus tapahtuu kerrasta poikki, "seinään", kuten muut lääkkeen käyttäjät ovat ruvenneeet nimittämään lääkäreiden tapaa lopettaa psyykelääkkeitä. Se on pahin mahdollinen tapa ja elimistölle raskas prosessi toipua lääkkeen lamaannuttavasta vaikutuksesta.
Abilify näyttää olevan tässä talossa jonkinlainen muotilääke jota annetaan automaattisesti.
Pakkolähete sähköön, taas kerran.
10.10. Paavo soittaa.Lyhyen ajan sisällä on lopetettu Abilfy ja Cipralex ja lisätty Anafranil sekä nostettu Opamoxia.
Yritän kysellä hoitajilta että eikö nuo lääkkeiden lopetuksesta syntyvät vieroitusoireet ole vaikuttaneet Paavon voinnin nopeaan huononemiseen, mutta vastassa on täysi vaikeneminen.
Jälkeenpäin Paavo taas valistaa minua että älä puhu täällä mistään vieroitusoireista ei sellaisia ole.
Hätkähdän, uskooko Paavo itsekin näin? Ovatko hoitajat saaneet muokattua hänestä vuosien varrella sairaalapersoonan. Viekö järjestelmä hänet nyt kokonaan suorittamaan sairaan roolia?
Tuo Abilify lääke tuntuu ottavan aina koville kun sitä lopetetaan. Lopetus tapahtuu kerrasta poikki, "seinään", kuten muut lääkkeen käyttäjät ovat ruvenneeet nimittämään lääkäreiden tapaa lopettaa psyykelääkkeitä. Se on pahin mahdollinen tapa ja elimistölle raskas prosessi toipua lääkkeen lamaannuttavasta vaikutuksesta.
Abilify näyttää olevan tässä talossa jonkinlainen muotilääke jota annetaan automaattisesti.
Pakkolähete sähköön, taas kerran.
Nyt ne vie minua Nokialle. Hoitaja tuli kuin tuulispää vihaisena huoneeseen ja sanoi että ala heti pakkaamaan tavaroitasi auto on tulossa.
Paavo papreripotilaas
Nokialla sähköosastolla Paavolle kirjoitetaan pakkohoitopäätös diagnoosilla mielisairas ja sähköhoito alkaa jälleen kerran ilman suostumusta.
Ristiriitaiset lausunnot kiinnittävät huomiota kun potilasasiakirjoissa toistuvasti mainitaan että sähköhoito toteutetaan vapaaehtoisesti ja kuitenkin hänestä tehtiin hoitoonmääräämispäätös M3.
Osastonylilääkäri loppulausunnossaan kuvailee ensin Paavon oirekuvaa ja toteaa sitten "tässä kohtaa potilas ei kuitenkaan enää sähköhoitoa vastustanut".
Pakkohoitopäätöksen M3 tehnyt ylilääkäri kirjoittaa potilaskertomukseen: "Aloitetaan ECT toistuvan masennuksen vaikea-asteisen psykoottisen depression vuoksi. Hoito saadaan toteutettua vapaaehtoisesti".
Miksi ja kenelle lääkärien on täytynyt todistella vapaaehtoisuutta?
M3 sisältää mm seuraavaa tekstiä:
Määrään tutkitun mielenterveyslain 8 §:n (koska tutkittu on mielisairas) ja
13 §:n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)
perusteella tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.
Lääkärin allekirjoitus
Ylilääkäri
Päätös annettiin tiedoksi yllä mainittuna päivänä, mutta tutkittu kieltäytyi allekirjoittamasta tiedoksiantoa.
Todistavat: xx sairaanhoitaja xx sairaanhoitaja.
Mielenterveyslaki 8 § ja 13 §
Laki ohjaa sairaalan ja lääkäreiden toimintaa. Mielenterveyslain 13 §:ssä sanotaan että omasta tahdostaan hoitoon otetun määrääminen hoitoon hänen tahdostaan riippumatta tarkoittaa sitä että jos potilas haluaa poistua sairaalasta voidaan potilas ottaa tarkkailuun jos lääkäri katsoo että edellytykset tahdosta riippumattomaan hoitoon ovat olemassa.
Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon lääkärin on tehtävä neljäntenä päivänä siitä kun potilas on ilmoittanut poistuvansa sairaalasta.
Paavo ei ole koskaan kertonut minulle että hän olisi sanonut lähtevänsä pois sairaalasta. Päinvastoin on kertonut aikaisemmin kuinka häntä patistettiin että jos et vapaaehtoisesti mene sähköhoitoon, sinun on lähdettävä osastolta pois kotiisi. En tiedä onko tämä uhkaus hoitajien tapa saada itsepäiset potilaat tottelemaan sairaalan käytäntöjä vai onko lääkäri ohjeistanut näin sanomaan.
Maallikkona en osaa kommentoida enkä tulkita lakipykäliä sen kummemmin, kuin lukea mitä on kirjoitettu.
Paavo kotiutuu Nokialta seuraavin eväin. Opamox ja Anafranil lopetettiin, Sertralin aloitetaan, Abilify on laitettu uudestaan vaikka se oli juuri lopetettu.
Otin puheeksi Opamoxin koska lääkäri määräsi sitäkin ensin ja tiesin että se aiheuttaa helposti riippuvuutta ja sen lopettaminen on vaikeaa. Paavo on monta kertaa tehty siitä riippuvaiseksi kun hänet on pakotettu sitä syömään useita kuukausia. Kyllä vieroitusoireet sitten ovatkin olleet hirvittävät kun samalla muitakin lääkkeitä on lopetettu.
Lääkäri sanoi että ei Opamox aiheuta mitään riippuvuutta, sitä voi käyttää huoletta ja lopettaa koska vaan ei siitä tule oireita.
Siis sairaalan osaston ylilääkäri on tätä mieltä.
Onkohan lääkäreille annettu käyttöön sellaisia työkaluja joiden vaikutuksista ihmisen kehoon heillä ei ole tietoa?
Tätä olen kerta toisensa jälkeen joutunut kyselemään.
Minulla alkaa jossittelu.
Jos Paavolle ei olisi jouduttu tekemään pallolaajennusta, jos hän ei olisi saanut kolesterolilääkettä hänelle ei olisi tullut ihottumaa, ei olisi tullut unettomuutta, ei olisi joutunut sairaalaan lääkeputkeen ja hoitorutiineihin, ei pakkohoitoon, ei sähköhoitoon.
Miten erilailla elämä nyt sujuisikaan.
Tässä kohtaa täytyy huomata eräs tärkeä asia.
Kun Paavo lähti hakemaan apua kolesterolilääkkeen laukaisemaan kovaan ihottumaan ja kutinaan sekä siitä seuranneeseen unettomuuteen, ensiavun lääkäri totesi hänestä:
"ajatuksen juoksu loogista, ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuuttaa, masentuneeksikaan ei itseään koe."
Kun sitten Paavo taas heitettiin psykiatriseen hoitojärjestelmään joka pakotti syömään psykiatrian rutiini psyykelääkkeitä, hänestä tehtiin muutamassa viikossa mielisairas.
Lähete sähköhoidon osastolle sisälsi mm. tällaista tekstiä: Psykoottistasoisesti nihilistinen. Musertavien epäloogisten huolten vallassa. On arkitoimissaan täydellisesti lamaantunut, erilaisia somaattisia harhaluuloja koskien vatsan toimintaa ja virtsaamista, epäilee että jalat menevät kuolioon. Ajattelun jumiutumista. Ruokailu on niukentunut ja laihtunut 8 kiloa. Potilaalla ei ole sairaudentuntoa masennuksensa suhteen.
Nämä oireet ovat siis tulleet sairaalahoidossa ollessa kahden kuukauden aikana.
Hoitojärjestelmässä täytyy olla jotain selittämätöntä, outoa, kun se tekee terveistä ihmisistä lyhyessä ajassa näin sairaita.
Onneksi Paavo oli mielisairas vain tämän yhden kerran, sen jälkeen tätä diagnoosia ei näy missään.
Paperilla paperipotilaille kaikki on näköjään mahdollista.
Seuraavaksi
Järjestelmä ei irrota vieläkään otettaan.
