Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                                              BLOGI 14

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

     Hoitojärjestelmä tunkeutuu kotiin pyytämättä ja vie sairaalaan lupaa kysymättä.

Sairaalasta  soitetaan.  Hoitaja tarjoaa aikaa jolloin Paavon pitäisi mennä osastolle. Paavo  sanoo että hän ei ole tulossa.  Tapansa mukaan hoitajalta alkaa tulla kysymystulvaa jolloin Paavon pitää perustella miksi hän ei tule.  Hoitaja ehdottaa että tule tänne muutamaksi  päiväksi.   Paavo kieltäytyy edelleen. Asia jää sillä kertaa siihen.

Jonkin ajan kuluttua osastolta soitetaan taas ja annetaan päivämäärä jolloin pitäisi tulla sinne. Vain  korkeintaan viikko tai kaksi ja sitten pääsee taas pois hänelle sanotaan. 

                                              Vanha tuttu osastohoito  alkaa jälleen

Paavo on sairaalassa.  Olemme asuneet reilu puoli vuotta uudella paikkakunnalla  kun poliklinikan lääkäri  ilmoitti tulevansa kotiimme. Hän ehdotti heti että Paavo lähtisi sairaalaan osastolle tilanteen kartoittamista varten. 

 

  Sairaalassa hoitoneuvottelussa  lääkäri alkoi miettimään ääneen että mitähän ihmettä lääkettä vielä hän voisi määrätä kun kaikki on jo kokeiltu. Sitten hän sanoi laittavansa Ablify lääkityksen ja siihen rinnalle Risperdalin.   Paavo sanoi että kun kerran Afilify  lääke on lopetettu ei halua enää niitä takaisin. 

  Kerroimme miten edellisen kerran Abilify  teki tosi tokkuraisen olon, kovaa vapinaa, koko keholle nousevaa ihottumaa, kovaa kutinaa ja  äkillistä nukahtelua. Kun lääke lopetettiin iho alkoi parantumaan, nukahtelu loppui. 

  Lääkäri totesi että ei tällaista ole dokumentoitu missään, ei Abilifyn pitäisi aiheuttaa tällaista, seurataan täällä tuleeko ihottumaa.

 Mutta olimme tiukkoja, minä omaisena jopa korotin ääneni että  lääke ei sovi Paavolle.   Abilify jätettiin pois ja tilalle tuli Brintellix.

Tässä näkyy taas se miten lääkärit lukevat  sitä mitä edelliset kolleegat ovat joskus kirjoittaneet papereihin tai jättäneet kirjoittamatta ja sen mukaan toimitaan.  Kun siellä ei ole mainintaa lääkkeen haitoista sitä ei siis ole olemassa vaikka potilas ja vielä omainenkin yrittää kertoa. 

 Paavo on kaikille lääkäreille ja hoitajille täysin tuntematon potilas, jota he eivät ole koskaan ennen nähneet, silti he tietävät tarkalleen mitä pitää tehdä.  

  Saan sellaisen vaikutelman että  toimitaan diagnoosi edellä periaatteella, ovat saaneet sen papereista jotka ovat toisten tekemiä.

  Eikö psykiatrisessa hoitojärjestemässä ole lainkaan sellaista että potilas paranisi?  Tämä kysymys herää kun seuraan tätä touhua. 

  Paavo joka on ollut monta kuukautta pois sairaalan kirjoista häntä pidetään kuitenkin ihan samanlaisena sairaana  edelleenkin. No lääkitys  on jätetty päälle, onkohan se merkki että ei ole vielä parantunut? Mutta eihän lääkkeitä itse voikaan lopettaa, eikä ole ollut lääkäriä joka olisi sen tehnyt. 

 Heti kun vain astuu sairaalan ovesta sisälle, alkaa sama rutiini hoitoputki automaattisesti, lääkkeet pakotetaan syömään  ja sänkyyn makaamaan. Kysyyköhän siellä kukaan, miten sinä voit tänään, miten meidän pitäisi sinua tänään hoitaa?  Ei, sellaista ei kysytä.

  

  

                            Lupaus viikon sairaalajaksosta   jatkuukin  määrättömästi 

Sairaalassa  olo ei loppunutkaan siinä ajassa mitä hoitaja lupasi kun maanitteli Paavoa  osastolle.   Tämä oli meille ensimmäinen järkytys. 

  Käydessäni  Paavon luona en koskaan tavannut hoitajia niin että olisin voinut keskustella heidän kanssaan, kommunikaatio tapahtui  kotoa käsin puhelimen välityksellä.  Hoitajat istuivat lasi-ikkunoiden takana kopissaan,  omahoitaja ei ollut yleensä paikalla kun yritti jotain kysellä, muut eivät  ruvenneet puhumaan. 

                            Lääkkeiden haittavaikutuksia ei tunnisteta

Hoitokäytäntöjen mukaan Brintellix lääkettä nostetaan  jonkin ajan kuluttua.  Pian toiseksi lääkkeeksi laitetaan Risperidoni.  Kokemuksesta osaan jo alkaa odottamaan milloin lääkkeet alkavat vaikuttamaan.

 Pian onkin nähtävissä että lääkkeet alkavat lamaannuttaa  selvästi entistä enemmän koko kehoa ja toimintakykyä.  Nopeassa tahdisssa Paavon vointi huononee selvästi.

Hoitajat ovat kirjanneet tästä näin:

Potilas sanoo että vointi on huonontunut osastolla. Tarvinnut ohjausapua pienissäkin asioissa, vuoteesta nousussa,  aterioille tulosta, henkilökohtaisen hygienian hoitamisessa.  Oma-aloitteisuus täysin kateissa. Kokee kaiken ylivoimaiseksi.

 Potilas sanoo että nämä eivät ole asioita joita itse voi valita tehdä vaan ei kykene niihin. 

   Yritetty keskustella siitä kuinka mieliala ei kohene ellei  minkäänlaista yritystä päivätoimintaan ole tehty.  Edellytetään perusasioihin sitoutumista.

 Sanottu että kokemus ruumiinsa toimimattomuudesta ovat psykoottisen masennuksen oireita.

Sanottu että mikäli sairaus on noin vaikea asteista että estää perusasioiden tekemistä silloinhan pitäisi antaa tehokkaampaa hoitoa.  Pyritty motivoimaan sähköhoitoon. Potilaalla on päätöksenteko kuitenkin hyvin hankalaa.

                                     Risperidonia lääkettä nostetaan

 

 Kun menen käymään vierailulla, Paavo on muuttunut jäykäksi, turtuneeksi joka kävelee hiipimällä kumarassa yrittäen pitää tasapainoa ettei kaatuisi. 

  Paavo kertoo että virtsanpidätyskyky alkaa pettää ja hänellä on vaipat. Samaten ulosteen pidätyskyvyssä on häiriöitä. Kerran hän tuhri saunan lauteet kun  vatsa alkoi toimia tahattomasti. 

                                              Hoitoneuvottelu

Hoitoneuvottelussa ihmettelen lääkärille Paavon huonontunutta kuntoa. Ei hän kotona ollut tällainen. 

  Lääkäri toteaa että oirekuva sopii psykoottiseksi masennukseksi syventyneeseen vaikeaan masennustilaan.  Hän totesi myös että aloitetusta Brintellix hoidosta ei ole ollut haittavaikutuksia toisaalta ei hyötyäkään.  

Minä olen sitä mieltä että Paavo on jälleen kerran taas laitettu lääkepsykoosiin, mutta eiväthän he tunnista täällä lääkkeiden tuomia muutoksia kehossa, vaan  fyysisen olemuksen muuttuminen on merkki psykoottisesta masennuksesta. Minä näen tuon fyysisen muutoksen selvästi koska ei Paavo kotoa lähtiessä ollut tuollaisessa kunnossa.

Toki myös ajatuksen kulku ja psyykkinen olemus ja asioiden hahmotus muuttuu. En malta olla vertaamatta sitä juopuneen olemukseen ja puheiden sössötyksiin, keskushermostoon vaikuttavia huumeitahan nämä lääkkeetkin ovat. 

Lääkäri  ehdottaa sähköhoitoa, koska papereiden mukaan siitä on aikaisemmin ollut hyötyä. 

  Sitten Paavo laitetaan valinnan eteen. Pitää valita kumman hän haluaa, Risperidoni lääkkeen noston vai sähköhoidon.

Paavon olemus on aika tokkurainen, puhe on hidasta ja sanojen muodostus  tahmeaa.  Tällaisessa kunnossa hänet laitetaan noinkin suuren valinnan eteen,  ei Paavo osaa sanoa mitään.  On pitkään hiljaista. Kaikki tuijottavat Paavoa minkä hän valitsee. Lääkäri kehottaa taas kumman vaihtoehdon valitset.  Tällaista piinaavaa ahdistelua kestää  pitkään. No, sano nyt, lääkäri patistaa, sinun on tehtävä tämä valinta nyt.

 Välillä lääkäri toteaa että  onhan olemassa mielenterveyslaki joka sallii tahdosta riippumattoman hoidon ja tarkkailulähetteen. 

  Paavo ei sano mitään. 

  Silloin minä en voi olla puuttumatta tilanteeseen ja sanon että tämä on kyllä jo sadistista touhua kun pakotetaan tässä ja nyt ratkaisemaan sellaista josta Paavolla ei selvästi nyt ole mielipidettä.

  Silloin lääkäri toteaa että minä tulen huomen aamulla huoneeseesi saat miettimisaikaa ja silloin voit sen kertoa.

Hoitoneuvottelun jälkeen oma  mieleni on kauhusta turta ja kehoni aivan vetelä.  Tässä kohtaa ajattelen että onneksi he ovat lääkinneet Paavon tunteettomaan tilaan jolloin mikään ei tunnu hätkähdyttävän häntä. Kumman rauhallinen ja tyyni hän onkin kävellessään  hoippuen kohti ruokasalia kahville.  Jätän Paavon sinne ja lähden kotiin.

  Hoitajan puhelinsoitto kaikuu korvissani auton pyörien huminan säestämänä,  tule tänne viikoksi tai kahdeksi tilanteen kartoittamiseen.  Nyt se onkin äkkiä muuttunut  määrittelemättömäksi ajaksi. 

  Miksi hoitojärjestelmä edelleen pitää kynsin hampain kiinni potilaastaan ja sitoo hänet tällä tavalla   sairaalakierteeseen.  

  Jälleen kerran taas uusi lääkitys, voinnin huononeminen ja sen seurauksena sähköhoidot, kuukausien makaaminen sängyssä joka tietää toimintakyvyn latistumista.   Aina vaan uudestaan ja uudestaan sama kierre.  

Seuraavana päivänä  soitan Paavolle, kumman hän valitsi.  Sähkön. Se ainakin on jo tuttua touhua entuudestaan.  Lääkkeitä hän ei halua enää lisää. 

 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                                              BLOGI 13

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

     Hoitojärjestelmä tunkeutuu koteihin pyytämättä ja vie sairaalaan lupaa kysymättä.

                           

Muutettuamme uudelle paikkakunnalle, ajattelin että nyt päästään eroon tästä turhauttavasta  sairaalakierteestä johon tämä psykiatrinen hoitojärjestelmä  on Paavon  aina uudestaan ja uudestaan temmannut, kuten olen kuvaillut aikaisemmissa blogeissani.  

  Hänet on pakotettu syömään lääkkeitä  vuosi toisensa perää,  pidetty lääketokkurassa, aiheutettu lääkepsykooseja,   pakotettu sähköhoitoon  vaikka ei ole antanut suostumustaan.  

Tuntuu kauhealta sanoa tällaista, mutta mitenkään muuten en voi pelkistää kaikkea sitä mitä Paavolle on tapahtunut.  

  Sitä  Paavoa jonka olen oppinut tuntemaan kymmenien vuosien aikana, en ole koskaan tavannut kotona  sellaisena millaiseksi  hänet on sairaalan sängyssä makaavana sairaalapersoonana muokattu.     Paperipotilas Paavosta  psykiatrinen hoitojärjestelmä on muokannut eri ihmisen kuin mitä hän oikeasti on.

  Olen  huomannut että Paavoa käsitellään ja hänet nähdään  pelkästään diagnoosin kautta heidän hoitokulttuurinsa ja käytäntöjensä mukaan. Kun keskustelemme Paavon kanssa hoidosta hänen tyypillinen kommentti on  - niinhän siellä kaikille tehdään - kaikkihan siellä ovat sellaisia...  

 Olen todennut usein, että  sinun täytyy olla erittäin terve ja vahva persoona kun olet kestänyt kaiken sairastumatta ihan oikeasti. 

 Lääkkeiden elimistöä muuttavan ja lamaannuttavan vaikutuksen erottaa harvinaisen selvästi hänen omasta persoonastaan.

  

                       Paavoa  houkutellaan puhelimella sähköhoitoon

 Mutta yllätys oli aikamoinen kun  sairaalasta yllättäen tulee puhelu. Hoitaja soittaa ja pyytää tulemaan sähköhoitoon.  Hän puhuu pitkään ja kuulen kun Paavo jatkuvasti  sanoo ei ja selittelee,  ilmeisesti hoitajan kysymyksiin - miksi et tule.  

Puhelun loputtua hän kertoo että ne houkuttelee minua sähköön kun sinne on tullut lähete.   Hoitaja käski miettimään asiaa ja lupasi soittaa uudestaan. 

  Viikon kuluttua hoitaja taas soittaa taas ja maanittelee tulemaan osastolle, mutta Paavo on edelleen sitä mieltä että ei tule.

Minua hämmentää tuo tapa millä  sairaala haalii potilaita noinkin innokkaasti. Kuuluukohan se normaalisti hoitajien  työtehtäviin, tuskinpa Paavo on ainoa jonka perään soitellaan kotiin? 

  Kyselen Paavolta että mitä ne nyt oikein sinusta hoitavat sillä sähköllä, mitä sinusta nyt pitää parantaa?

Paavo tuskailee jo nyt muistinsa kanssa, paljon on tapahtuneita asioita joita hän ei pysty enää muistamaan kun niistä tulee puhetta, ympäristössä on paikkoja joita ei enää muista millaisia ne ovat, tutussakin paikassa liikkuminen muuttuu ajoittain oudoksi eikä tunnista missä on. 

 Kerran Paavo totesi että hän ei muista enää millainen meidän entisen kodin  huoneet ovat, millainen pihamaa on. 

Auttaako se sähkö palauttamaan näitä takaisin mitä se on kerran sinulta vienyt?

  Ei Paavo osaa sanoa yhtään sen enempää mitään.  Minä nyt vain olen tässä systeemissä.

  Puhelinsoitto sai hänet kuitenkin pelokkaaksi. Mitäs jos ne tulee hakemaan kotoa väkisin?  Yritän vakuuttaa  että sinä et ole enää missään sairaalahoidossa  eikä kellään ole oikeutta tulla kotiimme väkisin. Ei meillä ole oikeutta avata ovia eikä päästää sisään ketään. 

 Et sinä ymmärrä, ne voi tehdä mitä vaan, sanoo Paavo tuskastuneena. 

 Mistä ihmeestä sähköosastolla voidaan tietää  että Paavolla olisi tällä hetkellä akuutti tarve sähköhoitoon?  Kukaan sairaalan hoitohenkilökunnasta eikä lääkäri ole nähnyt häntä lainkaan eivätkä keskustelleet Paavon kanssa.   

 Kyllä nyt  houkutellaan  Paavoa joka kulkee jo historiallisena  paperisena henkilönä heidän järjestelmässään.  

 Paavo ei ole saanut nähtäväkseen mitään konkreettista syytä  eikä minkäänlaista lähetettä miksi täytyy mennä sähköhoitoon.  Vain  kaksi hoitajan  maanittelevaa puhelinsoittoa. 

  

 Eikä hän ole ollut enää moneen kuukauteen minkään sairaalan kirjoissa potilaana, jopa hänen asuinkuntansakin on muuttunut. 

 Sairaalaan meno koskettaa myös omaisia  ja perhettä, joten tarvitaan vähän enemmän tietoa ja perusteluja osastolle menemiseen kuin  pelkkä puhelinsoitto  potilaalle.

   Paavo on alkanut tarkastella tavallista tiivimmin että ovet ovat  varmasti aina lukossa.

                                Lääkäri ilmoittaa tulevansa  kotiimme

 Posti tuo kirjeen.  Siinä on ilmoitus että lääkäri ja sairaanhoitaja tulevat kotiimme.  

  Paavo hätkähtää luettuaan kirjeen.  Emmekö ole edes uudella paikkakunnalla turvassa noista perässä roikkuvista vainoojista,  joiksi Paavo on alkanut nimittää heitä.  

 Näinkö suuren kaupungin hoitorutiinit toimivat?

  Nyt minulla alkaa suuri vihan ja hämmennyksen tunne jyllätä sisimmässäni. 

  Millä perusteella kotiimme tunkeudutaan kysymättä edes lupaa?  Eikö meillä ole oikeutta kotirauhaan, elää ihan tavallista normaalia kotielämää ilman että meillä lappaa kontrolloijia, eli kuten Paavo toteaa, vainoojat tulevat.

 

  Eikö ihmiset yleensä soita itse ja tilaa lääkärin aikaa jos kokevat tarvitsevansa sitä? 

 Paavo tökkää kirjeen laatikkoon eikä siihen sen jälkeen kajota millään tavoin.  Päivämäärä on kuitenkin pakko laittaa muistiin, kun lääkäri soittaa ovikelloa  on pakko mennä avaamaan.  Jos ei tottele tullaan varmaan hakemaan ja edessä on taas pakkohoito osastolla, kyllähän nämä systeemit on jo opittu tuntemaan. 

  

                                       Lääkäri ja hoitaja taivuttelevat Paavoa sairaalaan 

Niinpä sitten päivänä jolloin lääkäri kertoi  tulevansa,  hän  ilmestyy oven taakse hoitajan kanssa ja soittaa ovikelloa. Paavo on aamusta asti ollut hermostuneen vaivaantunut.  

 

Lääkäri alkaa tapansa mukaan tekemään kysymystulitusta. Heillä tuntuu olevan  kysymyskaavat mitä toistavat kerta toisensa jälkeen.  Paavo on jotenkin lukossa. 

  Hyvin pian lääkäri ehdottaa että mitäs jos tulisit meidän osastolle?  Paavo sanoo heti selvästi että ei halua.  Mutta  lääkäri alkaakin taivuttelemaan, välillä kyselee kaikkea muuta ja palaa taas kysymykseen lähtisitkö osastolle, siellä tehtäisiin kartoitus voinnista. 

  Mukana ollut hoitaja vahvistaa kommenteillaan lääkäriä. He ovat harvinaisen  sitkeitä eivätkä selvästi aio lopettaa ennen kuin saavat myöntävän vastauksen. Paavo puistelee koko ajan päätään, ei. 

  Sitten lääkäri kääntyy hoitajan puoleen ja sanoo  että  voisit ilmoittaa osastolle että alkaisivat varata Paavolle huonetta.   Tässä vaiheessa Paavon vastarinta murtuu ja hän sanoo että haluaa ehdottomasti yhden hengen huoneen. 

Muuta ei tarvittu, se oli  myöntymisen viesti, asia sovittu.  

Tajuan heti että lääkäri tuli kotiimme nimenomaan saadakseen Paavon sairaalaan koska ei mennyt montakaan minuuttia tulosta kun hän jo ehdotti heti tätä osastolle menoa. Hän oli jo tehnyt tämän päätöksen  työpisteessään  ennen lähtöään  kotiimme. 

Minäkin yritän osallistua keskusteluun ja kyselen perusteita sairaalaan menolle.  Saan vaan vastauksena että siellä voisi olla muutaman päivän jolloin kartoitetaan kokonaiskuvaa voinnista ja otetaan laboratoriokokeita. 

Jälleen kerran täytyy taas todeta: kun järjestelmä imaisee sisäänsä se ei helposti päästä siitä pois.

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                                              BLOGI 12

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

     Hoitojärjestelmä tunkeutuu koteihin pyytämättä ja vie sairaalaan lupaa kysymättä.

  Olemme muuttaneet Tampereelle  joten tutustuminen  suuren kaupungin psykiatriseen hoitojärjestelmään on  mielenkiintoista.  Mielikuva suuresta kaupungista on että täällä on kaikki parempaa, vaihtoehtoja on enemmän kuin pienellä paikkakunnalla.

                                         Lääkeihottumaan haetaan apua

Paavon olo on huono.  Lääkkeet ovat alkaneet aiheuttamaan kovaa ihottumaa ja lääketokkuraisuus on jokapäiväistä elämää haittaava.
   Uuden paikkakunnan uudet maisemat ja olosuhteet tuntuvat olevan Paavolle hankalia sisäistää.   Sähköhoito on selvästi hävittänyt ympäristön ja jokapäiväisten asioiden hahmotuskykyä.  Väsymys on  kova eikä voimia tahdo olla  ruveta kiinnittymään uuteen, hyvä että pystyy pitämään itseään kasassa. 

   Selvästi Abilify lääkkeen oton jälkeen  elimistö reagoi kovalla ihottumalla.   Suun ympärys muuttuu punaiseksi joka leviää silmien ympärille.   Päänahka ja niska on ihottumarupia täynnä koska niitä täytyy raapia kovan kutinan vuoksi ja ne vuotavat verta. Ihottuma leviää selkään, käsivarsiin koko iholle. Se vaihtelee  paikkaa ja häviää välillä ilmestyäkseen taas uudestaan. Säärissä ja jalkaterissä oleva  iho on muuttunut purppuraiseksi sinipunaiseksi hilseileväksi kutinaksi.
  Välillä ihottuma häviää tullakseen taas uudestaan.
  Myös Voxra saattaa tehdä ihottumaa, koska se usein hyökkää voimakkaasti esille kutiavana  kun hän  ottaa lääkkeen.


                                     Paavo menee terveyskeskukseen
Kaupunki on ulkoistanut terveyskeskuksen   Mehiläisen ylläpitämäksi.  Tapani mukaan lähden taas autokuskiksi koska Paavo ei uskalla lähteä kaupunkiliikenteeseen itse ajamaan.  Olen siten mukana myös lääkärin vastaanotolla.

Kerromme epäilymme että lääkkeet tekevät tuon pahan ihottuman jonka takia tulimme hakemaan apua.
Lääkäri sanoo heti että ei me täällä terveyskeskuksessa  puututa psykiatrian lääkärin määräämiin lääkkeisiin, mene  Hatanpään poliklinikalle.

                                               Paavo menee yksityislääkärille
Paavo päättää kokeilla yksityistä lääkäriä,  heitähän  on Tampereella pilvin pimein. Tuska ihottuman kanssa on niin kova että apua täytyisi saada pian.

Menemme Pihlajalinnan lääkärille. Käynti on täydellinen pettymys.
  Lääkäri katsoo ihottumaa  jaloissa ja sanoo että se taitaa olla kynsisienen aiheuttamaa ja kirjoittaa  Lamisil voidetta.  Kun kerromme että epäilemme Abilify tai Voxra lääkkeitä ihottuman ja kutinana aiheuttajaksi  lääkäri sanoo vähän kuin ohimennen että kyllä Abilifysta voit vähentää  neljännen osan pois.   Opamoxia voisi myös ottaa aamulla mutta lääkäri ei kuitenkaan kirjoita siihen reseptiä.
  Kehottaa menemään Hatanpäälle  yhdessä vaimon kanssa.

 
                        Varsinainen yllätys paljastui kun posti toi lääkärin epikriisin.

Lääkäri oli  lukenut näköjään kaikki entisten lääkäreiden paperiset merkinnät  joita hän nyt toistaa.
    Ilmeisesti hänellä on jo mielessään valmiina paperipotilas Paavon profiili  ennen kuin näkee itse varsinaista potilasta.  Joku toinen on jo kertonut kaiken oleellisen tiedon lääkärille millainen potilas sieltä on tulossa.
 Vastaanotolla ei sanallakaan ollut puhetta Paavon aikaisemmin saamista diagnooseista vaan Paavo tuli  nimenomaan pyytämään apua ihottumiin joita epäilimme lääkkeiden aiheuttamiksi. Kyllähän lääkäri heti näki Paavon olemuksesta myös nuo lääkkeiden tuomat  kehon fyysiset muutokset.
  Mutta sähköhoidon jälkeen parantunut muisti, mistähän sellainen tieto on tullut ja mitä tekemistä sillä on tässä tapauksessa?  Tällaisesta ei puhuttu sanaakaan.


                                          Puolisosta luodaan outo profiili
Vaimo tehdään myös näkyväksi ja hän  saa runsaasti lääkäriltä merkintöjä Paavon omiin potilastietoihinsa,   olinhan mukana tapani mukaan kuskina ja yhdessä keskustelimme.
                                        
 Esitiedot (anamneesi) 
  Psykoottistasoista depressiota ja pakko-oireista käyttäytymistä.  Nyt Abilifyn aloittamisen jälkeen tullut lisääntyvää vapinaa ja jäykkyyttä, ilmeettömyyttä. Ei harhoja.  

Nykytila 
Käsissä hammasratasmaisuutta, kävelee hitaasti. Jaloissa ihottumaa, hilseilevää. 
Muisti parantunut sähköhoitojen jälkeen.

Vaimon mukaan Abilify on aiheuttanut potilaan ongelmat.
Vaimo kokee että lääkkeistä olisi haittoja  kun aamulla lääkkeen oton jälkeen parin tunnin kuluttua tulee ahdistuneisuutta.  Lääkkeen voi ottaa myös iltaisin.

Hoito olisi kuitenkin hyvä toteuttaa psykiatrilla Hatanpäällä.  Suositellaan että vaimo olisi mukana ja hänelle selitettäisiin potilaan lääkityksistä ja tilanteesta. Vaimo kovasti huolissaan tilanteesta, mm. lääkkeiden käytön perusteet hakusessa ja epäilyä  on. Tärkeää saada vaimo ymmärtämään miten lääkkeet vaikuttavat.
                                       ???

No, ehkä ilmaisin oman huoleni liian voimakkaasti kun kerroin huomioitani. Vai eikö lääkäri ole tottunut siihen että omainenkin voi tulla mukaan vastaanotolle?

 Omaisella on tärkeää kerrottavaa nimenomaan potilaan arjessa tapahtuvista oireista ja huomioista joita hän ulkopuolisena havainnoitsijana tekee päivittäin.

 Yleensä potilaat tulevat vastaanotolle aitona omana itsenään kotioloistaan jossa sairaus ilmenee, eikä joskus menneisyydessä olleelta lääkärin käynniltä tai sairaalassa luotuna paperipotilaana.
 Tämä  lääkärikäynti  kertoo minulle siitä että lääkäri näkee potilaansa historiallisena henkilönä paperilla.
  Ehkä vaimo yrittää sotkea hänen  mielikuvansa omilla kommenteillaan, mitään muuta selitystä en löydä lääkärin ihmeellisille vaimo kuvauksille.

 Nyt törmäsimme jo  toiseen lääkäriin joka kieltäytyi  antamasta apua. 
  


                                      Psykiatrian poliklinikalla
Poliklinikalla Paavo tapaa lääkärin.  Tämäkin käynti on pettymys.
  Psykiatri sanoo että me emme hoida täällä ihottumia ja  kehotti menemään terveyskeskukseen. Lääkkeisiin hän ei ottanut mitään kantaa.  Kirjoitti vain uusintareseptit entisiin lääkkeisiin.

  Jo  kolmas lääkäri joka kieltäytyi antamasta apua. 


Minne Paavo nyt voisi mennä kun terveyskeskus, yksityinen ja psykiatria olivat kieltäytyneet hoitamasta?  Häntä pallotellaan paikasta toiseen.

                                              Vielä kerran uusi turha yritys
Paavo menee terveyskeskukseen.  Nyt sattuu kohdalle lääkäri joka suostuu tekemään jotain. Hän antaa lähetteen  ihotautilääkärille, jonne menemme.  Kerromme epäilymme lääkeihottumasta.
  Lääkäri katsoo sitä ja sanoo että ei hänen mielestään tämä ole lääkkeiden aiheuttamaa  mutta sanoo että voisi Voxran lopettaa kolmeksi viikoksi niin näkee mitä tapahtuu.  Kirjoittaa ison kasan uusia kortisonivoiteita vaikka  niitä on ennestäänkin kaapit täynnä.  

  Jälleen kerran  lähdemme pettyneenä ja ihmeissämme pois.   Eikö lääkäri tiedä että ei Voxraa voi noin vain lopettaa äkkiä kerralla, kovat vieroitusoireethan siitä tulee?

                                           Oma apuko paras apu?
Olo jatkuu entisellään. Kutina ja ihottuma vaeltelee iholla  ja yöt kuluvat jatkuvasti heräillessä ja raapiessa itseään.  Laitan öisin rasvaa pahimpiin kohtiin ja Paavo nukahtaa pian.  Hän on kyllä mestari nukkumisessa mikä auttaa jaksamaan.

  Seuraava uusi oire  kehittyy.  Paavo alkaa nukahtelemaan kesken kaiken.  Ei kai lääkkeet laukaise narkolepsiaa?
  Nyt alamme todella huolestua.  Silloin ehdotan, että nyt alamme lopettamaan  itse lääkkeitä kun kerran ei kukaan auta meitä. 

  Sosiaalinen media on täynnä ihmisten kirjoituksia omista kokemuksistaan.   On syntynyt myös konkreettisia fyysisiä vieroitusryhmiä  joissa lääkeputkeen laitetut  saavat vertaistukea toisiltaan.  

 Koska muut lääkärit kieltäytyvät kajoamasta millään tavoin psykiatrien aloittamaan lääkehoitoon, ymmärrän erittäin hyvin tällaisen omatoimisen  toiminnan silloin kun lääkkeet aiheuttavat elämistä rajoittavaa haittaa.

  Tietoa on siis tarjolla.

  Abilify pillerin pilkkominen ja hidas lopettaminen ovat seuraavien viikkojen päivittäisiä ohjelmanumeroita.
   Mitä tapahtuukaan.  Ihottuma ja kutina  loppuivat!   Olemus piristyi pikkuhiljaa ja päivänukahtelu loppui.
  Päätöksemme oli sittenkin oikea. Kiitos kyllä kuuluu tästä sosiaaliselle medialle joka on erittäin hyvä kokemusasiantuntija ja opastaja.  Kun siellä tuhannet lääkkeiden käyttäjät ja myös ammatti-ihmiset kertovat kymmenillä erilaisilla kanavilla huomioitaan yhtenevästi, jotain totuutta asiassa täytyy olla.

Tämä prosessi opetti minulle jälleen jotain uutta tietoa psykiatrisesta hoitojärjestelmästä.
Psyykenlääkkeiden käyttö on  psykiatrian erikoissairaanhoidon  monopoli. Muut lääkärit kieltäytyvät kajoamasta millään tavoin  niihin.
  Sanottiinhan  terveyskeskuksessa heti suoraan että me ei täällä puututa psykiatrian alan lääkkeisiin.     Kuitenkin käyttäjät kuormittavat  terveydenhoitojärjestelmää  turhilla käynneillään, koska lääkkeistä johtuvat uudet oireet ja sairaudet eivät häviä niin kauan kun lääkkeitä  on elimistössä.   Paavo on tästä hyvä käytännön esimerkki.
 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                  BLOGI 11

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

                              Talutusnuora sidotaan tiukemmin ympärille

                                       Viides osastohoitojakso

Neljänneltä osastojaksolta  kotiuduttuaan Paavon lääkitys oli Abilify ja Sertralin.

Nyt oli havaittavissa selvästi sähköhoidosta johtuvaa muistin menetystä.
   Paavon elämästä oli hävinnyt paljon asioita joita hän ei muistanut. Toistuvasti kävi ilmi kun tuli puheeksi jokin ollut tapahtuma, matka tms. hän ei tiennyt siitä mitään, että oli sellaisella ollut. 

 Kun kuljimme tuttujakin tutumpia maanteitä, oli paljon taloja joita hän ei enää tunnistanut, paikkoja joita kyseli että missähän me nyt ollaan. Kun piti mennä määrättyyn paikkaan Paavo ei tiennytkään mihin suuntaan piti lähteä kotoa.  

Paavolla on ollut ilmiömäinen kyky kulkea luonnossa eksymättä. Oudoissakin paikoissa hän hahmotti minne suuntaan pitää  mennä jotta pääsee määränpäähän.

  Nyt kotiseudulla tuli eteen tilanteita että tutut maisemat, talot olivatkin ihan outoja. Mutta kun hänelle kertoi paikan ja  muisti sen, se jäi kyllä mieleen. Tällä tavalla Paavo joutui opettelemaan uudestaan paikkoja jotka sähköhoito oli vienyt hänen elämästään pois.

  Aktiivisena liikkujana Paavo tapansa mukaan teki kävelylenkkejä ja lumen tultua hiihtolenkkejä metsässä.  Mutta pian hän huomasi että vuosikausia tutuksi tulleilla lenkkeilymaastoissa alkoikin  olla  vierasta ympäristöä eikä hän tiennyt missä on.  Erittäin hyvän suunnistustaitonsa  ansiosta hän aina löysi jonkun tutun kiinnekohdan ja osasi paikallistaa itsensä.

  Mutta pelko oikeasta eksymisestä sai hänet lopettamaan lenkkeilyn. Toinen tekijä oli talvella hiihtäminen joka tarvitsee hyvää tasapainoa pysyäkseen vauhdissa pystyssä. Muutaman kerran kaaduttuaan Paavo ei enää uskaltanutkaan lähteä yksin metsään jos ei pääsekään enää ylös.

 Sairaala on vienyt hoidoillaan Paavolta yhden ihmiselle kaikkein tärkeimmän  terveydestä huolehtimisen tavan pois,  kunnon ylläpitämisen - liikunnan.

                                         Poliklinikalla

Jatkohoito järjestettiin taas tavan mukaan psykiatrian poliklinikalle. Kävimme siellä yhdessä koska minun oli lähdettävä autokuskiksi. 

 Poliklinikalla ei ollut enää tuttua lääkäriä joka aikaisemmilla kerroilla tunnisti lääkkeiden vakavat haittavaikutukset ja alkoi lopettamaan lääkkeitä. Lopetus oli aina  ollut liian nopeaa ja kovat vieroitusoireet iskivät joka kerta mistä seurasi  että Paavo joutui uudestaan osastolle, jossa laitettiin taas uudet  lääkkeet.  Tätä kierrettä on nyt jatkunut neljä kertaa  ja viides on pian  edessä.

Poliklinikalla oli tällä kerralla  lääkäri jonka tunnistin  opiskelevaksi tai erikoistuvaksi.  Hänellä oli kaavake edessään jossa oli ilmeisesti valmiit kysymykset, joita hän siitä luki ja ruksasi sitten jotain kun Paavo kommentoi.

Paavo vaikuttaa myös perin  juurin kyllästyneeltä ja haluttomalta.  Vastailee muutamalla sanalla kysymyksiin, eikä ihme, samat toimintaympyrät vuodesta toiseen, samat kyselyt. Ketä tahansa tällainen turhauttaisi.  Mutta kaavake tuli lääkärin rukseilla täytettyä.  

 Paavon olo on ollut pitkään aika tokkuraista, tyypillistä lääketokkuraa.   Ajatuksen ja puheen tuottaminen oli hidasta, samoin liikkeet ja koko olemus.

Kerroimme lääkärille myös noista muistamattomuus tilanteista kuinka joitain ajanjaksoja ja tapahtumia sekä ympäristön  paikkoja on kadonnut ja kuinka liikunta on täytynyt lopettaa kun tasapaino on heikentynyt. Lääkäri ehdotti vain muistitestiä kolmen kuukauden kuluttua jos vielä tuntuu siltä. Sanoi myös että voisi ajatella tilata aikaa neurologisille tutkimuksille.

 Abilify lääkkeen määrää vähennettiin puolet pois, kymmenestä milligrammasta viiteen.  Se olikin alunperin tarkoitettu vain puoleksi vuodeksi. Uusi aika seuraavalle käynnille ja lähdimme pois.

                                     Taas vieroitusoireet

Abilifyn määrän puolittaminen alkoi näkyä ja tuntua koko kehossa ja muutaman päivän kuluttua alkoivat vieroitusoireet.

Olo alkoi muuttua ahdistavaksi, vointi huononi. Toiminnallisuus alkoi olla tosi vähässä. Väsymys sai yliotteen kaikista toimista.  Päivät kuluivat pääasiassa sängyssä.  Aamulla ei tahtonut jaksaa nousta ylös, suihkuun meno oli ylivoimaista, voimattomilla käsillä ei  jaksanut  harjata hampaita,   Öisin heräsi olotilaan että pitää pian päästä sairaalaan, pelkotilat ja paniikin omaiset kohtaukset tulivat elämään.
 Siis tyypillisiä tuttuja vieroitusoireita, kehossa ja aivoissa alkoi tapahtua asioita joista huomasi että ei pystykään enää kontrolloimaan niitä.

 Huomaan että mitä useammin lääkkeitä aloitetaan, vähennetään tai lopetetaan, sitä voimakkaammin elimistö reagoi. Tuo Abilify on kummallinen lääke lääkäreille kun sitä pitää tuputtaa aina uudestaan ja uudestaan, osastollahan ei voi olla ellei syö jotain pilleriä, koska se näyttää olevan ainoa hoitotapa.

                                        Lääkäri pakottaa sairaalaan näkemättä potilasta

Seuraava poliklinikan lääkärin aika on käsillä. Mutta Paavo sanoo että ei jaksa lähteä minnekään.
   Kehoitan häntä kuitenkin lähtemään koska aika on varattu. Mietimme tilannetta ja ehdotan että minä voisin mennä käymään ja kertoa kuulumiset.

 Menen ja kerron, että  Abilifyn vähentämisen jälkeen Paavon vointi alkoi huonontua kun vieroitusoireet iskivät. Hän ei jaksanut lähteä vastaanotolle. 

  Silloin lääkäri sanoo että  Paavon on mentävä sairaalaan mutta ensiavun kautta. Siellä tekevät lähetteen. Lupasi soittaa myös Paavollekin.

  Sanon että ei tällaisesta ole kysymys,  eihän tässä mitään sairaalan tarvetta ole, ei Paavo varmaan lähde mihinkään ensiapuun.

 Mutta lääkäri sanoo että minun määräyksestä hänen on tultava,  minä soitan sairasauton ja kun se tulee hakemaan on lähdettävä  tai haemme hänet muuten.

Sydämeni hakkaa rinnassa kun lähden vastaanottohuoneesta.  Minun täytyy soittaa Paavolle ja varoittaa heti lääkärin soitosta ettei pelästy liikaa. Jos ei halua lähteä taas sairaalaan ei kannata vastata puhelimeen.
  Lääkäri oli nopeampi  ja oli kerinnyt jo soittaa.

 Joku käsittämätön psykiatriseen hoitoon kuuluva ilmiö näyttäytyy nuoren  lääkärin työtavassa selvästi.
  Näinkö heitä koulutetaan määräämään potilaita sairaalaan ilman että potilaalla itsellä ei ei ole edes mahdollisuutta sanoa mielipidettään?  Vai onkohan sairaalan osastolla potilaspula kun heitä täytyy  kotoa  käydä sinne hakemassa?

Tulee väistämättä mieleen kotirauhan rikkominen.  Eihän kukaan voi tunkeutua toisen yksityiseen kotiin ilman todella pätevää syytä. Se että ei tule lääkärin vastaanotolle ei  ole syy mennä häntä hakemaan sairaalaan.

Kun sairasauto sitten tuli kotiimme, selitimme ambulanssihenkilöille että  tämä on lääkärin jotain ihmeellistä touhua, ei täällä ole mitään ambulanssin tarvetta.  Onhan meilläkin auto jolla voimme mennä ensiapuun, voitte lähteä takaisin. Se sopi heille vallan hyvin.   Mutta he eivät lähteneet ennen kuin varmistuivat että lähdemme varmasti ja Paavo on autossa.

Tämä on nyt sitä kun Paavo on kertonut aikaisemmin huomioita osastolta, kuinka potilaita haetaan sairaalaan  väkisin milloin ambulanssilla milloin poliisikyydillä.
 Nyt se toteutuu myös hänen kohdallaan ja vain siksi kun ei jaksanut lähteä vastaanotolle.

Voin vain arvailla millaiset lääkärin kourat Paavo tuntee niskavilloissaan siinä autossa istuessaan vieressäni.
 Lääkäri määrää, sinun on toteltava, et saa sanoa vastaan.  

                                              Ensiavussa

Ensiavussa Paavo pääsee heti sänkyyn verhon taakse. Hän on todella järkyttynyt itsekin tällaisesta äkkinäisestä tilanteesta. Yllättäen temmataan omasta kodistaan kysymättä ja neuvottelematta. Miksi?

 Paavo makaa silmät kiinni eikä juuri puhu vaikka kuinka yritän saada juttua aikaiseksi. Terve itsesuojeluvaisto on luonut hänen ympärilleen suojamuurin jonne voi paeta.
   Istun siinä vieressä yhtä järkyttyneenä ja voimattomana, ei meillä kummallakaan ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen mitä Paavolle nyt ollaan tekemässä,  kaikki on järjestetty etukäteen valmiiksi. 

 Pitkän ajan kuluttua tulee lääkäri. Paavo vastailee on tai ei kysymyksiin. Onko sinulla itsetuhoisia ajatuksia?  Ei ole.  Sitten lääkäri sanoo että siellä on paikka psykiatrisella osastolla sinulle ja pääset pian sinne ja lähtee pois.

                                           Osastohoito alkaa rutiinisti lääkkeen vaihdolla
Hoitaja tulee sanomaan että nyt lähdetään osastolle. Lähdemme kolmistaan kävelemään pihan poikki.
 Huone on jo tuttuakin tutumpi.  Siinä on  kaksi sänkyä   jotka ovat nyt tyhjillään.  Vaatekaappi on seinällä. Sinne Paavo laittaa kenkänsä ja takkinsa. Kuinka hän pystyykin olemaan noin rauhallinen ja tyyni?

Sanomme heippa ja halaamme toisiamme. Tulen pian käymään ja nähdään. Lähden kotiin.

Tämä osastojakso on jäänyt minulle melko tuntemattomaksi.  Hoitoneuvotteluja muistaakseni ei pidetty kertaakaan joten lääkäriä  en nähnyt  koskaan.
  Lääkkeitä tietysti vaihdettiin entisen tavan mukaan.
 Sertralin lopetettiin ja tilalle laitettiin Voxra.
 Lääkäri kertoi  Paavolle Voxrasta, että se on lääke, joka ei  ole SSRI- lääke jonka vaikutusmekanismi on erilainen ja sen voi lopettaa eikä siitä tule oireita.
  Katsoin  lääkkeen ominaisuuksia tarkemmin, amfetamiinijohdannainen lääke, käytetään mm. tupakan vieroituksessa. Siis nytkö sairaala alkaa jo pakottaa Paavon huumeiden käyttäjäksi? Voi ei!

Opamoxin käyttö on ilmeisesti lopetettu tai vähennetty osastolla  koska sitä ei Paavolle nyt pakkosyötetty. Se näkyi selvästi siinä että  nyt Paavolle ei voitu todentaa minkäänlaisia psykoottisia oireita koko osastojakson aikana,  eikä hän nyt muuttunut hoippuvan krapulaisen oloiseksi.
 Diagnoosikin oli nyt  toistuvan masennuksen vaikea masennusjakso ilman psykoottisia oireita.

                                                     Voxran vaikutus
Osastollahan ei ole muuta hoitoa kuin lääkkeiden syönti. Jokaisen lääkkeen kohdalla on ollut tapana että sitä aina lisätään jonkin  ajan kuluttua.  Niinpä Voxrankin kohdalla tehtiin näin Voxra nostettiin 300 mg. Silloin huomasin merkittävän muutoksen Paavon olemuksessa.
  Ensimmäisenä kiinnitin huomiota nopeaan laihtumiseen.  Kyselin häneltä että eikö osastolla ole kiinnitetty mitään huomiota siihen. Eivät ole puhuneet mitään.

 Kotilomalle tullessaan Paavo ei ollut entisensä.  Hän ei tuntunut saavan otetta ympäristöön, ajatukset alkoivat saada omituisia piirteitä kun asioiden hahmotuskyky oli heikentynyt.

  Öisin Paavo heräsi aamuyöllä ja lähti vaeltamaan etsien milloin paitaa, milloin sukkia milloin mikäkin oli hukassa. Joku asia oli jäänyt päivällä tekemättä ja sitä hän mietti miten sen hoitaisi tai valitteli kun ei ollut tehnyt sitä.

Tajusin heti että kun hän illalla ottaa Voxran sen vaikutus näkyy aamuyöllä, koska nuo heräämiset tapahtuivat  aina samoihin aikoihin.


                                                       Paperipotilas

Paavon potilasasiakirjaan on psykiatrisen osaston lääkäri kirjoittanut:

 Tulosyy. Tuli terveyskeskuslääkäri xxxx lähettämänä osastojaksolle pitkäaikaisen masennuksen vaikeutumisen vuoksi B1-lähetteellä.

  Potilas otettiin hoitoon osastolle. Oli itse osastohoitoon suostuvainen.

  Lähettävän lääkärin vastaanotolla todettu apea mies, lyhyitä katsekontakteja otti. Lyhytsanaisesti vastaili kysymyksiin.

 Ei mitään mainintaa siitä, että Paavon vointi huononi sen jälkeen kun Abilify lääkettä vähennettiin.

   Mistähän muuten lääkäri on saanut B1 lähetteeseen jotain sisältöä?  Tätä lähetettä Paavo ei ole koskaan saanut nähdä.
  Se  minuutin parin pyrähdys sängyn vieressä  ensiavussa ei kyllä antanut mitään tietoa sen hetkisestä tilanteesta. Poliklinikan lääkäri, jonka määräyksestä Paavo nyt on osastolla,  ei ole edes nähnyt Paavoa lainkaan.
 No, lääkäri katsoo tietysti papereista mitä kollegat ovat aikasemmin kirjoittaneet,  ja sen mukaan lääkäreillä on rajaton valta tehdä mitä vain, ei siihen potilaan mielipidettä tarvita.
  Olen entistä vakuuttuneempi että potilasasiakirjat seurustelevat keskenään ja niiden mukaan toimitaan.
  Paavokin on monien muiden potilaiden tavoin  tällaisessa tilanteessa aika heikoilla koska hänellä ei ole tiedossa muuta vaihtoehtoa.

Miksi ja kenelle sairaalan osastonlääkärin täytyy jälleen kerran vakuuttaa että potilas oli itse osastohoitoon suostuvainen?  Tätä ei koskaan kysytty häneltä missään vaiheessa, minä olin hänen vieressään koko ajan ja olen tietoinen kaikesta.
  Psykiatrian poliklinikan lääkäri  vain pakotti hänet osastolle,  itse soitti ambulanssin hakemaan Paavon kotoa kommentilla jos et lähde tällä haemme sinut muuten. 

  Eikä Paavo missään lähettävän lääkärin vastaanotolla ollut vaan ensiavun sängyssä. Kai niissä on jonkinlainen ero.

                       Seuraavaksi:      Psykiatrinen hoitojärjestelmä Tampereella tunkeutuu koteihin
                                                  pyytämättä ja vie sairaalaan  lupaa kysymättä.

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                           BLOGI  10

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS


                          Neljäs jakso psykiatrisella osastolla

 Paavo on  viettänyt monta vuotta ihan  normaalia eläkeläisen elämää   sitten viimeisen sairaalajaksonsa jälkeen. Kun lääkkeet loppuivat  alkoi  elimistö toipua pikkuhiljaa  normaaliin kuntoon.

Psykiatrisessa hoidossa annetut lääkkeet tekivät Paavon erittäin huonokuntoiseksi, joka diagnosoitiin psykoottiseksi masennukseksi.
  Oikeasti hänellä ei tällaista masennusta ilmennyt,  Paavo sanoo ettei itse sitä tunnista itsessään enkä minäkään  ole koskaan nähnyt mitään psykoottista käyttäytymistä.
  Tämä on  psykiatrisen hoitojärjestelmän luoma sairaalailmiö ja tämä käsitys vahvistuu selvästi kun Paavo temmataan taas jälleen kerran tähän samaan järjestelmään sisälle.
            
          
15.8. Paavo on siirretty terveyskeskuksen vuodeosastolta psykiatriselle puolelle.  Vuodeosastolla aloitettu Cipralex ja Opamox ovat lääkkeenä edelleen.
  Hoito aloitetaan vanhan kaavan mukaan rutiinisti, Opamoxia heti nostetaan ja ruvetaan  antamaan  kolme kertaa päivässä.

Minkäänlaista hoitosuunnitelmaa eikä sen hetkisen tilanteen kartoitusta ei tehdä.
  Ehkä osastolla luetaan Paavon vanhoja potilastietoja ja toimitaan niiden mukaan.
 Ehkä hänet muistetaan entuudestaan siellä, onhan tämä nyt neljäs kerta, ja sama  hoitoputki laitetaan rutiinisti päälle.
  Ehkä osastolla ei ole mitään muuta toimintamallia.


                                       Räksyttävä vaimo
Minä  otan  nyt omaisena aktiivisemman roolin,  kommentoin helposti  ja kyselen.
  Kerron hoitajalle että Paavo meni ensiapuun siksi kun kolesterolilääkke aiheutti niin kovan ihottuman ja kutinan että  öisinkin täytyi herätä rasvaamaan mikä  katkaisi unirytmin ja teki unettomuutta.
  Kun lääke lopetettiin, ihottumakin loppui mutta unirytmi ei tullut takaisin. Siksi hän on nyt täällä.
  Minulla ei ole tietoa mitä tälle tiedolle tapahtui osastolla,  siitä ei koskaan puhuttu mitään.  Missään papereissa ei tällaista tulosyytä ole merkitty.

Käsitykseni vahvistuu siitä että potilas on jo osastolle tullessaan henkilökunnan silmissä määrätynlainen sairas johon osastolla on valmiiksi selvä kaava lääkehoitoihin.

 Talossa talon tavat. Vanha tuttu lääkeputki aloitetaan jälleen.
  Jo ennestään olevien Cipralexin ja Opamoxin lisäksi  aloitetaan Abilify,   mutta nyt injektiona, ensin kaksi kertaa päivässä seuraavana päivänä kerran ja sitten siirrytään tablettiin.

Minulle ei ole enää tässä vaiheessa yllätys että Abilifyn aloittaminen laukaisee jälleen pahoja jo tutuksi tulleita sivuvaikutuksia.
 Injektio  vaikutti että vapina alkoi olla todella kovaa. Se näkyi selvästi päällepäin. Kädet heiluivat niin että ruokailussa kaatui juoma lattialle ja tästä Paavo jaksoi mainita usein. Se oli hänelle kova paikka.  Ruokailu alkoi jäädä väliin silloin tällöin ja ruokamäärät olivat mahdollisimman pieniä kun oli vaikea saada haarukkaa osumaan suuhun.
  Lääkkeet ovat myös aina aikaisemminkin lamaannuttaneet vatsan toimintaa ja Paavo reagoi siihen  että ei voi syödä paljon  kun vatsaan ei yksinkertaisesti voi mahtua enempää ruokaa kun mitää ei tule poiskaan.
  Paavo alkoi nopeasti laihtua, 8 kiloa tippui lyhyessä ajassa.

22.8. Käydessäni vierailulla oli selvästi havaittavissa puheen puuroutumista, olemus  on muuttunut kuin tikku-ukko kävelisi jäykkänä tasapainoillen  että pysyy pystyssä.
  Paavo kertoo että hän ei uskalla  mennä enää  suihkuun kun pelkää kaatumista, hoitajan  täytyy olla mukana.

Kuolema on tullut Paavon ajatuksiin. Siitä hän puhuu joka kerta kun nähdään, jopa puhelimessa.  Koko kehon lamaantuminen  aiheuttaa varmasti  ennen pitkää elintoimintojen loppumista ja hiipumista pois tästä elämästä. Ei tätä jaksa kestää. 
 Ajatukset kiertävät samaa rataa, vatsan toimimattomuus, jalkojen puutuminen ja paleleminen ja vettä juokseva hikoilu, valtava väsymys.
 Mitään apua ei ole saatavissa, kukaan ei tee mitään että olo helpottuisi, Paavo valittaa.  Päivät kuluvat makaamalla.
 Lääkekippo  tuodaan aamuin illoin ja vieressä vartioi tarkat silmät että se tyhjennetään.  Miksi sekään ei auta.
   Hoitajat yrittävät saada liikkeelle, kerran he pakottivat katsomaan televisiosta Suomi-Ruotsi maaottelua  mutta ei jaksanut seurata sitä.

2.9. Mielenkiintoinen keskustelu oli hoitajaopiskelijan kanssa. Heitähän  on osastolla harjoittelemassa jatkuvasti.
  Opiskelija on iäkkäämpi ja kertoi kouluttautuvansa toiseen ammattiin.  Alan ihmettelemään hänellekin millainen kunto Paavolle on kehittynyt täällä. Hän on aidosti kiinnostunut tapauksesta ja osaa kuunnella minua ja Paavoa joka on vieressä mukana.
  Kun puhe siirtyy Paavon kovaan vapinaan ja sen tuomiin ongelmiin opiskelija varsin huolettomasti selittää että juu, tämä kuuluu tähän hoitoon, kyllä lääkkeet tekevät vapinaa ja heikotusta, ei siinä pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Lääkkeillä on rauhoittava vaikutus ja se näkyy olemuksessa. Näin kuuluukin olla.

Ymmärrykseni psykiatrisesta hoidosta laajeni hiukan.  Tällä tavalla siis koulutetaan tulevia työntekijöitä ymmärtämään ja käsittelemään potilaita ja omaa hoitajan rooliaan!

Kerran syntyi erään hoitajan kanssa keskustelu siitä että hän ei usko  vaikka koko elimistö tuntuu olevan lamassa, olemus on tahmean  hidas, puheen tuottaminen myös, kaikki lihakset tuntuvat olevan kireät ja jännittyneet  robottimaiset,  hoitaja sanoo vain kirkkain silmin ettei lääkkeillä ole tämän kanssa mitään tekemistä.   Eikä hoitaja usko että Paavon kokema fyysinen väsymys on totta. Se on hänen mielestään vain psyykkinen jännitystilanne.

Mikähän kumma siinä on että tämä väsymys ja psyykkinen jännitystilanne ei helpotu vaikka vuodesta toiseen siihen annetaan lääkkeitä?  Koska niiden pitäisi alkaa vaikuttamaan?

  Mutta kuinka on selitettävissä se että Paavolla oli monta vuotta tilanne, että hänen elimistönsä toimi normaalisti niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.  Jaksoi harrastaa liikuntaa, teki pitkiä metsäretkiä kävellen ja hiihtäen, pystyi ajamaan autoa kun aivot toimivat normaalisti ja havainnot olivat teräviä.  Ei hänellä silloin kotona ollut lääkkeitä.

  Nyt tänne tullessa alkoi  hoippua epävarmasti vapisevana, ei  uskalla mennä edes suihkuun ilman hoitajan läsnäoloa kun pelkää tasapainon pettävän. 
Miksi hoidon pitää tuottaa tällaista kärsimystä?
 Mutta eihän osastolla uskota hoidon  tuottavan kärsimystä vaan se sairaus johon hoitoa annetaan.

  Syvä viha alkaa jyllätä sisimmässäni.  Kuinka te kehtaatte tehdä Paavolle tällaista! Ei hän ollut tällainen kun lähti hakemaan apua unettomuuteen.

  Hoitajat tietävät jo kun saavun osastolle että alan puhumaan lääkkeistä ja niiden vaikutuksesta Paavon olemukseen. Ihmettelen ja kyselen, että miten tällainen hoito voi mitään parantaa. Eiväthän hoitajat voi tietysti sille mitään muuta kuin sanovat että  kerron tämän lääkärille.

                                        Ja sitten taas se sähkö
  Minusta tuntuu että sähköhoito  on lääkärille osaston hoitojärjestelmässä viimeinen keino pestä kädet ja siirtää ongelma muualle kun  lääkkeet eivät tuo mitään parannusta.
  Hoitajat alkavat  puhumaan Paavolle siitä päivittäin, se on erittäin ovelaa hidasta taivuttelemista.  
  Minulle tällainen on tuttua jo edellisistä hoitojaksoista. Tuntuu että taivuttelu on tullut osaksi normaalia osaston toimintaa.

  Kun Paavo ei anna suostumustaan, hoitajat kääntyvät minun puoleeni, ottavat sähköhoidon puheeksi aina kun käyn siellä. Mutten voi muuta kuin todeta, että en voi ottaa tähän kantaa ennen kuin kuulen lääkäriltä perusteluja miksi sitä tarvitaan. Paavo on täällä unettomuuden takia jonka laukaisi lääkkeen aiheuttama voimakas ihottuma. Nyt unettomuutta ei enää ole se on korjaantunut, mitä te nyt hoidatte täällä?

 8.9. Cipralex lopetetaan ja aloitetaan  uusi lääke Anafranil. Kysyin Paavolta että neuvoteltiinko uudesta lääkkeestä miksi sitä annetaan taas uudestaan.
  Ei, se vaan tuotiin eteen ja pakotettiin ottamaan.

 Kerroimme hoitajille kuinka edellisellä kerralla Anafranil jouduttiin lopettamaan kun se teki parkinsonin oireita ja voimakasta huimausta.   Samaten kerroimme Abilifyn tuomista haitoista jonka takia sekin täytyi lopettaa. Eikö näillä aikaisemmilla vaikutuksilla ole nyt mitään merkitystä?
   Mutta ei  Paavon paperi potilasasiakirjoissa ole mitään tällaista merkintää, eikä sitä siis ole lääkärille olemassa, ei hän tiedä tällaisista lääkkeiden lopettamisista mitään. 
  Jos hoitajien kautta menee lääkärille jotain viestiä omaisilta,  ei siihen luultavasti kannata reagoida koska lääkärillä on selvät pasmat miten toimitaan.
 Minä itse en ole nähnyt lääkäriä kuin kerran hoitoneuvottelussa ja sielläkin on kaava jonka mukaan puhutaan.

 15.9.  Vierailulla
Paavo kertoo että  suostumusta sähköön  lähtemiseen kiristetään. Jos et suostu,  osastolla ei ole enää muuta tarjolla  vaan täytyy lähteä kotiin.
  Tuo sama tuttu uhkaus kuin edellisilläkin  kerroilla.  Tämä on  suorastaan kiduttamista.    Voiko potilasta laittaa tuollaiseen ota tai jätä pakkorakoon?
  Psyykelääkkeet  turruttavat kemiallisesti ihmistä  niin että hän ei pysty valintatilanteissa itseensä liittyvään päätöksentekoon.

 Yritän vakuuttaa Paavolle että sinulla on oikeus kieltäytyä siitä,  jokaisella on itsemääräämisoikeus.
  Ei täällä ole potilaalla mitään sanan valtaa, lääkäri määrää ja on toteltava Paavo toteaa lakoonisesti.
  Paavolla on myös kova pelko että hänet vietäisiin Nokialle sähköön  siksi täytyy osata olla niin kuin määrätään eikä vastusteta mitään.

Maalailevatko hoitajat uhkakuvia, että jos et tee kuten me käskemme, sinulle tulee tapahtumaan tällaista?
 Tällaisessa tilassa ihminen ei osaa käyttäytyä järkevästi, ei ole kykyä kyseenalaistaa näitä maalailtuja uhkakuvia.

  Keskustelemme tilanteesta että mitä sitten tapahtuisi jos lähtisi nyt pois täältä. Ei, ei missään tapauksessa, se on vain lääkärin yksi allekirjoitus ja sitten olen taas pakkohoidossa. Eikä kotona voi olla  ilman apua tällaisessa kunnossa, eihän siellä mitenkään pärjäisi.  Se on ensiapuun kuitenkin mentävä ja sitten minä  olen jälleen taas täällä.

 Hoitaja on  tullut huoneeseen kun tietää minun olevan  vierailulla.  Keskustelemme  tapamme mukaan tilanteesta.
   Raivostun hoitajille.  Ettekö te näe miten huonoon kuntoon  olette  Paavon laittaneet.
 Teidän on palautettava Paavo takaisin siihen kuntoon millainen hän oli ennen sairaalaan tuloa. Muuten minä olen pakotettu valittamaan hoidosta korkeammalle taholle.

Ihme ja kumma, kun kehtaa raivota tarpeeksi ponnekkaasti se auttaa. Afilify lopetetaan.
Mutta samalla lisätään Opamoxia.

Paavo alkaa varoittelemaan minua aktiivisuudestani puhua eli meuhkata kuten hän ilmaisi.  Se kostetaan sitten hänelle.   Olen kuulema leimattu osastolla  lääkevastaiseksi ja hankalaksi ihmiseksi.
 No jos se että kyselen ja kommentoin asioita joita selvästi havaitsen omin silmin on jotain vastaisuutta otan tämän roolin vastaan, naurahdan Paavolle.

                                   Vieroitusoireita ei myönnetä

1.10. Lääkemuutokset,  lisäämiset ja lopettaminen alkavat vaikuttaa.  Paavon olo käy aina vain tukalammaksi. Käydessäni hän makaa silmät kiinni peiton alla nostamatta katsettaan, kommentoi muutamilla sanoilla kysymyksiäni.  Tiedän että se on myös viesti minulle miltä hänestä nyt tuntuu.

  Lyhyen ajan sisällä on lopetettu Abilfy ja Cipralex ja lisätty Anafranil sekä nostettu Opamoxia.
  Yritän kysellä hoitajilta että eikö nuo lääkkeiden lopetuksesta syntyvät  vieroitusoireet ole vaikuttaneet Paavon voinnin nopeaan huononemiseen, mutta vastassa on täysi vaikeneminen.

Jälkeenpäin Paavo taas valistaa minua että älä puhu täällä mistään vieroitusoireista  ei sellaisia ole.
 Hätkähdän, uskooko Paavo itsekin näin?  Ovatko hoitajat saaneet muokattua hänestä vuosien varrella  sairaalapersoonan.  Viekö järjestelmä hänet nyt kokonaan  suorittamaan sairaan roolia?

Olen voinut seurata jo monet aikaisemmat lääkkeiden tuomat  vieroitusoireet, vaivat ja ahdistukset, ne ovat käyneet tutuiksi juuri tuon toistuvuuden takia.
  Tuo Abilify lääke tuntuu ottavan aina koville kun sitä lopetetaan.  Lopetus tapahtuu kerrasta poikki, "seinään", kuten muut lääkkeen käyttäjät ovat ruvenneeet nimittämään lääkäreiden tapaa lopettaa  psyykelääkkeitä.  Se on pahin mahdollinen tapa ja elimistölle raskas prosessi toipua lääkkeen   lamaannuttavasta vaikutuksesta.
 Abilify näyttää olevan tässä talossa jonkinlainen  muotilääke jota annetaan automaattisesti.

                                         Pakkolähete sähköön, taas kerran.

  10.10. Paavo soittaa.
Nyt ne vie minua Nokialle. Hoitaja tuli kuin tuulispää vihaisena huoneeseen ja sanoi että ala heti pakkaamaan tavaroitasi auto on tulossa.

                                        Paavo papreripotilaas
Nokialla sähköosastolla Paavolle   kirjoitetaan pakkohoitopäätös diagnoosilla mielisairas ja  sähköhoito alkaa  jälleen kerran ilman suostumusta.

Ristiriitaiset lausunnot kiinnittävät huomiota kun  potilasasiakirjoissa toistuvasti mainitaan että  sähköhoito toteutetaan vapaaehtoisesti ja kuitenkin hänestä tehtiin hoitoonmääräämispäätös M3.
  Osastonylilääkäri  loppulausunnossaan kuvailee ensin Paavon oirekuvaa ja toteaa sitten "tässä kohtaa potilas ei kuitenkaan enää sähköhoitoa vastustanut".
  Pakkohoitopäätöksen  M3 tehnyt ylilääkäri kirjoittaa potilaskertomukseen: "Aloitetaan ECT toistuvan masennuksen vaikea-asteisen psykoottisen depression vuoksi. Hoito saadaan toteutettua vapaaehtoisesti".
  Miksi ja kenelle lääkärien on täytynyt todistella  vapaaehtoisuutta?

                                   M3 sisältää mm seuraavaa tekstiä:
  Määrään tutkitun mielenterveyslain 8 §:n  (koska tutkittu on mielisairas) ja
  13 §:n (omasta tahdostaan hoidossa olleen määrääminen)
perusteella tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon.

       Lääkärin allekirjoitus
            Ylilääkäri

    Päätös annettiin tiedoksi yllä mainittuna päivänä, mutta tutkittu kieltäytyi  allekirjoittamasta tiedoksiantoa.
   Todistavat:    xx sairaanhoitaja             xx sairaanhoitaja.


                                           Mielenterveyslaki 8 §  ja 13 §
Laki ohjaa sairaalan ja lääkäreiden toimintaa.    Mielenterveyslain 13 §:ssä  sanotaan että  omasta tahdostaan hoitoon otetun määrääminen  hoitoon hänen tahdostaan riippumatta  tarkoittaa sitä että jos potilas  haluaa poistua sairaalasta voidaan potilas ottaa tarkkailuun jos lääkäri katsoo että edellytykset  tahdosta riippumattomaan  hoitoon ovat olemassa.
  Päätös tahdosta riippumattomaan hoitoon lääkärin on tehtävä neljäntenä päivänä siitä kun potilas on ilmoittanut poistuvansa sairaalasta.

Paavo ei ole koskaan kertonut minulle että hän olisi sanonut lähtevänsä pois sairaalasta.  Päinvastoin on kertonut aikaisemmin kuinka häntä patistettiin että jos et vapaaehtoisesti mene sähköhoitoon, sinun on lähdettävä osastolta pois kotiisi. En tiedä onko tämä uhkaus hoitajien tapa saada itsepäiset potilaat tottelemaan sairaalan käytäntöjä vai onko lääkäri ohjeistanut näin sanomaan.
  Maallikkona en osaa  kommentoida enkä tulkita lakipykäliä sen kummemmin,  kuin lukea mitä on kirjoitettu.

Paavo  kotiutuu Nokialta seuraavin eväin.  Opamox ja Anafranil  lopetettiin,  Sertralin aloitetaan,  Abilify on laitettu uudestaan  vaikka se oli juuri lopetettu.

 Otin puheeksi Opamoxin  koska lääkäri määräsi sitäkin ensin  ja tiesin että se aiheuttaa helposti riippuvuutta ja sen lopettaminen on vaikeaa.  Paavo on monta kertaa tehty siitä riippuvaiseksi kun hänet on pakotettu sitä syömään useita kuukausia.  Kyllä vieroitusoireet sitten ovatkin olleet hirvittävät kun samalla muitakin lääkkeitä on lopetettu.
  Lääkäri sanoi että ei Opamox aiheuta mitään riippuvuutta, sitä voi käyttää huoletta ja lopettaa  koska vaan ei siitä tule oireita.
  Siis sairaalan osaston ylilääkäri on tätä mieltä.
 Onkohan lääkäreille annettu käyttöön sellaisia työkaluja joiden vaikutuksista ihmisen kehoon heillä  ei ole tietoa?
  Tätä olen kerta toisensa jälkeen joutunut kyselemään.

                                         Minulla alkaa  jossittelu.
Jos Paavolle ei olisi  jouduttu tekemään pallolaajennusta, jos hän ei olisi saanut kolesterolilääkettä  hänelle ei olisi tullut ihottumaa, ei olisi tullut unettomuutta, ei olisi joutunut sairaalaan  lääkeputkeen ja hoitorutiineihin, ei pakkohoitoon, ei sähköhoitoon.
   Miten erilailla elämä nyt sujuisikaan.



                               Tässä kohtaa täytyy huomata eräs tärkeä asia.
 Kun Paavo lähti hakemaan apua kolesterolilääkkeen laukaisemaan kovaan ihottumaan ja kutinaan sekä siitä seuranneeseen unettomuuteen, ensiavun lääkäri totesi hänestä:
"ajatuksen juoksu loogista, ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuuttaa, masentuneeksikaan ei itseään koe."

Kun sitten  Paavo taas  heitettiin psykiatriseen hoitojärjestelmään  joka pakotti syömään   psykiatrian rutiini psyykelääkkeitä,  hänestä tehtiin  muutamassa viikossa mielisairas.

Lähete sähköhoidon osastolle sisälsi mm. tällaista tekstiä:  Psykoottistasoisesti nihilistinen. Musertavien epäloogisten huolten vallassa.  On arkitoimissaan täydellisesti lamaantunut, erilaisia somaattisia harhaluuloja koskien vatsan toimintaa ja virtsaamista, epäilee että jalat menevät kuolioon.  Ajattelun jumiutumista. Ruokailu on niukentunut ja laihtunut 8 kiloa. Potilaalla ei ole sairaudentuntoa masennuksensa suhteen.
 Nämä oireet ovat siis tulleet sairaalahoidossa ollessa  kahden kuukauden aikana.

Hoitojärjestelmässä täytyy olla jotain selittämätöntä, outoa,  kun se tekee terveistä ihmisistä lyhyessä ajassa näin sairaita.

  Onneksi Paavo oli mielisairas  vain tämän yhden kerran, sen jälkeen tätä diagnoosia ei näy missään.    
     Paperilla paperipotilaille kaikki on näköjään mahdollista.


                  Seuraavaksi
                  Järjestelmä ei irrota vieläkään  otettaan.

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                       BLOGI  9

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 



                    Paavo heitetään taas uudestaan  hoitoputkeen.

Neljä vuotta Paavo on saanut  viettää tavallista normaalia kotielämää ja nauttia harrastuksistaan  noiden kauheiden osastojaksojen jälkeen.
  Masennuksesta  saatika psykoottisuudesta  jotka diagnoosit hän sai sairaalassa ei ole näkynyt  merkkejä millään tavoin. Lääkkeitä ei ole näkynyt dosetissa koko aikana paitsi verenpainelääke pilleri.

 
                              Lääkkeet tulevat takaisin

Sitten Paavo joutui sydämen pallolaajennukseen.
 Sen seurauksena tulee uusi lääke  kolesterolilääke.
  Aikansa näitä syötyään alkoi  jalkoihin, selkään ja päänahkaan ilmestyä punaisia läiskiä jotka kutisivat voimakkaasti. Myös omituinen särky lihaksissa alkoi haitata.
  Kun Paavo jatkuvasti valitteli näitä ja ne alkoivat todella olla jo vaivan asteella, aloin epäillä että kolesterolilääke tekisi tätä.
   Itse olen syönyt myös tuota lääkettä ja minulle se teki kutinaa käsivarsiin ja lihassärkyä. Kerroin epäilystäni Paavolle mutta silloin hän ei vielä tehnyt mitään muutoksia lääkkeeseen. Lääkäri oli pelotellut  kovasti kuolemalla jos näitä lääkkeitä ei syö.

Ihottuma alkoi kuitenkin muuttumaan rakkulamaiseksi ja se leviää koko selkäänkin. Päänahka kutinan lisäksi hilseili paksuina suomuina.  Keskellä yötä piti herätä rasvaamaan joka paikkaa. Nukkumaan pystyi sellaisia 2-3 tunnin pätkiä kerralla joskus oli täysin unettomia öitä.

Paavo käy lääkärissäkin mutta sieltä tulee vain kortisonirasvoja, jotka eivät paranna ihottumaa.  Eipä tietysti niin kauan kun ihottuman aiheuttaja on elimistössä.

  Kehotan lopettamaan kolesterolilääkkeen, vaikka vain vähäksi aikaa ja katsoo mitä tapahtuu.
  Ja niinpä käy kuten arvelinkin, että ihottuma ja kutina alkaa hiljalleen hävitä.
  Mutta unirytmi on kerinnyt mennä sekaisin eikä yöuni palaudukkaan enää takaisin.

  Pian Paavo alkoi pelkäämään nukkumista. Tässä stressitilanteessa univelkaisena Paavolle tyypillinen  pakko-oireinen tarkistuspakko alkaa myös voimistua ja sekin häiritsee nukahtamista.
   Hän kertoo pelkäävänsä  öitä siksi että kun ei saa nukuttua niin ei tahdo väsyneenä jaksaa tehdä normaaleita tarkistuksia ja katsoa että kaikki kodin sähkölaitteet ovat pois pistokkeista, hella ei ole päällä ja ovet ovat lukossa ja mitä kaikkea muuta tähän  iltarituaaliin kuuluukaan.


                            Paavo menee ensiapuun
 11.8. Päivystävä lääkäri toteaa että on väsyneen oloinen mies.  Keskustelee asiallisesti, ajatuksen juoksu on loogista. Ei hermostuneisuutta, ei psykoottisuutta, ei suisidalisuutta. Masentuneeksikaan ei itseään koe.

  Lääkäri lähettää terveyskeskuksen vuodeosastolle.


                   Paavo muutetaan paperipotilaaksi
Terveyskeskuksen vuodeosastolla luetaan Paavosta kirjoitettuja aikaisempia potilasmerkintöjä. Psykitrisella osastolla saadut masennukset ja pykoottisuudet  tulevat esille. Vaikka näistä on kulunut monta vuotta, Paavo nähdään vuodeosastolla  nyt edelleen tällaisena potilaana. Mihinkään muuhun johtopäätökseen en voi tulla kun selviää miten häntä hoidetaan.

                                    Tehdään sairaalapersoona
Tutut lääkkeet haittavaikutuksineen tulevat taas osaksi Paavon elämää. Alkaa uusi lääkeputki kierre,  Imovane, Cipralex, Opamox.
  Elimistö on ilmeisesti aiemmista lääkejaksoista herkistynyt koska näiden lääkkeiden haitat alkavat näkyä välittömästi. Univäsymyksen lisäksi olo käy ahdistuneeksi ja tuskaiseksi. Sitten lisätään iltaan Ketipinor eli Seroguel jonka vähentämisen takia hän  jo kerran joutui osastohoitoon.

13.8. Menen vierailulle.
Siellä makaa taas muutettu mies. Äärimmäisen väsyneen ja velton oloinen, puheet sekavia. Alkaa puhumaan että täytyy ruveta järjestämään hänen hautajaisiaan, koko kehossa on kauhea jännitys, jalat ja kädet hiestä märät. Ei kestä tällaista.

14.8. Vierailulla.
Paavo kertoo että ei ole käynyt suihkussa vaikka on hiestä märkä koska ei osaa käyttää suihkua. Neuvon miten suihku toimii.
 Ilmastoinnin hurina vaivaa myös niin ettei saa yöllä nukuttua, tuntuu kuin tyynyn alla porattaisiin.  Kun valittaa hoitajille he sanovat vain että ei ilmastointia voi pois ottaa.
 Tajuan heti että nyt ovat taas lääkkeet laukaisseet vanhat oireet esille. Opamox ainakin herkistää aistitoimintoja. Muistan kuinka edellisellä kerralla television äänet, keittiöstä kuuluvat astioiden kilinä ärsyttivät kuuloaistia  ja seinällä näkyi valokirjaimia.

  Paavo kertoo myös että hän odottaa paikkaa  psykiatriselle osastolle. Kysyn että miltä tuntuu mennä taas sinne. Täytyykö sinne mennä että saa unirytmin kuntoon?  Turha kysellä, kumpikin tiedetään sanomattakin se. Paavo on tuntunut "lyövän hanskat tiskiin", tehkööt mitä vaan, mutta apua tähän täytyy saada.   Ei täälläkään makaaminen mitään auta.

Mutta pienellä paikkakunnalla ei ole muuta vaihtoehtoa tarjolla.
 Kotiin?  Ei tuollaisessa lääkepökkyrässä uskalla lähteä kotiin, kuka siellä auttaisi? Puhuihan Paavo jo hautajaistensa järjestelemisestä, ei  kotiin kuolemaan  tällaisessa kunnossa.

 Juttelen hoitajien ja lääkärin kanssa. Osastolla ei tiedetä mitä pitäsi tehdä. Sanon että lääkkeet tekevät tällaista, se on minulle tuttu ilmiö edellisiltä kerroilta.
   Mutta lääkäri ei tunnu tajuavan että heidän lääkkeensä muuttavat ihmisen olemusta näin radikaalisti.

                Siirretään vuodeosastolta psykiatriselle osastolle
 15.8. Hoitajat sanovat että menevät hakemaan pyörätuolia jolla viedään pihan poikki.
 Silloin ihmettelen  että mitä  on tapahtunut näin äkkiä Paavon fyysiselle liikkumiselle. Juurihan me oltiin ennen sairaalaan tuloa mustikkametsässä eikä silloin ollut mitään ongelmia liikkua.
 Hoitaja toteaa että hän valittaa että ei jaksa kävellä pihan poikki kun voimat ovat niin vähissä.

 Niinpä.  Tämä on jo neljäs kerta kun Paavoa viedään tutulle osastolle. Jo tämä ajatus  mennä osastolle josta ei ole muuta kuin huonoja kokemuksia lamaannutta varmasti.   Ja kyllä fyysinenkin olemus on aika huteran oloinen. Tartun Paavoa kädestä ja lähdemme kävelemään.

 Nyt minulle alkaa nämä lääkkeet muodostumaan mielessä epänormaalia suuremmaksi peikoksi. Ne ovat alkaneet tulla jopa yöuniin.
  Eihän tällainen voi olla totta! Kolesterolilääkkeen aiheuttaman ihottuman takia unettomuudesta kärsivä ihminen kun lähtee hakemaan apua  hänet huumataan taas uudestaan sekavaksi lääkepökkyrään.
  Silläkö he luulevat unirytmin palautuvan? 

Miksi lääkäreille on annettu tällaiset  työkalut käyttöön jonka vaikutuksia he eivät potilaissaan näe eivätkä ymmärrä?



                    Seuraavaksi
                   Neljäs hoitojakso psykiatrisella osastolla

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                  BLOGI  8

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS


Paavo on jälleen kotona kolmannen osastojakson jälkeen.
  Lääkkeet joita täytyy syödä ovat  Abilify ja Anafranil. Sanon täytyy, koska niitä on pakotettu osastolla syömään ja niihin on  kerinnyt syntyä jonkinlainen riippuvuus, joten niitä ei voinut lopettaa.


Nämä lääkkeet, Abilify ja Anafranil, eivät nyt aiheuttaneet sellaista elimistön lamaantumista ja psyykkisiä oireita joita edelliset olivat tehneet. Ellei sitten lamaantumiseksi katsota sitä että Paavo nukkui 12 - 16 tuntisia yöunia ja oli silti päivät erittäin väsynyt. Aamupalan nousi syömään usein silloin kun minä jo laitoin lounasta, usein heräsi vasta iltapäivällä.

Sairaalan hoitokäytäntöihin kuuluu jatkohoito psykiatrian poliklinikalla jonne Paavo taas ohjattiin. Lääkääri oli jo entuudestaan tuttu. 
  Kävimme aluksi yhdessä poliklinikka käynneillä, koska Paavolta oli taas viety autolla ajokyky ja minun oli lähdettävä kuskiksi. Myöhemmin lääkkeiden vähentyessä Paavo pystyi ajamaan autoa ja hän kävi siellä yksin.

                                     Lääkkeiden haittavaikutukset alkavat
Niinpä kävi taas jälleen kerran, että lääkkeet alkoivat tehdä vakavia oireita.        Paavolle alkoi tulla omituisia pakkoliikkeitä, kädet alkoivat vapista niin että se vaikeutti jo syömistä.
 Suu ja huulet alkoivat väpättää nopeita liikkeitä.
 Öisin Paavon keho tekee aaltomaisia liikkeitä melko nopeaan tahtiin, kädet huitovat nopeita liikkeitä ja hän irvistelee nukkuessaan.  Itse Paavo ei tiedä näistä mitään eikä herää niihin.

Silloin lääkäri alkoi lopettamaan Abilify lääkettä.

Anafranilia menee vielä jonkin aikaa  aikaa, kunnes sekin alkaa tuottamaan hankaluuksia.
 Paavon tasapaino alkaa kadota. Varsinkin ympärillä oleva liike jonka Paavo havaitsee  tekee yleensä huimausta.
 Vaarallisia hetkiä syntyy myös kun hän kävelee rappusia alakerrasta ylös ja alkaa kaatua taaksepäin. Onneksi kerkiää reagoimaan ja saamaan kiinni seinästä tai kaiteesta. Mitä olisi tapahtunut jos olisi kaatunut  ja lyönyt päänsä?

 Kauhun hetki syntyi mökillä kun olimme uimassa Veden liplattava liike sai aikaan sen että Paavo alkoi kaatua järvessä taaksepäin. Onneksi vieressä oli järviruokoa johon hän tarrasi kiinni. Itse olin kauempana katselemassa enkä olisi millään kerinnyt apuun jos olisi kaatunut veteen.  Pohja oli vielä pehmeää mutapohjaa, jossa oli vaikea liikkua.
 Kesän uinnit  piti jättää pois.

Tällaisia tapauksia kerroimme taas lääkärille ja hän alkoi lopettamaan  Anafranil lääkettä.
  Nyt lääkkeiden lopetus sujui paremmin eikä noita  kauheita elämän sekaisin laittavia vieroitusoireita tullut.

 
                  Elämä palautuu normaaliksi

 Oli mielenkiintoista seurata kuinka Paavon olemus alkoi lääkkeiden lopetuksen jälkeen hyvin hitaasti tervehtyä.
  Jähmeä olemus ja tokkuraisuus  alkoivat hävitä.  Päivittäiset sauvakävelylenkit ja hiihtoretket  tulivat  takaisin. Paavo oli kova lukemaan kirjoja ja lehtiä.
 Matkustaminen oli taas helppoa pitkillä matkoilla kun Paavo pystyi ajamaan autoa ja voi vuorotella kuskina oloa.
 Omakotitalon hoito ei tuottanut enää hankaluuksia.  Sen tekninen toiminta lämmityksineen ja sähkölaitteineen  alkoi taas toimia normaalisti eikä sellaisia vikoja ilmentynyt joiden takia  olisi pitänyt jatkuvasti pyytää korjausmiehiä.

  Ja mikä parasta, masennus  loppui samalla kun lääkehaitat hävisivät. Eli tässä tapauksessa lääkehaitat olivat yhtä kuin lääkärin antama psykoottistasoinen masennus diagnoosi.
  Yhtä ihmettelen jatkuvasti. Millainen Paavon pitäisi olla psykoottisesti masentuneena? Ei hänestä kotona huomaa että olisi muuttunut  millään tavoin  psykoottiseksi. Sama järkevä, jalat tukevasti maassa oleva, selkeästi käyttäytyvä kuin ennenkin. 
  Kaikki lääkkeet mitä hänelle on syötetty ovat voimistaneet Paavon pakko-oireista käyttäytymistä.  Sillehän on tyypillistä että ajatukset helposti alkavat pyöriä saman ajatuksen, jonkun huolen ympärillä, mikä laittaa tarkistamaan uudestaan ja uudestaan kun ei muista että oliko se varmasti niin.
 Kaikien lääkkeiden ominaisuus oli elimistöä fyysisesti  turruttava ja lamaannuttava vaikutus, mikä moninkertaisti tuon tarkistelu piirteen.

  Lääkkeiden  lopettamisen jälkeen OCD pakko-oireinen persoonallisuuden piirre näkyi lähinnä siinä, että iltaisin Paavo teki rutiininomaisen  tarkistuskierroksen talossa. Yleensä minä iltaunisena en ollut selvillä kaikista hänen iltarituaaleistaan, mutta millään tavalla hän ei ilmaissut että niissä olisi ollut jotain kovin poikkeavaa. Näin hän on toiminut aina.

 Mitä nämä lääke- ja sairaalajaksot oikein hoitivat ja mitä hyötyä niistä on ollut?
  Tämä kysymys saa mielenkiintoisia piirteitä ja samalla koko psykiatrinen hoitojärjestelmä avautuu minulle.

  On kaksi täysin erilaista maailmaa, ensinnäkin potilaan oma arkinen kotimaailma ja toiseksi sairaalan vakiintuneet hoitokäytännöt jotka ovat syntyneet  historian kuluessa ja joita lääkärit ovat koulutettu ylläpitämään.

Nämä kaksi maailmaa eivät kohtaa toisiaan.


                         Sairaalapersoona ja paperipotilas

Lääkärit eivät tiedä mitä potilaille tapahtuu sen jälkeen kun he lähtevät sairaalasta. Heidän työnsä jälki jää ikäänkuin kesken kun potilaat häviävät näkymättömiin ja kuulumattomiin.

 Lääkeiden haitat alkavat näkyä selvästi vasta kotona kun  elämän kulku monipuolistuu ja vastuu arjen  käytännön asioiden monipuolisesta hoidosta kuluttaa enemmän voimavaroja. Lääkkeillä lamaannutettu elimistö ja aivotoiminta ei siihen pystykään. Näin kävi ainakin Paavo kohdalla, enkä usko että hän on siinä suhteessa  kovin harvinainen poikkeus.
 Kyllä masennuslääke voi tehdä terveellekin psykoottisia oireita koska se muokkaa aivotoimintaa ja keskushermoston toimintaa ja vaikuttaa koko  kehossa laajasti.
  Mutta lääkkeiden aiheuttama  tila jonka hoitohenkilökunta näkee psykoosin kaltaisena ei ole tietysti  potilaan omaa sairautta koska lääkäri on sen aiheuttanut lääkkeillään.

 Paavon kohdalla alkoi lääkkeiden syönnin myötä ilmaantua voimakkaita, nimenomaan elimistöä fyysisesti haittaavia sivuvaikutuksia.  Avohoidon  lääkäri osasi tunnistaa ne ja lopetti lääkkeet.

 Myöhemmin osastolla lääkäri on kirjoittanut potilaskertomukseen että potilas on toivonut voivansa vähentää psyykelääkitystä Anafranil ja Abilify.  
  Tämä on väärää tietoa koska Paavo ei ole  esittänyt toivomusta vaan lääkäri on havainnut itse selvän faktan haitoista ja toiminut.
  Olen itse ollut mukana auton kuljettajana poliklinikan käynneillä eikä tällaista toivomusta ole sanottu, vaan kerrottu kaikista fyysisistä oireista joita Paavolle on alkanut ilmaantua.
   Näin  yksinkertaisesti Paavosta saadaa paperipotilas.

   Paperipotilaille  luodaan jotain sellaisia piirteitä  joita todellisuudessa ei ole ollut, vaan ne ovat lääkärin omia tulkintoja tai hän on niitä lukenut toisten kirjoittamina.

   Potilaiden keskuudessa on yleistä tieto, että lääkärit näkevät lääkehaitat, myös fyysiset, potilaan omana sairautena. Minulla on sellainen käsitys että se on heidän koulutuksestaan johtuvaa ammattikäyttäytymistä ja tietoa.
 Joskus on herännyt kysymys että onko psykiatriaan erikoistuvien lääkäreiden koulutus pelkkää lääkekemiaa, sellaista rulettia niiden käyttö näkyy olevan?

  Paavollekin  hoitajat jatkuvasti toistivat, kun hän valitteli aina uusia vaivojaan joita tuli sitä mukaa kun uusia lääkkeitä pakotettiin syömään,  että nämä kuluvat sinun  masennukseesi. Tällä tavalla häntä opetettiin kehittämään itselleen sairausidentiteetti, tällainen minä nyt olen.

  Ihmisen hermojärjestelmä ja aivot ovat herkät oppimaan asioita joita sille jatkuvasti toistetaan. Nimenomaan ammattilaiset ovat kovia sanoittamaan psykiatriassa uudestaan ja uudestaan  ajatuskuvioita, jotka muokkaavat sairausidentiteettiä.

Selkeä konkreettinen esimerkki tästä on seuraava tapaus:  Voimakkaassa lääkepökkyrässä  Paavon kyky käyttää puhelinta on heikentynyt koska keskittymiskyky, motoriikka  ja muistitoiminnot ovat  heikentyneet.
  Paavolle kehittyy pelko että katkeaako puhelu varmasti kun lopettaa. Jos puhelinlinja  jääkin  päälle  puhelinlaskut ovat suuria eikä hänellä ole sellaisia summia maksaa.
 Tähän ajatukseen hän jää pyörimään ja  soittelee useita peräkkäisiä tarkistussoittoja ja kysyy katkesiko tämä varmasti. Sitten Paavo alkaa epäillä että puhelimessa on jotain vikaa eikä sitä voi enää  käyttää.

  Hoitajat neuvoivat  mutta siitä ei tullut silti mitään. Kerran hoitaja ehdotti että soita kotiin vaimolle niin näet toimiiko se. Paavo sai yhteyden minuun ja selitti kuinka puhelin on rikki eikä hän osaa käyttää sitä.
 Minä kommentoin  tähän, että ovatko he taas nostaneet sinulle lääkemääriä kun tuo taito on hävinnyt, sinun puheesikin kuulostaa epäselvältä. 
  Silloin Paavo suorastaan huutaa kiihkeänä puhelimessa minulle että ei tämä johdu mistään lääkkeistä vaan minun sairaudestani.

 Seuraavan kerran kun menen vierailulle Paavo palaa tuohon puheluun. Hän sanoo että kylläpä hoitaja kehui minua että teit ihan oikein kun sanoit että puhelimen käytön hankaluus ei johdu lääkkeistä vaan minun sairaudestani.

   Tämä puhelin tapaus on  selvä merkki siitä että Paavokin alkaa pitää itseään ihan oikeasti masentuneena jonka ei tarvitsekaan osata käyttää puhelinta.

  Sairaalapersoona kehittyy kun hyväksyy oman olemuksensa eli sairausidentiteetin ja tavan ajatella itsestään kuten osastolla kuuluukin ajatella.
  Hoitajien yksi työtehtävä on auttaa ihmistä kehittämään itselleen sairausidentiteetti. Ei tästä voi ketään syyttää henkilökohtaisesti, koska heidät kaikki on koulutettu tähän ja se on juuri sitä hoitamista.


  Potilastietojärjestelmä Kanta on luonut hoitojärjestelmäämme uuden tavan hoitaa. Sinne lääkärit ja hoitohenkilökunta kirjaa käsityksiään potilaista  joita sitten toiset  ihmiset lukevat. Tällä tavalla tieto kulkee eteenpäin.
  Sairaalassa potilas on diagnoosi joka laitetaan  siihen kuuluvaan lokeroonsa ja käsitellään sen mukaan.
 Paperipotilailla on se vaaara että heidän identiteettinsä muuttuu paperilla.

  Hämärtyykö lääkäreiden ja  hoitajien kyky lukea potilaita kun katsotaan papereista  mitä toiset  ovat joskus kirjoittaneet?   Lääkärillä on jo valmis oletus päässään kun tapaa potilaan.

   Hämärtyykö diagnoosin tekokyky kun lääkärin edessä  onkin potilas johon hän on jo tutustunut papereissa?

 Voiko potilas  saada itseään kuulluksi kun vastassa on lääkäri joka jo tietää kaiken valmiiksi. Jaksaako lääkäri kuulla mitä potilas oikeasti sanoo?  Vai kuunteleeko hän enemmän hoitajien näkemyksiä jotka näkevät kaikki potilaat jollain tavoin sairaina, joita kuljetetaan talon hoitorutiinien mukaan.
  
 Lääkäri saattaa jättää myös kertomatta jotain oleellista jolla hänen henkilökohtaisen käsityksensä mukaan ei ole merkitystä tai se ei hänen mukaansa kuulu tähän sairauden kuvaan.  Pienetkin yksityiskohtaiset maininnat voivat muuttaa koko ihmisen sairasidentiteetin.

 Sairaalaan lähetetään sellaisakin ihmisiä jotka eivät sinne kuulu. Osastolla löytyy aina jokin diagnoosi joka kirjoitetaan potilasasiakirjaan ja johon  saa lääkityksen.

Nämä ovat asioita joita  psykiatriseen hoitojärjestelmään laitetun potilaan ja hänen omaisensa tulisi  tiedostaa.
  Kysymyksessä on perustuslaillinen jokaiselle kuuluva itsemääräämisoikeus, oikeus itsensä ilmaisemiseen ja kuulluksi tulemiseen.
   Ainakin Paavolla nämä kyvyt olivat täydellisesti olemassa mutta niitä ei osattu kuunnella eikä kunnioitettu.
  Päinvastoin papereihin tuli maininta  että potilas ei ole kykenevä tekemään päätöstä kun häntä yritettiin pakolla taivuttaa sähköhoitoon ja kieltäytyi. Kykenemättömäksi leimaamisen vuoksi olikin helppo tehdä pakkohoitopäätös ja lääkärin tahto toteutui.


 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä
                             
                                    BLOGI  7

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS


             KOLMAS   HOITOJAKSO PSYKIATRISELLA OSASTOLLA

Osastolle meno  on todella vaikeaa, koska tietää että joutuu taas uuteen lääkeputkeen.
 
Edellisten lääkkeiden vieroitusoireet jylläävät vielä elimistössä,  voimat ovat vähissä, takana monen viikon  valvotut yöt.  Väsymys valtava. Unissakävelijä voisi kuvata olemusta parhaiten.

   Lääkkeet ovat vaikuttaneet laajasti koko kehossa  aineenvaihduntaan, suoliston toimintaan, aivojen tunnekeskukseen.  Pelkotilat ovat luonnollista seurausta tällaisesta koko elimistöä ravisuttavasta häiriöstä, kun ei pysty hallitsemaan sitä.
 Kun lääkket loppuvat, elimistö ja aivot joutuvat hakemaan normaalia toimintaansa takaisin mikä saattaa kestää pitkäänkin.  Tämä myllerrys on nyt Paavon kohdalla.

 Apua on saatava vaikka mistä tahansa kivenkolosta.Päivästä toiseen hän kääntyy puoleeni ja kyselee apua. Siinä kaksi yhtä neuvotonta vain katselevat toisiaan.

 Paavo miettii että jospa menisi yksityiselle, mutta niiden etsimiseen kaukaa Tampereelta ei tässä tilanteessa  ole voimia.Fyysinen toimintakykykin on väsymyksen runtelema, ei jaksaisi kulkeakaan minnekään.
  Poliklinikan lääkäri joka on todella yritänyt auttaa lopettamalla lääkkeet häviää nyt jonnekin. Uusi aika on kyllä mutta jossain kaukaisuudessa tulevassa.  Uuden lähetteen psykiatrian osastolle hän on kuitenkin tehnyt. 

  Silloin minä keksin että jospa laitan lääkärille kirjelapun jossa kiellän lääkkeiden antamisen ja kirjoitan että yhdessä keskustelisimme tilanteesta ja hoidosta.
  Tämä tuntui helpottavan Paavoa ja hän päättää lähteä osastolle.

                            Kirjoitan mukaan lapun:
   Paavoa hoitavalle lääkärille
Paavolle ei saa antaa minkäänlaisia neurolepti lääkkeitä eikä Opamox tyyppisiä lääkkeitä niiden vakavien haittavaikutusten vuoksi ennen kuin hoitoneuvottelussa sovitaan lääkityksestä ja muista hoitoon liittyvistä seikoista.
                                                         

                       Nyt alkaa taas tuttu hoitoputki.
1.3. Heti osastolle mentyä annetaan suoneen Ativan injektio. Tämän bentsodiatsepiinin vaikuttava aine on loraxepam, tästä on myös Temesta nimistä lääkettä. Edellisellä kerralla Paavolle syötettiin Opamoxia nyt se on vaihtunut Ativaan.  Hoitoputki aloitetaan siis tutulla kaavalla.

4.3. Osastolla on vastassa yllätys
Kun menen vierailulle, näen ihmisen joka on kuin veltto ja nääntyneen näköinen  kuin lankavyyhti. Hyvä että jaksaa päätään nostaa.

 Paavo kertoo heti että hän on nyt pakkohoidossa täällä  ja huomenna  pitää mennä sähköhoitoon.
  Pakkohoitoon saman tien kun tulit tänne?
 Niin ne sanoo että masennus on niin vakava ettei voi mennä osaston ulkopuolelle.
  Oletko antanut luvan sähköön?
   En ole, mutta ne sanoi että jos et suostu sähköhoitoon sinut laitetaan pois, ei sinulla ole oikeutta kieltäytyä.

  Paavo kertoi että hänelle on piikitetty nyt kolme päivää Ativatia suoneen ja nyt annetaan lisäksi  Temestaa. 
  Kuinka hän voisi tuollaisessa lääkehuurussa lähteä kotia? Kuolema siellä odottaisi kun ei olisi mitään apua saatavilla.

  Mitäs lääkäri sanoi siitä minun kirjelapusta  jossa pyysin että ei anneta lääkkeitä ennekuin hoidosta on yhdessä sovittu.
  Sitä Paavo  ei jaksa muistaa. Mahdollisesti  asiasta ei olla puhuttu mitään tai sitten  hänet huumattiin noilla bentsoilla mahdollisimman pian  eikä muistikuvia ole voinut jäädä. 
  En minä ole jaksanut mennä syömäänkään ne ovat tuoneet ruuan tänne sänkyyn. En tahdo millään jaksaa aamulla nousta ylös kun kroppa on ihan lamassa. Suihkuun pakottivat mutta en tahtonut jaksaa vaatteita heittää pois.

Hoitaja tulee huoneeseen.  Ihmettelen mitä tämä pakkohoito oikein on,  millä perusteella tällaista tehdään?
 Lääkäri on näin määrännyt, sanoo hoitaja.  Paavo ei ole nyt kykenevä lähtemään  talon ulkopuolelle ulos ja jos hän lähtee niin pakkohoito estää sen.
   Mutta ei kai Paavo nyt ole karkaamassa täältä mihinkään kun itse vapaaehtoisesti on tullut?  Eikä tuollaisessa kunnossa mihinkään pysty lähtemäänkään hyvä kun seisomassa pysyy.
  Tämä on lääkärin päätös, hänen kanssaan voi keskustella.

  Pyydän saada nähdä M1 ja M3 lähetteet. Paavo ilman muuta antaa suostumuksen, koska hänkin halua nähdä mitä hänestä on kirjoitettu. Hoitaja lupaa toimittaa kun puhuu lääkärin kanssa.
 Niitä ei koskaan anneta.

Matkalla kotiin sydänalaa kuristaa.  Tämä on jo liikaa minulle. Ihmetykseni kaikesta hoidosta alkaa muuttua kiukuksi, eihän Paavo kotoa lähtiessä ollut tuollainen vetelä rätti. Mitähän tästä vielä kehittyy.

  Osastolla ei taida karkaamiset olla kovin harvinaisia, Paavo on niistä silloin tällöin maininnut. Yleensä karkurit tuodaan poliisin kyydillä takaisin.
  Minä en ole oikein osannut raegoida näihin, tuntuu liian oudolta ajatellakaan että sairaalan  potilaita tuodaan poliisikyydillä. Heidän täytyy olla pakkohoidossa ja itsemääräämisoikeus on poistettu.
  Nyt tämä karkaaminen tuleekin näin lähelle, oma puoliso laitetaan pakkohoitoon ettei lähtisi ulos.

                 Taas alkaa lääkeputki
5.3.
 Ei ole mitään merkitystä sillä että annoin Paavolle sen lapun lääkkeistä. Hänelle aloitetaan Abilify lääke. Vaikka Paavo sanoi että ei haluaisi alkaa syödä lääkkeitä lääkäri vain totesi että kyllä tämä sinun sairautesi tarvitsee lääkkettä.
Mitään hoitoneuvotteluakaan ei olla pidetty. Minä en ole nähnyt ollenkaan lääkäriä.

 6.3.
Paavo on viety  eilen sähköön. Hän kertoo sieltä kuulumiset, että se oli kauheinta mitä olen ikinä kokenut. En meinannut  herärä millään, olin ihan sekaisin.
 Siten minä olen Ketamiini-tutkimuksessakin. Ne toivat sellaisen kaavakkeen ja käskivät allekirjoittaa sen.   Se on vapaaehtoista ja voi koska vain lopettaa.

  Paavo näyttää paperia.

Hyvä potilas
Pyydämme Teitä osallistumaan tukimukseen, jossa selvitetään s-ketamiinin käyttöä psykiatrisen sähköhoidon nukutuksessa  sekä s-ketamiinin vaikutusta sähköhoidon jälkeiseen toipumiseen ja masennuksen hoidon tuloksiin. Pirkanmaan sairaanhoipiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimuksesta myönteisen lausunnon...

 Ennen kirjallisen suostumuksen antamista Teillle kerrotaan sekä suullisesti että kirjallisesti tutkimuksesta ja saatte riittävästi aikaa pohtia osallistutteko tutkimukseen....

   Tekstiä jatkuu vielä toista liuskaa.



 Minä kauhistun. Lopeta ihmeessä tuollainen, et sinä ole mikään koekaniini jolla tehdään täällä ihmiskokeita, kiihdyn Paavolle.
 Mutta eihän sitä tiedä vaikka minä olisin siinä ryhmässä jolle ei sitä anneta, niitä on kaksi ryhmää.

  Paavo on lääkitty aika pökkyrään, hän on helppo taivutettava allekirjoittamaan papereita.Sen näkee jo hänen mongertavasta puheestaan. Liikumisesta en tiedä koska makaa koko ajan sängyssä.
  Ativan injektio menee edelleen joka päivä. Sitä on piikitetty jo viikon verran. Lisäksi tarvittaessa Temestaa.

8.3.
  Paavo kertoo että eilen oli taas sähkössä, Minä en meinannut herätä ollenkaan, hoitajat huutelivat vieressä, oli kauhea olo vielä kun tulin osastolle.
  Nyt  en jaksanut aamulla nousta ylös. Ne yritti pakottaa aamupalalle eivätkä tuoneet enää huoneeseen. Minä menin sitten iltapäivällä yhden aikaan syömään aamupalan.
 Siihen asti olit ilman mitään ravintoa?
 Niin.
  Sanoin että taidat olla siinä Ketamiini ryhmässä, eihän herääminen ennen ole ollut noin kauheaa.

9.3.
Sähköpäivä. Taas oli kauhea lähteä. Paavo sanoi että tämä on varmaan kuolemaksi, sitten minä vain lakkaan olemasta eikä kukaan ilmoita omaisille kuitenkaan. Tämä kaikki päättyy huomenna tai ylihuomenna.

Nyt Paavo kieltäytyy  Ketamiini tutkimuksesta. Sanoo että on tehnyt virheen suostuessaan siihen.

Abilify lääkettä nostetaan, se oli Nokialla sähköa antavan lääkärin määräys.

Ihmettelen tuota sähköosaston  lääkärin lääkemääräyksiä. Eihän hän näe potilasta kuin muutaman minuutin ennen nukutusta ja siinä ajassa on näkevinään hänen vointinsa  että tarvitsee lisää lääkettä.
  Tuollaisessa lääkehuumeessa oleva, mihin Paavo on nyt taas laitettu, näyttää tosi sairaalta, tai psykoottisesti masentuneelta. Tämän diagnoosinhan sähkölääkäri  on Paavolle aikaisemmin antanut.
  Tai enhän minä tiedä  mitä tietoja sairaalan  osaston lääkäri on kertonut hänelle. Vai näkyykö sähköshokin aikana jotain sellaista joka edellyttää lääkeen nostoa. Eihän tällaista tietoa kerrota julkisesti, hoidetaan vain.

13.3.
 Sekava olo jatkuu edelleen osastolla. Aamut ovat kauheita, ei jaksa lähteä aamupalalle, kykenee sinne usein myöhässä, toimintakyvyn palautuminen ja pukeutuminen vievät paljon aikaa. Iltaa kohti usein piristyy.
  
 Paavo patistetaan liikkumaan ja hän lähtee hoitajan kanssa urheiluliikkeseen. Paavo osataa lippalakin.  Mutta hän ei osannutkaan käytää pankkikorttia vaan hoitajan piti kädestä pitäen opastaa. Ihme kun muisti tunnusluvun.

16.3. Uusi lääke Anafranil 25mg aloitetaan.
Viikon päästä lääke nostetaan puolella 50mg.
Sitten  sähköosaston lääkäri nostaa sitä jälleen viikon kuluttua 150mg.

16.3.

Pakkohoidossa oleva Paavo saa lääkäriltä luvan puolen tunnin vapaakävelyyn kaksi kertaa päivässä. Lähdemme ulkoilemaan  joka kerta kun käyn vierailulla.

29.3.
Paavo alkaa  valittamaan kuinka hänen mielestään lääke alkaa aiheuttaa kovaa hikoilua, kasvot ja päänahka alkavat hilseillä ja olo alkaa käydä kovin raskaaksi.
  Hilseilyyn annetaan Histec voidetta.
 
  Kotilomalla Paavo havaitsee että silmäluomet alkavat turvota ja siihen tulee pieni haava.  Anafafranilia vähennetään koska Paavon mielestä se aiheuttaa tätä. Muutaman päivän  kuluttua lääke  nostetaan takaisin.

Sähköhoito jatkuu edelleen. Sähköllä on selvästi piristävä vaikutus.  Sähkössä nukutuksesta herääminen ei ole niin kauheaa vaan on heräämössä asiallinen ja rauhallinen. Olemus on selvästi muuttunut normaalimmaksi

 Paavon päivät kuluvat  sängyssä maaten.

     Jos olisi pyssy
  Mennessäni vierailulle Paavo vaikutti selvästi tympääntyneeltä oloonsa. Ajatukset kiertävät samaa rataa kun mitään ei tapahdu. Väsynyt olo ei korjaannu yhtään vaikka kuinka pistäisi pillereitä poskeen ja lepäisi.  Ilmeisesti Anafranilin lisääminen nopeassa tahdissa alkaa vaikuttamaan elimistöön lamaannuttavasti.

 Kerran hän alkaa kertoa miltä hänestä tuntuu olla siellä.
  Minulla on sellainen kauhea tunne että jos olisi pyssy tai puukko niin hävittäisin kaikki täältä. En varmaan voisi hillitä sitä jos olisi mahdollisuus,  sellainen kauhea tunne on sisällä.
  Ymmärrän hyvin Paavoa. Hän joka on tyyneys ja lempeys ollut aina ei  kuitenkaan koskaan tekisi tällaista. Siksi Paavo kertoo minulle ajatuksiaan koska tietää että eihän hän mistään sitä pyssyä tai puukkoa saa ja jos saisi varmasti kontrolli pelaisi.
  Jotenkin ymmärrän nyt niitä joukkosurmaajia jotka ovat päätyneet kauheisiin tekoihin. Hehän ovat olleet myös näiden lääkeiden syöjiä.

              Ylläpitosähkö
Paavo kotiutuu parin kuukauden osastojakson jälkeen. Kotoa käsin hän käy kuitenkin vielä pitkään ylläpitosähköhoidossa.  Vien hänet osastolle edellisenä päivänä ja haen seuraavana päivänä pois.

Sähkö jatkuu ja jatkuu. Paavo pyytää joka kerta että lopetettaisiin koska ei koe saavansa siitä mitään hyötyä eikä jaksaisi millään enää tulla.  Mutta lääkäri ei tapansa mukaan kuuntele potilastaan vaan antaa aina vaan uuden ajan.  Käynnit alkavat todella olla niin vastenmielisiä että alan ihan huolestua. Jo viikkoa ennen kun sähköaika alkaa lähestyä Paavo tulee masentuneen oloiseksi ja vetäytyy omiin oloihinsa.
  Sanon Paavolle että etkö voisi vain jättää menemättä sinne ja ilmoitat että lopetat. Sinulla on itsemääräämisoikeus omaan elämääsi etkä ole edes enää osaston kirjoissa.

Paavo sanoo ei se käy. Jos en mene sovittuna aikana minut tullaan hakeman poliisin kanssa ja se on vain yksi lääkärin allekirjoitus paperiin niin olen taas pakkohoidossa.  Kyllä sieltä olisivat kaikki muutkin lähteneet pois mutta pantiin pakkohoitoon ja sitten niitä tuotiin poliisin kanssa takaisin.

Silloin ymmärrän minkä pelon ja trauman Paavo on saanut  näistä hoitojaksoistaan. Parasta totella kun käsketään.

Kerran Paavo sattui näkemään osaston käytävällä tapahtuman joka järkytti häntä.
 Potilas ja kaksi hoitajaa.  Potilas toistaa:  Minä en halua lähteä. Haluan lopettaa. Kuuletteko, uskokaa minua. Älkää pakottako.  Silloin kaksi hoitajaa ottavat häntä käsistä kiinni ja alkavat taluttamaan ulkona odottavaan autoon sähköhoitoon.

           
                           Seuraava:  Paperipotilas ja sairaalapersoona