Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                   BLOGI 5

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS

                

                     Toinen hoitojakso psykiatrisella osastolla
                       

 Paavon ensimmäinen sairaalan  osastojakso loppui   elokuussa. Siitä lähtien hän kävi psykiatrian poliklinikalla lääkärin luona  kahdeksan kuukauden ajan  seuraavan vuoden huhtikuulle asti.

  Poliklinikan lääkäri  alkoi  purkamaan edellisellä kerralla osastolla annettuja lääkkeitä niiden voimakkaiden sivuvaikutusten takia. Sitä mukaan kun lääkkeet vähenivät  hitaasti, se näkyi pikkuhiljaa olemuksessa.

  Aktiivisuus lisääntyi,  ajatuksen juoksu selkeytyi, talon normaalit  hoitotoimenpiteet eivät enää olleetkaan niin kauheita ja  ihmeelliset pelot ja ajatuksen juoksut laimenivat  kun pystyi hahamottamaan ympäristsöä ja asioita paremmin.  OCD tarkistuspakkokaan ei ollut enää niin massiivista, Seroguel lääkettä  ei pystytty lopettamaan kokonaan  ja se piti yllä yökulkemisia, mutta nekin olivat vähentyneet.  Nyt uskalsi lähteä lempiharrastuksensa  hiihdon pariin metsään. Yhdessä teimme pitempiä eväsretkiä, kahvit ja eväät autoon ja suunnistimme jonnekin kauemmas.
  Tämän parempaa näyttöä psyykelääkkeiden  elimistöä lamaannuttavasta vaikutuksesta ei voi olla.

  Suurin muutos taisi olla se että autolla ajokyky alkoi palautumaan. Minun ei enää tarvinnut lähteä joka kerta kuskiksi poliklinikka käynneille vaan Paavo uskalsi lähteä itse ajamaan liikenteeseen.

Tammikuussa alettiin vähentämään Seroguelia mutta sen vähentäminen toi erittäin voimakkaat vieroitusoireet, jolloin lääkäri  ehdotti että Paavo menisi osastolle, jossa lääke voitaisiin lopettaa turvallisesti.  Aloitetaan puhtaalta pöydältä ja katsotaan tarvitseeko sitä lainkaan, hän sanoi. 
   Paavolle osastolle meno ei ollut mieluista mutta lääkeistä oli pakko päästä eroon, niin sietämätön olo oli.  Vaihtoehtoja ei ollut.  Jotenkin sitä vielä luotti sairaanhoitojärjestelmäämme ja sisimmässä oli toive, että jospa nyt saisin jotain apua.
   Paavo meni toiselle osastojaksolle huhtikuun lopulla.


                          Uusi lääkeputki aloitetaan heti

 27.4. Paavo soittaa ja kertoo osaston alku kuulumiset.
Heti seuraavana aamuna osastolla Paavolle tuodaan Opamoxia. Hoitaja vahtii vieressä että hän sen varmasti  nielaisee.
 Paavo on hämästynyt ja kyselee miksi tätä täytyy ottaa, eihän sitä ole ollut enää moneen kuukauteen käytössä.
  Tämä on lääkärin määräys, hoitaja sanoo eikä perustele asiaa  muuten.  Sanoo vaan että voit hakea illalla ylimääräisen Opamoxin kello 21-22 jos haluat.
  Opamoxia annetaan kaksi  kertaa päivässä aamuin illoin  ja kolmas kerta on tuo vapaaehtoinen  myöhemmin illalla halutessa.  Paavo ei hakenut.

30.4. Paavolla on alkanut nähdä ihmeellisiä unia. Hän on hautajaisissa ja kuolleita ihmisiä tulee uniin.
  Myös eräänlaista ruumiista irtautumista on ollut. Hän katsellee itseään  kehonsa ulkopuolelta kuinka kirjoitti jotain paperille. Sitten huomasi  olevansa taas kehossaan ja ihan oikeasti kynä oli kädessä.

 Nyt minä olen ylen hämmästynyt kuullessani tämän.
  Opamox on selvästi sekoittanut Paavon aivot tuollaisiin hallusinaatioihin.

 Kotona ollessa ei koskaan ole ollut mitään tämän kaltaista, ei edes alkoholi ja muut päihteet ole koskaan  sekoittaneet ajatuksia absoluutti raittiilla miehellä.

 Onko tämä osaston automaattinen käytäntö jokaisen tulijan kohdalla, että heidät pakotetaan ottamaan lääkettä saman tien kun astuvat ovesta sisään?         Paavo on juuri onnistunut vieroitautumaan edellisistä Opamoxeista.
  Miksi ei kerrota mitään syytä lääkkeeseen vaikka sitä kysyy?

4.5. Seroguel lopetetaan  ja aloitetaan uusi lääke Zyprexa. Opamoxia lisätään  puolikkaan tabletin verran.

6.5. Zyprexaa lisätty

9.5. Optipar aloitettu

 Nopeasti olemus alkaa muuttumaan tokkuraiseksi, samanlaiseksi jollainen  oli edelliselläkin  osastojaksolla. Serogueliahan oli vielä pieni määrä menossa kun tuli osastolle. Lääke teki  vaeltelua osastollakin, öisin hän lähti käytävälle kävelemään, jolloin lääke lopetettiin kerralla.

 Soitan lääkärille.
 Paavo tuli osastolle Seroguelin purkamista varten ja poliklinikan lääkärin mielestä voitaisiin katsoa tarvitaanko lääkkeitä enää ollenkaan. Minkä vuoksi hänelle nyt laitetaan  moninkertainen lääkitys täällä?

  Lääkäri teki tyypillisen "asiantuntija" kysymyksen.
  Kumpi teistä on nyt huolissaan tästä?

  Molemmat olemme yhtä huolestuneita.  Minun huoli on se kun joudun vierestä seuraamaan hänen tuskaista oloaan mitä nämä lääkkeet tekevät.

10.5. Lähdemme ulos kävelylle.
   Ajattelin käydä samalla kaupassa hakemassa ruokaa kotiin.  Meidän täytyy ylittää vilkasliikenteinen tie. Silloin Paavolle tulee kauhun ilme ja hän pysähtyy paikalleen.  Vaikka on suojatie ja vihreä palaa Paavo  katselee kauhuissaan  pysähtyneitä autoja eikä uskalla lähetä ylittämään tietä. Otan häntä kädestä ja menemme yli.
 Kaupassa Paavo etsii hyllystä tavaraa itselleen mutta jääkin äkkiä seisomaan ja tuijottamaan eteensä. On hämmentyneen näköinen itsekin reaktiostaan.

Vien kauppaostokset autoon odottamaan ja lähdemme vielä jatkamaan kävelyä hiljaisemmalle tielle.  Siellä Paavo äkkiä pysähtyy ja alkaa kiertämään ympyrää paikallaan aivan kuin olisi eksyksissä. Hän ei osaa kertoa mikä hänellä on kun hämmentyneenä kyselen.
  Saatan Paavon sairaalan oven taakse ja lähden kotiin.

 Ajaessa olen vähän muissa maailmoissa kaikesta kokemastani. Tiedän että nämä uudet lääkkeet joita hänen on nyt pakko syödä tekevät tätä. Muuten olen tietojeni suhteen tyhjiössä. Eipä moni muukaan maallikko ole  selvillä psykatrisista hoidoista, taitavatpa ne tulla yllätyksenä potilaillekin.


                       Uusia  oireita alkaa tulla
 
 Näistä Paavo kertoo minulle.
  Ääniyliherkkyys on kehittynyt. Seinän takana keittiössä  astioiden äänet kaikuvat korviin niin että ei saa nukuttua.  Television äänet käytävältä ja ihmisten puheet jotka ovat alkaneet häiritä illalla eikä pääse rauhoittumaan nukkumaan.
 Yöllä kun meni vessaan näki seinällä silmissään G-kirjaimen muotoisen valon.

   Tiedän että aistien virittyminen yliherkäksi kertoo jostain elimistön  stressi tai hätätilanteesta. Silloin elimistön kyky ottaa vastaan ulkopuolisia  virikkeitä on rajoittunut ja se saattaa alkaa  reagoida epänormaalisti. 

  Kieleen on tullut haava ja hoitaja kävi sitä katsomassa eikä kuulema ole vakavaa. Nukkuminen on alkanut pelottaa, pelkää että kieli turpoaa eikä pysyt hengittämään.
  Puheet alkavat käydä omituiseksi. Huoneen seinän takana on televisio ja Paavo sanoo että sähkölaitteesta tulee mangneettisäteilyä eikä hän siksi oikein pysty ḿuistamaan  mitään.

Lääkäri kävi  katsomassa. Paavo valittelee kauheaa väsymystään ja vetämätöntä oloaan. Hän kyseli lääkkeistä ja niiden vaikutuksista tähän kaikkeen.
  Lääkärin totesi että jospa sinulla onkin luottamuspula meidän  hoitoon ja hoitolinjauksiin. 

???
 

19.5. Optipar lääkettä nostetaan.

24.5.  Kun menen  käymään  Paaavo makaa sängyssään peiton alla velttona silmät kiinni eikä nosta katsettaan.
  Minulla on varmaan kuumeeton  keuhkokuume kun on niin vetämätön olo.  Viime yönäkin nukuin vain viidestä kuuteen.
  Jalat ovat käyneet kumman tunnottomaksi.

   Ne sanovat vain että minun täytyy lähteä ulos hapettumaan ja olla tietoisesti ajattelematta liikaa pieniä asioita.

  Huomaan että pöydällä on paperille kirjoitettu lukujärjestys.
   Siinä on joka päivälle ohjelma jota pitäisi alkaa noudattamaan. Ruokailujen lisäksi ulkoilua, kuntosalia, pyykkipäivä.  En minä jaksa, Paavo selittää tuskastuneena.

Nyt ne puhuvat  että tilataan aika Nokialle tarkempiin tutkimuksiin.

Olen lukenut juuri neuroleptisestä oireyhtymästä mikä saattaa tulla kun  tehdään lääkemuutoksia. Tämä on varmaan sitä.

  Opamoxia jaetaan kuin karkkia konsanaan monta kertaa päivässä Sitä on juuri nostettu kun aloitettiin uudet lääkkeet.
 Seroguelin lopetus ja Zyprexan ja Optiparin  aloitusoireet alkavat  näkyä nyt.

 Eikö osastolla jostain syystä pystytä näkemään potilaille lääkkeiden tuomia sivuvaikutuksia, nähdä että niiden yhteys ajoittuu lääkkeide lisäämiseen?     
Mutta potilaalla onkin  vain luottamuspula heidän hoitoonsa.
  Mitähän he oikein hoitavat täällä?

 Hätääntyneenä  ihmettelen hoitajille  mitä Paavon voinnille on tapahtunut.
 Hekin ovat huomanneet muutoksen mutta eivät osaa sanoa syytä. En rohkene puhua neuroleptisesta oireyhtymästä, eiköhän sairaalan tasoisessa paikassa täydy tietää asiat. Mikä minä maallikkona olen puuttumaan diagnooseihin.

Hoitaja kertoo että odottaa aikaa Nokialle. Kehui kuinka siellä on maan parhain asiantunemus ja hyvä hoito.

              Sammutetuin lyhdyin sähköhoitoon

9.6. Menemme Nokialle  talon bussilla.

  Heti ilmoittautumisluukulla tapahtuu mielenkiintoinen lipsahdus. Auton kuljettaja kulkee edellä, hoitaja jää vähän kauemmas taakse.
 Kuljettaja: Täältä tullaan sähköhoidon esivalmisteluihin...
 Silloin hoitaja kiirehtii paikalle ja sysää kuljettajan syrjään ja sanoo:
  Potilas ilmoittautuu lääkärin vastaanotolle.

 Istumme odottamaan.  Kuiskaan Paavolle että tiesikö hän että on tulossa sähköhoitoon.
  Ei osastolla sanallakaan ole kerrottu mitään tällaista. Mutta kyllä minä mielessäni on arvaillut tätä, eihän sieltä kukaan muutoin tule tänne.

Paavo ei ole osastolla  koskaan antanut mitään suostumusta sähköhoitoon, sanonut ehdottomasti että  ei halua sitä.

Sähköosaston lääkäristä sai  heti sellaisen vaikutelman että hänellä oli jo valmiina diagnoosi. Nyt hän yritti kaivelemalla kaivaa esille jotain sellaita tekijää jolla voisi perustella sitä.   Sähköhoitoon tarvitaan vähintäänkin psykoottinen masennus jotta sitä voidaan antaa.
   Mukana tullut hoitaja kertoo lääkärille että Paavo kotiutettiin edelliseltä hoitojaksolta erittäin huonokuntoisena ja vaimo on hoitovastainen. Lääkäri jatkaa puhumistaan ja kysyy suostumusta lähteä sähköhoitoon.
  Paavo ei kuitenkaan anna suostumustaan. Silloin  lääkärin puhe kiihtyy ja pulppuaa kiivaana.  Sieltä tulee todisteluja tutkimuksista kuinka masennus vaurioittaa aivoja ja hoitamattomana johtaa psykoosiin.
 Minä jo ehdin miettiä siinä sivussa kuunnellessa, että mikähän  sille nyt tuli kun alkoi noin kiihytä.

  Silloin Paavo toteaa rauhallisesti:
  Minulle on nyt turha selittää mitään, en jaksa kuunnella enkä pysty nyt vastaanottamaan mitään selityksiä.
  Paavolle oli annettu osastolla annos Opamoxia ennen lähtöä. Nyt lääke alkaa väsyttämään  ja muuttuu unisen oloiseksi.
  Lääkärin puhe kuitenkin jatkuu ja jatkuu.

Nyt en voi olla puuttumatta asian kulkuun, ja sanon lääkärille:
   Tämä menee jo liian pitkälle, tuo puheesi alkaa olla henkistä väkivaltaa. Lopeta tuo tai hän on ihan kohta oikeasti psykoosissa.
  Lääkäri tiuskaisee: Niin hän onkin.
   Katselen Paavoa ja löytääkseni hänestä jotain psykoosin piirteitä. Istuu rauhallisena lääkkeiden turruttamana. Puhuu rauhallisesti ja asiallisesti.

Sitten lähdetään katsomaan sähköhoitotiloja. Siellä lääkärin  vuolas puhe jatkuu hänen esitellessä  sänkyjä ja koneita. Samaan tahtiin Paavo käy yhä lamaantunemman näköiseksi.

 Silloin minun täytyy taas puuttua peliin ja sanon että nyt meidän täytyy lähteä pois.

Matkalla kuulen kun lääkäri  sanoo hoitajalle  että heti huomenna aamulla täytyy aloittaa, hänet voi tuoda vaikka tänne osastolle jos on tarvis.
  Ihmettelen että mikähän hätätilanne nyt on noin kiireessä.

Vielä ulkorappusilla lääkäri juoksee perääni ja kysyy minulta että annetaanko hänelle sähköhoitoa?
   Sanon että minä en osaa ottaa kantaa siihen se on Paavon oma asia, hän tekee itse ratkaisunsa.

Illallaa soitan osastolle ja kysyn minkä ratkaisun hän on tehnyt.
  Kai minä siihen sähköön menen oli vastaus. Ne on ottaneet jo sydänfilmikin täällä.
  Paavo kertoi myös että hän yritti  tarkemmin ottaa selvää psykoosioireista mitä ne oikein ovat hänellä,  joista Nokian lääkäri niin kovasti puhui. Mutta hoitajat vain sanoivat että kysy lääkäriltä.

Sähköä alettiin siis antamaan vastoin potilaan suostumusta. Tai jos suostumus saatiin se tuli todella kovan  kiristyksen kautta.

  Yhtä asiaa ihmettelen yhä. Sähköosaston  lääkärin toimintaa. Hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt Paavoa eikä jutellut hänen kanssaan sanaakaan.  Kuinka hän voi noin vain  määrätä tuntematonta potilasta  pakolla tulemaan heti huomenna sähköön?
 Kumpi tässä oikein käyttää pakkoa, sairaalaosaston lääkäri, joka lähettää potilaan sähköhoitoon kertomatta siitä hänelle,  vai Nokian lääkäri toimenpiteen suorittajana?

   Lisäksi  Nokian lääkäri antaa Paavolle uuden diagnoosin joka kulkee jatkossa aina hänen  potilastiedoissaan: Vakava psykoositasoinen masennus.
  Siis toisen sairaalan lääkärikin voi antaa diagnooseja?  Vai kuka sen antoi? Osaston lääkäri ei ole koskaan puhunut Paavon kanssa tällaista. Siksi Paavo onkin ymmällä ja haluaisi tietää tarkemmin kuinka häntä oikein määritellään.

  No, enhän minä sairaanhoitojärjestelmän toimintaperiaatteita  tunne, ihmettelen vain  kun en ymmärrä.


                                                      Jatkuu.
                                                           Toisen osastojakson jälkeen elämää kotona.