Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                  BLOGI  8

  KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS


Paavo on jälleen kotona kolmannen osastojakson jälkeen.
  Lääkkeet joita täytyy syödä ovat  Abilify ja Anafranil. Sanon täytyy, koska niitä on pakotettu osastolla syömään ja niihin on  kerinnyt syntyä jonkinlainen riippuvuus, joten niitä ei voinut lopettaa.


Nämä lääkkeet, Abilify ja Anafranil, eivät nyt aiheuttaneet sellaista elimistön lamaantumista ja psyykkisiä oireita joita edelliset olivat tehneet. Ellei sitten lamaantumiseksi katsota sitä että Paavo nukkui 12 - 16 tuntisia yöunia ja oli silti päivät erittäin väsynyt. Aamupalan nousi syömään usein silloin kun minä jo laitoin lounasta, usein heräsi vasta iltapäivällä.

Sairaalan hoitokäytäntöihin kuuluu jatkohoito psykiatrian poliklinikalla jonne Paavo taas ohjattiin. Lääkääri oli jo entuudestaan tuttu. 
  Kävimme aluksi yhdessä poliklinikka käynneillä, koska Paavolta oli taas viety autolla ajokyky ja minun oli lähdettävä kuskiksi. Myöhemmin lääkkeiden vähentyessä Paavo pystyi ajamaan autoa ja hän kävi siellä yksin.

                                     Lääkkeiden haittavaikutukset alkavat
Niinpä kävi taas jälleen kerran, että lääkkeet alkoivat tehdä vakavia oireita.        Paavolle alkoi tulla omituisia pakkoliikkeitä, kädet alkoivat vapista niin että se vaikeutti jo syömistä.
 Suu ja huulet alkoivat väpättää nopeita liikkeitä.
 Öisin Paavon keho tekee aaltomaisia liikkeitä melko nopeaan tahtiin, kädet huitovat nopeita liikkeitä ja hän irvistelee nukkuessaan.  Itse Paavo ei tiedä näistä mitään eikä herää niihin.

Silloin lääkäri alkoi lopettamaan Abilify lääkettä.

Anafranilia menee vielä jonkin aikaa  aikaa, kunnes sekin alkaa tuottamaan hankaluuksia.
 Paavon tasapaino alkaa kadota. Varsinkin ympärillä oleva liike jonka Paavo havaitsee  tekee yleensä huimausta.
 Vaarallisia hetkiä syntyy myös kun hän kävelee rappusia alakerrasta ylös ja alkaa kaatua taaksepäin. Onneksi kerkiää reagoimaan ja saamaan kiinni seinästä tai kaiteesta. Mitä olisi tapahtunut jos olisi kaatunut  ja lyönyt päänsä?

 Kauhun hetki syntyi mökillä kun olimme uimassa Veden liplattava liike sai aikaan sen että Paavo alkoi kaatua järvessä taaksepäin. Onneksi vieressä oli järviruokoa johon hän tarrasi kiinni. Itse olin kauempana katselemassa enkä olisi millään kerinnyt apuun jos olisi kaatunut veteen.  Pohja oli vielä pehmeää mutapohjaa, jossa oli vaikea liikkua.
 Kesän uinnit  piti jättää pois.

Tällaisia tapauksia kerroimme taas lääkärille ja hän alkoi lopettamaan  Anafranil lääkettä.
  Nyt lääkkeiden lopetus sujui paremmin eikä noita  kauheita elämän sekaisin laittavia vieroitusoireita tullut.

 
                  Elämä palautuu normaaliksi

 Oli mielenkiintoista seurata kuinka Paavon olemus alkoi lääkkeiden lopetuksen jälkeen hyvin hitaasti tervehtyä.
  Jähmeä olemus ja tokkuraisuus  alkoivat hävitä.  Päivittäiset sauvakävelylenkit ja hiihtoretket  tulivat  takaisin. Paavo oli kova lukemaan kirjoja ja lehtiä.
 Matkustaminen oli taas helppoa pitkillä matkoilla kun Paavo pystyi ajamaan autoa ja voi vuorotella kuskina oloa.
 Omakotitalon hoito ei tuottanut enää hankaluuksia.  Sen tekninen toiminta lämmityksineen ja sähkölaitteineen  alkoi taas toimia normaalisti eikä sellaisia vikoja ilmentynyt joiden takia  olisi pitänyt jatkuvasti pyytää korjausmiehiä.

  Ja mikä parasta, masennus  loppui samalla kun lääkehaitat hävisivät. Eli tässä tapauksessa lääkehaitat olivat yhtä kuin lääkärin antama psykoottistasoinen masennus diagnoosi.
  Yhtä ihmettelen jatkuvasti. Millainen Paavon pitäisi olla psykoottisesti masentuneena? Ei hänestä kotona huomaa että olisi muuttunut  millään tavoin  psykoottiseksi. Sama järkevä, jalat tukevasti maassa oleva, selkeästi käyttäytyvä kuin ennenkin. 
  Kaikki lääkkeet mitä hänelle on syötetty ovat voimistaneet Paavon pakko-oireista käyttäytymistä.  Sillehän on tyypillistä että ajatukset helposti alkavat pyöriä saman ajatuksen, jonkun huolen ympärillä, mikä laittaa tarkistamaan uudestaan ja uudestaan kun ei muista että oliko se varmasti niin.
 Kaikien lääkkeiden ominaisuus oli elimistöä fyysisesti  turruttava ja lamaannuttava vaikutus, mikä moninkertaisti tuon tarkistelu piirteen.

  Lääkkeiden  lopettamisen jälkeen OCD pakko-oireinen persoonallisuuden piirre näkyi lähinnä siinä, että iltaisin Paavo teki rutiininomaisen  tarkistuskierroksen talossa. Yleensä minä iltaunisena en ollut selvillä kaikista hänen iltarituaaleistaan, mutta millään tavalla hän ei ilmaissut että niissä olisi ollut jotain kovin poikkeavaa. Näin hän on toiminut aina.

 Mitä nämä lääke- ja sairaalajaksot oikein hoitivat ja mitä hyötyä niistä on ollut?
  Tämä kysymys saa mielenkiintoisia piirteitä ja samalla koko psykiatrinen hoitojärjestelmä avautuu minulle.

  On kaksi täysin erilaista maailmaa, ensinnäkin potilaan oma arkinen kotimaailma ja toiseksi sairaalan vakiintuneet hoitokäytännöt jotka ovat syntyneet  historian kuluessa ja joita lääkärit ovat koulutettu ylläpitämään.

Nämä kaksi maailmaa eivät kohtaa toisiaan.


                         Sairaalapersoona ja paperipotilas

Lääkärit eivät tiedä mitä potilaille tapahtuu sen jälkeen kun he lähtevät sairaalasta. Heidän työnsä jälki jää ikäänkuin kesken kun potilaat häviävät näkymättömiin ja kuulumattomiin.

 Lääkeiden haitat alkavat näkyä selvästi vasta kotona kun  elämän kulku monipuolistuu ja vastuu arjen  käytännön asioiden monipuolisesta hoidosta kuluttaa enemmän voimavaroja. Lääkkeillä lamaannutettu elimistö ja aivotoiminta ei siihen pystykään. Näin kävi ainakin Paavo kohdalla, enkä usko että hän on siinä suhteessa  kovin harvinainen poikkeus.
 Kyllä masennuslääke voi tehdä terveellekin psykoottisia oireita koska se muokkaa aivotoimintaa ja keskushermoston toimintaa ja vaikuttaa koko  kehossa laajasti.
  Mutta lääkkeiden aiheuttama  tila jonka hoitohenkilökunta näkee psykoosin kaltaisena ei ole tietysti  potilaan omaa sairautta koska lääkäri on sen aiheuttanut lääkkeillään.

 Paavon kohdalla alkoi lääkkeiden syönnin myötä ilmaantua voimakkaita, nimenomaan elimistöä fyysisesti haittaavia sivuvaikutuksia.  Avohoidon  lääkäri osasi tunnistaa ne ja lopetti lääkkeet.

 Myöhemmin osastolla lääkäri on kirjoittanut potilaskertomukseen että potilas on toivonut voivansa vähentää psyykelääkitystä Anafranil ja Abilify.  
  Tämä on väärää tietoa koska Paavo ei ole  esittänyt toivomusta vaan lääkäri on havainnut itse selvän faktan haitoista ja toiminut.
  Olen itse ollut mukana auton kuljettajana poliklinikan käynneillä eikä tällaista toivomusta ole sanottu, vaan kerrottu kaikista fyysisistä oireista joita Paavolle on alkanut ilmaantua.
   Näin  yksinkertaisesti Paavosta saadaa paperipotilas.

   Paperipotilaille  luodaan jotain sellaisia piirteitä  joita todellisuudessa ei ole ollut, vaan ne ovat lääkärin omia tulkintoja tai hän on niitä lukenut toisten kirjoittamina.

   Potilaiden keskuudessa on yleistä tieto, että lääkärit näkevät lääkehaitat, myös fyysiset, potilaan omana sairautena. Minulla on sellainen käsitys että se on heidän koulutuksestaan johtuvaa ammattikäyttäytymistä ja tietoa.
 Joskus on herännyt kysymys että onko psykiatriaan erikoistuvien lääkäreiden koulutus pelkkää lääkekemiaa, sellaista rulettia niiden käyttö näkyy olevan?

  Paavollekin  hoitajat jatkuvasti toistivat, kun hän valitteli aina uusia vaivojaan joita tuli sitä mukaa kun uusia lääkkeitä pakotettiin syömään,  että nämä kuluvat sinun  masennukseesi. Tällä tavalla häntä opetettiin kehittämään itselleen sairausidentiteetti, tällainen minä nyt olen.

  Ihmisen hermojärjestelmä ja aivot ovat herkät oppimaan asioita joita sille jatkuvasti toistetaan. Nimenomaan ammattilaiset ovat kovia sanoittamaan psykiatriassa uudestaan ja uudestaan  ajatuskuvioita, jotka muokkaavat sairausidentiteettiä.

Selkeä konkreettinen esimerkki tästä on seuraava tapaus:  Voimakkaassa lääkepökkyrässä  Paavon kyky käyttää puhelinta on heikentynyt koska keskittymiskyky, motoriikka  ja muistitoiminnot ovat  heikentyneet.
  Paavolle kehittyy pelko että katkeaako puhelu varmasti kun lopettaa. Jos puhelinlinja  jääkin  päälle  puhelinlaskut ovat suuria eikä hänellä ole sellaisia summia maksaa.
 Tähän ajatukseen hän jää pyörimään ja  soittelee useita peräkkäisiä tarkistussoittoja ja kysyy katkesiko tämä varmasti. Sitten Paavo alkaa epäillä että puhelimessa on jotain vikaa eikä sitä voi enää  käyttää.

  Hoitajat neuvoivat  mutta siitä ei tullut silti mitään. Kerran hoitaja ehdotti että soita kotiin vaimolle niin näet toimiiko se. Paavo sai yhteyden minuun ja selitti kuinka puhelin on rikki eikä hän osaa käyttää sitä.
 Minä kommentoin  tähän, että ovatko he taas nostaneet sinulle lääkemääriä kun tuo taito on hävinnyt, sinun puheesikin kuulostaa epäselvältä. 
  Silloin Paavo suorastaan huutaa kiihkeänä puhelimessa minulle että ei tämä johdu mistään lääkkeistä vaan minun sairaudestani.

 Seuraavan kerran kun menen vierailulle Paavo palaa tuohon puheluun. Hän sanoo että kylläpä hoitaja kehui minua että teit ihan oikein kun sanoit että puhelimen käytön hankaluus ei johdu lääkkeistä vaan minun sairaudestani.

   Tämä puhelin tapaus on  selvä merkki siitä että Paavokin alkaa pitää itseään ihan oikeasti masentuneena jonka ei tarvitsekaan osata käyttää puhelinta.

  Sairaalapersoona kehittyy kun hyväksyy oman olemuksensa eli sairausidentiteetin ja tavan ajatella itsestään kuten osastolla kuuluukin ajatella.
  Hoitajien yksi työtehtävä on auttaa ihmistä kehittämään itselleen sairausidentiteetti. Ei tästä voi ketään syyttää henkilökohtaisesti, koska heidät kaikki on koulutettu tähän ja se on juuri sitä hoitamista.


  Potilastietojärjestelmä Kanta on luonut hoitojärjestelmäämme uuden tavan hoitaa. Sinne lääkärit ja hoitohenkilökunta kirjaa käsityksiään potilaista  joita sitten toiset  ihmiset lukevat. Tällä tavalla tieto kulkee eteenpäin.
  Sairaalassa potilas on diagnoosi joka laitetaan  siihen kuuluvaan lokeroonsa ja käsitellään sen mukaan.
 Paperipotilailla on se vaaara että heidän identiteettinsä muuttuu paperilla.

  Hämärtyykö lääkäreiden ja  hoitajien kyky lukea potilaita kun katsotaan papereista  mitä toiset  ovat joskus kirjoittaneet?   Lääkärillä on jo valmis oletus päässään kun tapaa potilaan.

   Hämärtyykö diagnoosin tekokyky kun lääkärin edessä  onkin potilas johon hän on jo tutustunut papereissa?

 Voiko potilas  saada itseään kuulluksi kun vastassa on lääkäri joka jo tietää kaiken valmiiksi. Jaksaako lääkäri kuulla mitä potilas oikeasti sanoo?  Vai kuunteleeko hän enemmän hoitajien näkemyksiä jotka näkevät kaikki potilaat jollain tavoin sairaina, joita kuljetetaan talon hoitorutiinien mukaan.
  
 Lääkäri saattaa jättää myös kertomatta jotain oleellista jolla hänen henkilökohtaisen käsityksensä mukaan ei ole merkitystä tai se ei hänen mukaansa kuulu tähän sairauden kuvaan.  Pienetkin yksityiskohtaiset maininnat voivat muuttaa koko ihmisen sairasidentiteetin.

 Sairaalaan lähetetään sellaisakin ihmisiä jotka eivät sinne kuulu. Osastolla löytyy aina jokin diagnoosi joka kirjoitetaan potilasasiakirjaan ja johon  saa lääkityksen.

Nämä ovat asioita joita  psykiatriseen hoitojärjestelmään laitetun potilaan ja hänen omaisensa tulisi  tiedostaa.
  Kysymyksessä on perustuslaillinen jokaiselle kuuluva itsemääräämisoikeus, oikeus itsensä ilmaisemiseen ja kuulluksi tulemiseen.
   Ainakin Paavolla nämä kyvyt olivat täydellisesti olemassa mutta niitä ei osattu kuunnella eikä kunnioitettu.
  Päinvastoin papereihin tuli maininta  että potilas ei ole kykenevä tekemään päätöstä kun häntä yritettiin pakolla taivuttaa sähköhoitoon ja kieltäytyi. Kykenemättömäksi leimaamisen vuoksi olikin helppo tehdä pakkohoitopäätös ja lääkärin tahto toteutui.


 

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä
                             
                                    BLOGI  7

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS


             KOLMAS   HOITOJAKSO PSYKIATRISELLA OSASTOLLA

Osastolle meno  on todella vaikeaa, koska tietää että joutuu taas uuteen lääkeputkeen.
 
Edellisten lääkkeiden vieroitusoireet jylläävät vielä elimistössä,  voimat ovat vähissä, takana monen viikon  valvotut yöt.  Väsymys valtava. Unissakävelijä voisi kuvata olemusta parhaiten.

   Lääkkeet ovat vaikuttaneet laajasti koko kehossa  aineenvaihduntaan, suoliston toimintaan, aivojen tunnekeskukseen.  Pelkotilat ovat luonnollista seurausta tällaisesta koko elimistöä ravisuttavasta häiriöstä, kun ei pysty hallitsemaan sitä.
 Kun lääkket loppuvat, elimistö ja aivot joutuvat hakemaan normaalia toimintaansa takaisin mikä saattaa kestää pitkäänkin.  Tämä myllerrys on nyt Paavon kohdalla.

 Apua on saatava vaikka mistä tahansa kivenkolosta.Päivästä toiseen hän kääntyy puoleeni ja kyselee apua. Siinä kaksi yhtä neuvotonta vain katselevat toisiaan.

 Paavo miettii että jospa menisi yksityiselle, mutta niiden etsimiseen kaukaa Tampereelta ei tässä tilanteessa  ole voimia.Fyysinen toimintakykykin on väsymyksen runtelema, ei jaksaisi kulkeakaan minnekään.
  Poliklinikan lääkäri joka on todella yritänyt auttaa lopettamalla lääkkeet häviää nyt jonnekin. Uusi aika on kyllä mutta jossain kaukaisuudessa tulevassa.  Uuden lähetteen psykiatrian osastolle hän on kuitenkin tehnyt. 

  Silloin minä keksin että jospa laitan lääkärille kirjelapun jossa kiellän lääkkeiden antamisen ja kirjoitan että yhdessä keskustelisimme tilanteesta ja hoidosta.
  Tämä tuntui helpottavan Paavoa ja hän päättää lähteä osastolle.

                            Kirjoitan mukaan lapun:
   Paavoa hoitavalle lääkärille
Paavolle ei saa antaa minkäänlaisia neurolepti lääkkeitä eikä Opamox tyyppisiä lääkkeitä niiden vakavien haittavaikutusten vuoksi ennen kuin hoitoneuvottelussa sovitaan lääkityksestä ja muista hoitoon liittyvistä seikoista.
                                                         

                       Nyt alkaa taas tuttu hoitoputki.
1.3. Heti osastolle mentyä annetaan suoneen Ativan injektio. Tämän bentsodiatsepiinin vaikuttava aine on loraxepam, tästä on myös Temesta nimistä lääkettä. Edellisellä kerralla Paavolle syötettiin Opamoxia nyt se on vaihtunut Ativaan.  Hoitoputki aloitetaan siis tutulla kaavalla.

4.3. Osastolla on vastassa yllätys
Kun menen vierailulle, näen ihmisen joka on kuin veltto ja nääntyneen näköinen  kuin lankavyyhti. Hyvä että jaksaa päätään nostaa.

 Paavo kertoo heti että hän on nyt pakkohoidossa täällä  ja huomenna  pitää mennä sähköhoitoon.
  Pakkohoitoon saman tien kun tulit tänne?
 Niin ne sanoo että masennus on niin vakava ettei voi mennä osaston ulkopuolelle.
  Oletko antanut luvan sähköön?
   En ole, mutta ne sanoi että jos et suostu sähköhoitoon sinut laitetaan pois, ei sinulla ole oikeutta kieltäytyä.

  Paavo kertoi että hänelle on piikitetty nyt kolme päivää Ativatia suoneen ja nyt annetaan lisäksi  Temestaa. 
  Kuinka hän voisi tuollaisessa lääkehuurussa lähteä kotia? Kuolema siellä odottaisi kun ei olisi mitään apua saatavilla.

  Mitäs lääkäri sanoi siitä minun kirjelapusta  jossa pyysin että ei anneta lääkkeitä ennekuin hoidosta on yhdessä sovittu.
  Sitä Paavo  ei jaksa muistaa. Mahdollisesti  asiasta ei olla puhuttu mitään tai sitten  hänet huumattiin noilla bentsoilla mahdollisimman pian  eikä muistikuvia ole voinut jäädä. 
  En minä ole jaksanut mennä syömäänkään ne ovat tuoneet ruuan tänne sänkyyn. En tahdo millään jaksaa aamulla nousta ylös kun kroppa on ihan lamassa. Suihkuun pakottivat mutta en tahtonut jaksaa vaatteita heittää pois.

Hoitaja tulee huoneeseen.  Ihmettelen mitä tämä pakkohoito oikein on,  millä perusteella tällaista tehdään?
 Lääkäri on näin määrännyt, sanoo hoitaja.  Paavo ei ole nyt kykenevä lähtemään  talon ulkopuolelle ulos ja jos hän lähtee niin pakkohoito estää sen.
   Mutta ei kai Paavo nyt ole karkaamassa täältä mihinkään kun itse vapaaehtoisesti on tullut?  Eikä tuollaisessa kunnossa mihinkään pysty lähtemäänkään hyvä kun seisomassa pysyy.
  Tämä on lääkärin päätös, hänen kanssaan voi keskustella.

  Pyydän saada nähdä M1 ja M3 lähetteet. Paavo ilman muuta antaa suostumuksen, koska hänkin halua nähdä mitä hänestä on kirjoitettu. Hoitaja lupaa toimittaa kun puhuu lääkärin kanssa.
 Niitä ei koskaan anneta.

Matkalla kotiin sydänalaa kuristaa.  Tämä on jo liikaa minulle. Ihmetykseni kaikesta hoidosta alkaa muuttua kiukuksi, eihän Paavo kotoa lähtiessä ollut tuollainen vetelä rätti. Mitähän tästä vielä kehittyy.

  Osastolla ei taida karkaamiset olla kovin harvinaisia, Paavo on niistä silloin tällöin maininnut. Yleensä karkurit tuodaan poliisin kyydillä takaisin.
  Minä en ole oikein osannut raegoida näihin, tuntuu liian oudolta ajatellakaan että sairaalan  potilaita tuodaan poliisikyydillä. Heidän täytyy olla pakkohoidossa ja itsemääräämisoikeus on poistettu.
  Nyt tämä karkaaminen tuleekin näin lähelle, oma puoliso laitetaan pakkohoitoon ettei lähtisi ulos.

                 Taas alkaa lääkeputki
5.3.
 Ei ole mitään merkitystä sillä että annoin Paavolle sen lapun lääkkeistä. Hänelle aloitetaan Abilify lääke. Vaikka Paavo sanoi että ei haluaisi alkaa syödä lääkkeitä lääkäri vain totesi että kyllä tämä sinun sairautesi tarvitsee lääkkettä.
Mitään hoitoneuvotteluakaan ei olla pidetty. Minä en ole nähnyt ollenkaan lääkäriä.

 6.3.
Paavo on viety  eilen sähköön. Hän kertoo sieltä kuulumiset, että se oli kauheinta mitä olen ikinä kokenut. En meinannut  herärä millään, olin ihan sekaisin.
 Siten minä olen Ketamiini-tutkimuksessakin. Ne toivat sellaisen kaavakkeen ja käskivät allekirjoittaa sen.   Se on vapaaehtoista ja voi koska vain lopettaa.

  Paavo näyttää paperia.

Hyvä potilas
Pyydämme Teitä osallistumaan tukimukseen, jossa selvitetään s-ketamiinin käyttöä psykiatrisen sähköhoidon nukutuksessa  sekä s-ketamiinin vaikutusta sähköhoidon jälkeiseen toipumiseen ja masennuksen hoidon tuloksiin. Pirkanmaan sairaanhoipiirin eettinen toimikunta on antanut tutkimuksesta myönteisen lausunnon...

 Ennen kirjallisen suostumuksen antamista Teillle kerrotaan sekä suullisesti että kirjallisesti tutkimuksesta ja saatte riittävästi aikaa pohtia osallistutteko tutkimukseen....

   Tekstiä jatkuu vielä toista liuskaa.



 Minä kauhistun. Lopeta ihmeessä tuollainen, et sinä ole mikään koekaniini jolla tehdään täällä ihmiskokeita, kiihdyn Paavolle.
 Mutta eihän sitä tiedä vaikka minä olisin siinä ryhmässä jolle ei sitä anneta, niitä on kaksi ryhmää.

  Paavo on lääkitty aika pökkyrään, hän on helppo taivutettava allekirjoittamaan papereita.Sen näkee jo hänen mongertavasta puheestaan. Liikumisesta en tiedä koska makaa koko ajan sängyssä.
  Ativan injektio menee edelleen joka päivä. Sitä on piikitetty jo viikon verran. Lisäksi tarvittaessa Temestaa.

8.3.
  Paavo kertoo että eilen oli taas sähkössä, Minä en meinannut herätä ollenkaan, hoitajat huutelivat vieressä, oli kauhea olo vielä kun tulin osastolle.
  Nyt  en jaksanut aamulla nousta ylös. Ne yritti pakottaa aamupalalle eivätkä tuoneet enää huoneeseen. Minä menin sitten iltapäivällä yhden aikaan syömään aamupalan.
 Siihen asti olit ilman mitään ravintoa?
 Niin.
  Sanoin että taidat olla siinä Ketamiini ryhmässä, eihän herääminen ennen ole ollut noin kauheaa.

9.3.
Sähköpäivä. Taas oli kauhea lähteä. Paavo sanoi että tämä on varmaan kuolemaksi, sitten minä vain lakkaan olemasta eikä kukaan ilmoita omaisille kuitenkaan. Tämä kaikki päättyy huomenna tai ylihuomenna.

Nyt Paavo kieltäytyy  Ketamiini tutkimuksesta. Sanoo että on tehnyt virheen suostuessaan siihen.

Abilify lääkettä nostetaan, se oli Nokialla sähköa antavan lääkärin määräys.

Ihmettelen tuota sähköosaston  lääkärin lääkemääräyksiä. Eihän hän näe potilasta kuin muutaman minuutin ennen nukutusta ja siinä ajassa on näkevinään hänen vointinsa  että tarvitsee lisää lääkettä.
  Tuollaisessa lääkehuumeessa oleva, mihin Paavo on nyt taas laitettu, näyttää tosi sairaalta, tai psykoottisesti masentuneelta. Tämän diagnoosinhan sähkölääkäri  on Paavolle aikaisemmin antanut.
  Tai enhän minä tiedä  mitä tietoja sairaalan  osaston lääkäri on kertonut hänelle. Vai näkyykö sähköshokin aikana jotain sellaista joka edellyttää lääkeen nostoa. Eihän tällaista tietoa kerrota julkisesti, hoidetaan vain.

13.3.
 Sekava olo jatkuu edelleen osastolla. Aamut ovat kauheita, ei jaksa lähteä aamupalalle, kykenee sinne usein myöhässä, toimintakyvyn palautuminen ja pukeutuminen vievät paljon aikaa. Iltaa kohti usein piristyy.
  
 Paavo patistetaan liikkumaan ja hän lähtee hoitajan kanssa urheiluliikkeseen. Paavo osataa lippalakin.  Mutta hän ei osannutkaan käytää pankkikorttia vaan hoitajan piti kädestä pitäen opastaa. Ihme kun muisti tunnusluvun.

16.3. Uusi lääke Anafranil 25mg aloitetaan.
Viikon päästä lääke nostetaan puolella 50mg.
Sitten  sähköosaston lääkäri nostaa sitä jälleen viikon kuluttua 150mg.

16.3.

Pakkohoidossa oleva Paavo saa lääkäriltä luvan puolen tunnin vapaakävelyyn kaksi kertaa päivässä. Lähdemme ulkoilemaan  joka kerta kun käyn vierailulla.

29.3.
Paavo alkaa  valittamaan kuinka hänen mielestään lääke alkaa aiheuttaa kovaa hikoilua, kasvot ja päänahka alkavat hilseillä ja olo alkaa käydä kovin raskaaksi.
  Hilseilyyn annetaan Histec voidetta.
 
  Kotilomalla Paavo havaitsee että silmäluomet alkavat turvota ja siihen tulee pieni haava.  Anafafranilia vähennetään koska Paavon mielestä se aiheuttaa tätä. Muutaman päivän  kuluttua lääke  nostetaan takaisin.

Sähköhoito jatkuu edelleen. Sähköllä on selvästi piristävä vaikutus.  Sähkössä nukutuksesta herääminen ei ole niin kauheaa vaan on heräämössä asiallinen ja rauhallinen. Olemus on selvästi muuttunut normaalimmaksi

 Paavon päivät kuluvat  sängyssä maaten.

     Jos olisi pyssy
  Mennessäni vierailulle Paavo vaikutti selvästi tympääntyneeltä oloonsa. Ajatukset kiertävät samaa rataa kun mitään ei tapahdu. Väsynyt olo ei korjaannu yhtään vaikka kuinka pistäisi pillereitä poskeen ja lepäisi.  Ilmeisesti Anafranilin lisääminen nopeassa tahdissa alkaa vaikuttamaan elimistöön lamaannuttavasti.

 Kerran hän alkaa kertoa miltä hänestä tuntuu olla siellä.
  Minulla on sellainen kauhea tunne että jos olisi pyssy tai puukko niin hävittäisin kaikki täältä. En varmaan voisi hillitä sitä jos olisi mahdollisuus,  sellainen kauhea tunne on sisällä.
  Ymmärrän hyvin Paavoa. Hän joka on tyyneys ja lempeys ollut aina ei  kuitenkaan koskaan tekisi tällaista. Siksi Paavo kertoo minulle ajatuksiaan koska tietää että eihän hän mistään sitä pyssyä tai puukkoa saa ja jos saisi varmasti kontrolli pelaisi.
  Jotenkin ymmärrän nyt niitä joukkosurmaajia jotka ovat päätyneet kauheisiin tekoihin. Hehän ovat olleet myös näiden lääkeiden syöjiä.

              Ylläpitosähkö
Paavo kotiutuu parin kuukauden osastojakson jälkeen. Kotoa käsin hän käy kuitenkin vielä pitkään ylläpitosähköhoidossa.  Vien hänet osastolle edellisenä päivänä ja haen seuraavana päivänä pois.

Sähkö jatkuu ja jatkuu. Paavo pyytää joka kerta että lopetettaisiin koska ei koe saavansa siitä mitään hyötyä eikä jaksaisi millään enää tulla.  Mutta lääkäri ei tapansa mukaan kuuntele potilastaan vaan antaa aina vaan uuden ajan.  Käynnit alkavat todella olla niin vastenmielisiä että alan ihan huolestua. Jo viikkoa ennen kun sähköaika alkaa lähestyä Paavo tulee masentuneen oloiseksi ja vetäytyy omiin oloihinsa.
  Sanon Paavolle että etkö voisi vain jättää menemättä sinne ja ilmoitat että lopetat. Sinulla on itsemääräämisoikeus omaan elämääsi etkä ole edes enää osaston kirjoissa.

Paavo sanoo ei se käy. Jos en mene sovittuna aikana minut tullaan hakeman poliisin kanssa ja se on vain yksi lääkärin allekirjoitus paperiin niin olen taas pakkohoidossa.  Kyllä sieltä olisivat kaikki muutkin lähteneet pois mutta pantiin pakkohoitoon ja sitten niitä tuotiin poliisin kanssa takaisin.

Silloin ymmärrän minkä pelon ja trauman Paavo on saanut  näistä hoitojaksoistaan. Parasta totella kun käsketään.

Kerran Paavo sattui näkemään osaston käytävällä tapahtuman joka järkytti häntä.
 Potilas ja kaksi hoitajaa.  Potilas toistaa:  Minä en halua lähteä. Haluan lopettaa. Kuuletteko, uskokaa minua. Älkää pakottako.  Silloin kaksi hoitajaa ottavat häntä käsistä kiinni ja alkavat taluttamaan ulkona odottavaan autoon sähköhoitoon.

           
                           Seuraava:  Paperipotilas ja sairaalapersoona

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                    BLOGI  6

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS



                    Toisen osastojakson jälkeen kotona

Paavo on kotiutunut toiselta osastojaksolta elokuussa.
 
 Hänellä on lääkkeenä aaamulla Optipar ja illalla Zyprexa. Voimakaasta tokkuraisuutta aiheuttananut Opamox lopetettiin ja se näkyy selvästi olemuksessa pirstymisenä.
  
  Mutta edelleen käytänön asioiden hoitaminen  on hukassa.  Paavo soittelee milloin sähkömiestä, milloin putkimiestä katsomaan milloin mitäkin vikaa joita hän huomaa jatkuvasti. Todellista vikaa ei välttämättä ole, mutta epäily herää jos se meneekin rikki saa soittelemaan apua.
Talon lämmitys   on ongelma. Sen pitäisi olla automaattinen, mutta jostain syystä Paavo ei luota siihen vaan käy jatkuvasti tarkistamassa että kaikki pelaa.

 Väsymys on valtavaa. Päivät kuluvat  paljolti nukkuessa vaikka päiviin  mahtuu myös toimintaa.
  Mökkimatkat  ovat mukavia. Mökillä Paavolla on puuhaa lämmityspuiden tekemisessä.  Metsät ovat täynnä marjoja ja sieniä, niitä käymme poimimassa..

 Illat  ovat selvästi pirteimpiä ja aktiivisuus suurimmillaan, aamut  pitkälti iltapäivään tokkuraisia.
  Aamun tokkuraisuus kertoo minulle kuinka voimakasta lääkkeiden lamaannuttava vaikutus on koko keholle. Yöllä nukkuessa elimistön ei tarvitse kuluttaa  energiaa eikä lamaannuttetujen aivojen työskennellä, herätessä onkin valtava ponnistus lähteä normaalisti käyntiin. Tämä selittää paljolti sitä valtavaa väsymystä ja aloitekyvyttömyyttä mikä lääkkeiden käyttäjillä yleensä on.


                          Zyprexan haitat alkavat näkyä

Pian huomaan että  illalla Zyprexan ottamisen jälkeen Paavo muuttuu sekavaksi ja alkaa valvominen.  Se on nyt enenmmän sellaista paikallaan olevaa tuijottamista jota saattoi tehdä usean tunnin kerralla.  Välillä yritää tulla nukkumaan mutta aivankuin kuminauha vetäisi häntä sängystä ylös ja siirtyy tuijottamaan  uutta kohdetta kuten kuvasi minulle öisiä tekojaan.

Osasin hyvin yhdistää tämän lääkkeeseen koska se toistui säännöllisesti. Tämä sama ilmiöhän oli myös Seroguel lääkkeen kohdalla jota hän illalla otti.

  Minä olen huolissani, kuinka kauan Paavo  jaksaa tällaista yövaeltamista.     Vaikka puhumme tästä poliklinikan  lääkärille ei hän kommentoi mitenkään.

  Poliklinikalla käymme edelleen.  Lääkereseptit uusitaan ja se on siinä.Mikä on niiden jutteluiden perimmäinen merkitys jää epäselväksi. Keskustelemme Paavon kanssa tästä mutta se kuuluu sairaalan hoito-ohjelmaan ja hän on nyt hoidossa.   Mitähän hänestä oikein hoidetaan ja milloin  pitäisi alkaa näkyä  jotain tuloksia?  Tämä kysymys  toistuu mielessäni jatkuvasti.  Ei Paavokaan  osaa siihen vastata vaikka juttelemme asiasta.

  Väsymys alkaa lisääntymään selvästi. Ajattelu ja sanojen tuottaminen hidastuu.  Kasvoissa on ihottumaa, se hilseilee ja punottaa.
  Myös uusi ilmiö vapina alkaa ilmaantua mikä näkyy etenkin syödessä.  Sitten  Paavo alkaa ihmettelemään kuinka hänen kävelynsä on kumman töpöttelevää.  Ulkoinen olemus alkaa  muistuttaa robottimaista liikkumista. Autolla ajaminenkin  on taas loppunut ja minun täytyy olla kuskina joka paikkaan mennessä.

  Mutta  kun kerromme lääkärille tuosta töpöttävästä kävelystä ja kovasta vapinasta,hän havahtuu parkinsonismin oireista  ja  alkaa vähentää  heti Zyprexaa.
Myös Optiparia aletaan vähentää tarkoituksena lopettaa sekin.

                    Monen vuoden yövalvomiset loppuvat

Sitten tapahtui pieni ihme. Kun koitti aika että Paavo ei ottanut illalla enää Zyprexaa, välitön vaikutus oli ettähän  alkoi nukkumaan yöt. Illalla kävi nukkumaan normaalissa ajassa ja nukkui aamuun saakka. Tarkistukset ja valvomiset olivat poissa.  Tämä tuntuu uskomattomalta mutta on totta.

                      Järkyttävät vieroitusoireet alkavat.

Muutaman päivän kuluttua Zyprexan loppumisesta alkoivat kuitenkin vieroitusoireet. Yleisvointi huononi, vatsan toiminta meni aivan vedeksi ja sitä kesti toista kuukautta. Laihtuminen oli silmiinpistävän nopeaa.Hikoilu varsinkin öisin on valtavaa, sydän hakkaa kuin olisi maratonilla,  mikä tekee nukkumisesta katkonaista.

                                          Optipar loppuu
Optiparin loputtua muutaman päivän kuluttua vieroitusoireet suorastaan hyökkäsivät päälle valtavalla voimalla.
 Olo muuttui levottomaksi, ahdistuneeksi.  Paavo kertoo että koko keho on kauhean jännittynyt ikään kuin puutuisi.  Pahoinvointi on kova, ruoka ei maista.
Paniikin omaisia kohtauksia alkaa tulla.  Tuntuu että elimistö on tehnyt stopin joka suhteessa.
 Nyt  on heti päästävä sairaalaan, hän huutaa ja sormeilee kännykällään 112 tilatakseen ambulanssin olo on niin pelottava.  Ei kuitenkaan paina soittoa.

Yöt menevät kyllä nukkuessa, Zypressan lopettamisen jälkeen onneksi voi nyt nukkua. Mutta aamulla herätessä  Paavo on sekavan oloinnen.  Kerran hän heräsi aamulla klo 6 ottamaan verenpainelääkkeensä  ja meni takaisin nukkumaan.  Minun piti vartioda ettei ottanut niitä uudestaan toisten lääkkeiden kanssa normaaliin aikaan aamulla.

Tuntuu kauhealta seurata vierestä tuollaista tuskaa. Päivästä toiseen peläten, koska hän romahtaa.

                     Epätoivoista avun etsintää
Aamuisin Paavo kulkee edestakaisin huoneissa sormi kännykällä. Olo rauhoittuu päivän kuluessa kun saa elimistönsä toimimaan kunnolla ja iltaa kohti  helpottaa.
  Kerran hän ei enää kestä oloaan vaan soittaa ambulanssin, joka vie hänet psykiatrisen poliklinikan päivystykseen  josta  menee terveyskeskuksen vuodeosastolle.

  15.12.  Vuodeosastolla hänelle ruvetaan antamaan uudestaan Zyprexaa ja Opamoxia.
 Psykiatrian poliklinikan lääkäri on  käskenyt antaa sitä.
  Paavo söi viiden päivän ajan näitä lääkkeitä.
 Kun menen hänen luokseen, Paavo on poissaoleva, nukkuu peitto silmillä nostamatta päätään.  Zyprexa ja Opamox on selvästi aiheuttanut ajattelemisen vaikeutta kun  puheet pyörivät saman asian ympärillä joita hän toistaa koko ajan.  
   Paaavo kertoo myös että hän on alkanut sairaalassa  valvoa iltaisin ja tuijottaa valokatkaisijoita.  Kotona Zyprexa on ollut jo poissa pitään eikä siellä enää ole ollut tätä ilmiötä.
  Käydessäni osastolla yritän kertoa siellä hoitajille näistä lääkkeistä  mutta eivät ymmärrä. En tiedä veivätkö he asiaa lääkärille mikä olisi heidän tehtävänsä.
  Paavo laitetaan viikon kuluttua kotiin.  Lääkkeet jäävät taas pois, niitä ei enää kotona syö.

Nyt suurin osa vähissä olevasta energiasta kuluu nyt siihen mistä hän saa apua.

21.12. Taas soittaa ambulanssin, voimat alkavat olla vähissä,  ja menee terveyskeskuksen vuodeosastolle.  Konsultoivat taas psykiatrian osastoa ja sieltä
 hänelle käskettiin  antaa Optiparia ja Opamoxia. 
  Joulu on tulossa ja Paavo laitetaan  kotiin.

23.12.  Kotona Paavolta jäi taas Optipar ja Omamox pois.
Mutta Optipar laukaisi pahan näköisen ihottuman  Ensin huulet tulevat helakan punaiseksi joka leviää ylöspäin nenän varteen ja silmien ympärille ja poskiin. Samalla valittaa kauheaa jännitystä  kehossaan.
   Punainen väri ikäänkuin paistoi kuultavana ihon alta kuin tuli.  Seuraavana päivänä iho alkoi hilseilemään. Iho tippui hilseenä  ikään kuin suurina kalansuomuina pois parin seuraavan pävän aikana.

25.12. Nyt alkoi taas valvominen ja pelot. Kulkee yöllä edestakaisin ja pelkää milloin tulipaloa, milloin mitäkin uhkaa.

29.12. Neljä  yötä on mennyt eikä ole nukkunut lainkaan. Päivällä ottaa pieniä torkku unia.
  Paavo sanoo että sairaalassa saamansa lääkkeet laukaisivat selvästi hänessä uudestaan unettomuuden ja tarkistelun. 

!6.1. Reilu kaksi viikkoa mennyt eikä Paavo ole nukkunut yhtään yötä.
  Kuljeskelee huoneissa, ottaa jonkin kohteen ja räplää ja tuijottaa sitä. Kun yrittää nukkumaan aivankuin kuminauha vetäisi häntä takaisin liikkeelle.
 Tuo vanha sama ilmiö on tullut takaisin noiden  terveyskeskuksen osastolla saamiensa lääkkeiden takia.

  Minä olen kauhuissani mutta en voi tehdä mitään.  Koska hän romahtaa fyysisesti?   Ajattelen että yöllä hänen täytyy istahtaa hetkeksi tuolille ja torkahtaa kun jalat väsyvät seisomisesta.  Itse nukun melko hyvin ja havahdun välillä tekemään huomioita, missä Paavo on.
  Kun on aamupalan aika Paavo kieltäytyy syömästä. Saan hänet joskus laittamaan jotain pientä suuhunsa jolloin  menee sänkyyn ja nukahtaa pian. Aina ei syö aamulla mitään vaan menee sänkyyn samoihin aikoihin kun minä herään ylös ja herää joskus klo 15-17 aikoihin jolloin syö hieman puuroa ja leipää.  Nesteen juominen on olematonta.  Täytyy jatkuvasti maanitella ottamaan jotain suuhunsa.  Elimistö on lamassa. Vatsa  ei toimi, pissan kanssa on ongelmia, ei oikein tiedä milloin tarvitsisi mennä vessaan milloin on hätä, jos ei mene housut kastuvat.

20.1. Olo on helpottunut. Unettomuus on hävinnyt ja nukkuu hyvin yöt. Pahimmat fyysiset vieroitusoireet alkavat hellittää. Tosin aamuisin on silmiinpistävät sekava ja ahdistunut. Keho ja aivot yrittävät epätoivoisesti lähteä käyntiin yön levon jälkeen.  Joka aamu hän on  lähdössä sairaalaan mutta tietää että ei siellä mitään tehdä olon helpottamiseksi.

Nälkä on aina kauhea, mutta ei silti uskalla syödä kuin minimaalisen pieniä annoksia päivän  mittaan.  Pelkää vaatsan toimintaa joka on aivan stopissa, eihän sinne mahdu mitään kun mitään ei tule poiskaan. Laihtuminen on silmiin  pistävää, 10 kiloa tippunut nopesti painosta pois.
   Huomaan myös että kasvojen lihakset vetävät outoja ilmeitä, silmät katsovat eri suuntiin.
  Paavo on myös alkanut järjestelemään mielessään kuoleman jälkeisiä asioita, puhuu omaisuutensa jakamisesta. On varma että joutuu laitoshoitoon loppuelämäkseen koska ei pysty enää olemaan tällaisena kotona.

Tilanne on toivoton. Apua ei löydy mistään.
  Paavo yrittää yksityistä lääkäriä, mutta ilmeisesti on niin sekaisin kehonsa ja olonsa kanssa että ei osaa siellä valittaa muuta kuin vatsaansa ja saa jotain toimintaa tehostavaa lääkettä siihen.

Lääkkeillä lamaannutettu ja vieroitusoireiden kanssa kamppaileva on pahan olonsa armoilla, kun   ei pysty tekemään  sille yhtään mitään. Kokemus on niin kokonaisvaltainen ettei pysty selittämään tarkemmin omaa tilaansa muille kuin ei sitä itsekään äymmärrä.


25.2. Paavo on aivan väsynyt ja loppuun palanut. Ei syö eikä juo paljoakaan. Suihkussa ei ole jaksanut käydä kuukauteen.  Päivät kuluvat sängyssä makaamalla.  Ulkona ei ole jaksanut käydä lainkaan. Lääkkeiden vieroitusoireisiin kuuluu aloitekyvyttömyys, halua olisi mutta ei kykyä fyysisiin suorituksiin.
  Pahinta on pelkotilat, joita nämä fyysiset oireet aiheuttavat. Kehon hallinta on hukassa, olo on jojoilua hyvän ja huonon välillä.

Tällaisen huonon vaiheen aikana olo on niin kauhea että tilaa taas ambulanssin ja menee ensiapuun.

Poliklinikan  lääkärille on jo sovittu aika  jolloin Paavo laitetaan kotiin odottamaan sinne pääsyä.



                     Jatkuu seuraavaksi:
                                                       Kolmas psykiatrian  osastojakso  alkaa.

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa hoitojärjestelmässä

                                   BLOGI 5

 KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE  SISÄÄNSÄ SE EI HELPOSTI PÄÄSTÄ SIITÄ POIS

                

                     Toinen hoitojakso psykiatrisella osastolla
                       

 Paavon ensimmäinen sairaalan  osastojakso loppui   elokuussa. Siitä lähtien hän kävi psykiatrian poliklinikalla lääkärin luona  kahdeksan kuukauden ajan  seuraavan vuoden huhtikuulle asti.

  Poliklinikan lääkäri  alkoi  purkamaan edellisellä kerralla osastolla annettuja lääkkeitä niiden voimakkaiden sivuvaikutusten takia. Sitä mukaan kun lääkkeet vähenivät  hitaasti, se näkyi pikkuhiljaa olemuksessa.

  Aktiivisuus lisääntyi,  ajatuksen juoksu selkeytyi, talon normaalit  hoitotoimenpiteet eivät enää olleetkaan niin kauheita ja  ihmeelliset pelot ja ajatuksen juoksut laimenivat  kun pystyi hahamottamaan ympäristsöä ja asioita paremmin.  OCD tarkistuspakkokaan ei ollut enää niin massiivista, Seroguel lääkettä  ei pystytty lopettamaan kokonaan  ja se piti yllä yökulkemisia, mutta nekin olivat vähentyneet.  Nyt uskalsi lähteä lempiharrastuksensa  hiihdon pariin metsään. Yhdessä teimme pitempiä eväsretkiä, kahvit ja eväät autoon ja suunnistimme jonnekin kauemmas.
  Tämän parempaa näyttöä psyykelääkkeiden  elimistöä lamaannuttavasta vaikutuksesta ei voi olla.

  Suurin muutos taisi olla se että autolla ajokyky alkoi palautumaan. Minun ei enää tarvinnut lähteä joka kerta kuskiksi poliklinikka käynneille vaan Paavo uskalsi lähteä itse ajamaan liikenteeseen.

Tammikuussa alettiin vähentämään Seroguelia mutta sen vähentäminen toi erittäin voimakkaat vieroitusoireet, jolloin lääkäri  ehdotti että Paavo menisi osastolle, jossa lääke voitaisiin lopettaa turvallisesti.  Aloitetaan puhtaalta pöydältä ja katsotaan tarvitseeko sitä lainkaan, hän sanoi. 
   Paavolle osastolle meno ei ollut mieluista mutta lääkeistä oli pakko päästä eroon, niin sietämätön olo oli.  Vaihtoehtoja ei ollut.  Jotenkin sitä vielä luotti sairaanhoitojärjestelmäämme ja sisimmässä oli toive, että jospa nyt saisin jotain apua.
   Paavo meni toiselle osastojaksolle huhtikuun lopulla.


                          Uusi lääkeputki aloitetaan heti

 27.4. Paavo soittaa ja kertoo osaston alku kuulumiset.
Heti seuraavana aamuna osastolla Paavolle tuodaan Opamoxia. Hoitaja vahtii vieressä että hän sen varmasti  nielaisee.
 Paavo on hämästynyt ja kyselee miksi tätä täytyy ottaa, eihän sitä ole ollut enää moneen kuukauteen käytössä.
  Tämä on lääkärin määräys, hoitaja sanoo eikä perustele asiaa  muuten.  Sanoo vaan että voit hakea illalla ylimääräisen Opamoxin kello 21-22 jos haluat.
  Opamoxia annetaan kaksi  kertaa päivässä aamuin illoin  ja kolmas kerta on tuo vapaaehtoinen  myöhemmin illalla halutessa.  Paavo ei hakenut.

30.4. Paavolla on alkanut nähdä ihmeellisiä unia. Hän on hautajaisissa ja kuolleita ihmisiä tulee uniin.
  Myös eräänlaista ruumiista irtautumista on ollut. Hän katsellee itseään  kehonsa ulkopuolelta kuinka kirjoitti jotain paperille. Sitten huomasi  olevansa taas kehossaan ja ihan oikeasti kynä oli kädessä.

 Nyt minä olen ylen hämmästynyt kuullessani tämän.
  Opamox on selvästi sekoittanut Paavon aivot tuollaisiin hallusinaatioihin.

 Kotona ollessa ei koskaan ole ollut mitään tämän kaltaista, ei edes alkoholi ja muut päihteet ole koskaan  sekoittaneet ajatuksia absoluutti raittiilla miehellä.

 Onko tämä osaston automaattinen käytäntö jokaisen tulijan kohdalla, että heidät pakotetaan ottamaan lääkettä saman tien kun astuvat ovesta sisään?         Paavo on juuri onnistunut vieroitautumaan edellisistä Opamoxeista.
  Miksi ei kerrota mitään syytä lääkkeeseen vaikka sitä kysyy?

4.5. Seroguel lopetetaan  ja aloitetaan uusi lääke Zyprexa. Opamoxia lisätään  puolikkaan tabletin verran.

6.5. Zyprexaa lisätty

9.5. Optipar aloitettu

 Nopeasti olemus alkaa muuttumaan tokkuraiseksi, samanlaiseksi jollainen  oli edelliselläkin  osastojaksolla. Serogueliahan oli vielä pieni määrä menossa kun tuli osastolle. Lääke teki  vaeltelua osastollakin, öisin hän lähti käytävälle kävelemään, jolloin lääke lopetettiin kerralla.

 Soitan lääkärille.
 Paavo tuli osastolle Seroguelin purkamista varten ja poliklinikan lääkärin mielestä voitaisiin katsoa tarvitaanko lääkkeitä enää ollenkaan. Minkä vuoksi hänelle nyt laitetaan  moninkertainen lääkitys täällä?

  Lääkäri teki tyypillisen "asiantuntija" kysymyksen.
  Kumpi teistä on nyt huolissaan tästä?

  Molemmat olemme yhtä huolestuneita.  Minun huoli on se kun joudun vierestä seuraamaan hänen tuskaista oloaan mitä nämä lääkkeet tekevät.

10.5. Lähdemme ulos kävelylle.
   Ajattelin käydä samalla kaupassa hakemassa ruokaa kotiin.  Meidän täytyy ylittää vilkasliikenteinen tie. Silloin Paavolle tulee kauhun ilme ja hän pysähtyy paikalleen.  Vaikka on suojatie ja vihreä palaa Paavo  katselee kauhuissaan  pysähtyneitä autoja eikä uskalla lähetä ylittämään tietä. Otan häntä kädestä ja menemme yli.
 Kaupassa Paavo etsii hyllystä tavaraa itselleen mutta jääkin äkkiä seisomaan ja tuijottamaan eteensä. On hämmentyneen näköinen itsekin reaktiostaan.

Vien kauppaostokset autoon odottamaan ja lähdemme vielä jatkamaan kävelyä hiljaisemmalle tielle.  Siellä Paavo äkkiä pysähtyy ja alkaa kiertämään ympyrää paikallaan aivan kuin olisi eksyksissä. Hän ei osaa kertoa mikä hänellä on kun hämmentyneenä kyselen.
  Saatan Paavon sairaalan oven taakse ja lähden kotiin.

 Ajaessa olen vähän muissa maailmoissa kaikesta kokemastani. Tiedän että nämä uudet lääkkeet joita hänen on nyt pakko syödä tekevät tätä. Muuten olen tietojeni suhteen tyhjiössä. Eipä moni muukaan maallikko ole  selvillä psykatrisista hoidoista, taitavatpa ne tulla yllätyksenä potilaillekin.


                       Uusia  oireita alkaa tulla
 
 Näistä Paavo kertoo minulle.
  Ääniyliherkkyys on kehittynyt. Seinän takana keittiössä  astioiden äänet kaikuvat korviin niin että ei saa nukuttua.  Television äänet käytävältä ja ihmisten puheet jotka ovat alkaneet häiritä illalla eikä pääse rauhoittumaan nukkumaan.
 Yöllä kun meni vessaan näki seinällä silmissään G-kirjaimen muotoisen valon.

   Tiedän että aistien virittyminen yliherkäksi kertoo jostain elimistön  stressi tai hätätilanteesta. Silloin elimistön kyky ottaa vastaan ulkopuolisia  virikkeitä on rajoittunut ja se saattaa alkaa  reagoida epänormaalisti. 

  Kieleen on tullut haava ja hoitaja kävi sitä katsomassa eikä kuulema ole vakavaa. Nukkuminen on alkanut pelottaa, pelkää että kieli turpoaa eikä pysyt hengittämään.
  Puheet alkavat käydä omituiseksi. Huoneen seinän takana on televisio ja Paavo sanoo että sähkölaitteesta tulee mangneettisäteilyä eikä hän siksi oikein pysty ḿuistamaan  mitään.

Lääkäri kävi  katsomassa. Paavo valittelee kauheaa väsymystään ja vetämätöntä oloaan. Hän kyseli lääkkeistä ja niiden vaikutuksista tähän kaikkeen.
  Lääkärin totesi että jospa sinulla onkin luottamuspula meidän  hoitoon ja hoitolinjauksiin. 

???
 

19.5. Optipar lääkettä nostetaan.

24.5.  Kun menen  käymään  Paaavo makaa sängyssään peiton alla velttona silmät kiinni eikä nosta katsettaan.
  Minulla on varmaan kuumeeton  keuhkokuume kun on niin vetämätön olo.  Viime yönäkin nukuin vain viidestä kuuteen.
  Jalat ovat käyneet kumman tunnottomaksi.

   Ne sanovat vain että minun täytyy lähteä ulos hapettumaan ja olla tietoisesti ajattelematta liikaa pieniä asioita.

  Huomaan että pöydällä on paperille kirjoitettu lukujärjestys.
   Siinä on joka päivälle ohjelma jota pitäisi alkaa noudattamaan. Ruokailujen lisäksi ulkoilua, kuntosalia, pyykkipäivä.  En minä jaksa, Paavo selittää tuskastuneena.

Nyt ne puhuvat  että tilataan aika Nokialle tarkempiin tutkimuksiin.

Olen lukenut juuri neuroleptisestä oireyhtymästä mikä saattaa tulla kun  tehdään lääkemuutoksia. Tämä on varmaan sitä.

  Opamoxia jaetaan kuin karkkia konsanaan monta kertaa päivässä Sitä on juuri nostettu kun aloitettiin uudet lääkkeet.
 Seroguelin lopetus ja Zyprexan ja Optiparin  aloitusoireet alkavat  näkyä nyt.

 Eikö osastolla jostain syystä pystytä näkemään potilaille lääkkeiden tuomia sivuvaikutuksia, nähdä että niiden yhteys ajoittuu lääkkeide lisäämiseen?     
Mutta potilaalla onkin  vain luottamuspula heidän hoitoonsa.
  Mitähän he oikein hoitavat täällä?

 Hätääntyneenä  ihmettelen hoitajille  mitä Paavon voinnille on tapahtunut.
 Hekin ovat huomanneet muutoksen mutta eivät osaa sanoa syytä. En rohkene puhua neuroleptisesta oireyhtymästä, eiköhän sairaalan tasoisessa paikassa täydy tietää asiat. Mikä minä maallikkona olen puuttumaan diagnooseihin.

Hoitaja kertoo että odottaa aikaa Nokialle. Kehui kuinka siellä on maan parhain asiantunemus ja hyvä hoito.

              Sammutetuin lyhdyin sähköhoitoon

9.6. Menemme Nokialle  talon bussilla.

  Heti ilmoittautumisluukulla tapahtuu mielenkiintoinen lipsahdus. Auton kuljettaja kulkee edellä, hoitaja jää vähän kauemmas taakse.
 Kuljettaja: Täältä tullaan sähköhoidon esivalmisteluihin...
 Silloin hoitaja kiirehtii paikalle ja sysää kuljettajan syrjään ja sanoo:
  Potilas ilmoittautuu lääkärin vastaanotolle.

 Istumme odottamaan.  Kuiskaan Paavolle että tiesikö hän että on tulossa sähköhoitoon.
  Ei osastolla sanallakaan ole kerrottu mitään tällaista. Mutta kyllä minä mielessäni on arvaillut tätä, eihän sieltä kukaan muutoin tule tänne.

Paavo ei ole osastolla  koskaan antanut mitään suostumusta sähköhoitoon, sanonut ehdottomasti että  ei halua sitä.

Sähköosaston lääkäristä sai  heti sellaisen vaikutelman että hänellä oli jo valmiina diagnoosi. Nyt hän yritti kaivelemalla kaivaa esille jotain sellaita tekijää jolla voisi perustella sitä.   Sähköhoitoon tarvitaan vähintäänkin psykoottinen masennus jotta sitä voidaan antaa.
   Mukana tullut hoitaja kertoo lääkärille että Paavo kotiutettiin edelliseltä hoitojaksolta erittäin huonokuntoisena ja vaimo on hoitovastainen. Lääkäri jatkaa puhumistaan ja kysyy suostumusta lähteä sähköhoitoon.
  Paavo ei kuitenkaan anna suostumustaan. Silloin  lääkärin puhe kiihtyy ja pulppuaa kiivaana.  Sieltä tulee todisteluja tutkimuksista kuinka masennus vaurioittaa aivoja ja hoitamattomana johtaa psykoosiin.
 Minä jo ehdin miettiä siinä sivussa kuunnellessa, että mikähän  sille nyt tuli kun alkoi noin kiihytä.

  Silloin Paavo toteaa rauhallisesti:
  Minulle on nyt turha selittää mitään, en jaksa kuunnella enkä pysty nyt vastaanottamaan mitään selityksiä.
  Paavolle oli annettu osastolla annos Opamoxia ennen lähtöä. Nyt lääke alkaa väsyttämään  ja muuttuu unisen oloiseksi.
  Lääkärin puhe kuitenkin jatkuu ja jatkuu.

Nyt en voi olla puuttumatta asian kulkuun, ja sanon lääkärille:
   Tämä menee jo liian pitkälle, tuo puheesi alkaa olla henkistä väkivaltaa. Lopeta tuo tai hän on ihan kohta oikeasti psykoosissa.
  Lääkäri tiuskaisee: Niin hän onkin.
   Katselen Paavoa ja löytääkseni hänestä jotain psykoosin piirteitä. Istuu rauhallisena lääkkeiden turruttamana. Puhuu rauhallisesti ja asiallisesti.

Sitten lähdetään katsomaan sähköhoitotiloja. Siellä lääkärin  vuolas puhe jatkuu hänen esitellessä  sänkyjä ja koneita. Samaan tahtiin Paavo käy yhä lamaantunemman näköiseksi.

 Silloin minun täytyy taas puuttua peliin ja sanon että nyt meidän täytyy lähteä pois.

Matkalla kuulen kun lääkäri  sanoo hoitajalle  että heti huomenna aamulla täytyy aloittaa, hänet voi tuoda vaikka tänne osastolle jos on tarvis.
  Ihmettelen että mikähän hätätilanne nyt on noin kiireessä.

Vielä ulkorappusilla lääkäri juoksee perääni ja kysyy minulta että annetaanko hänelle sähköhoitoa?
   Sanon että minä en osaa ottaa kantaa siihen se on Paavon oma asia, hän tekee itse ratkaisunsa.

Illallaa soitan osastolle ja kysyn minkä ratkaisun hän on tehnyt.
  Kai minä siihen sähköön menen oli vastaus. Ne on ottaneet jo sydänfilmikin täällä.
  Paavo kertoi myös että hän yritti  tarkemmin ottaa selvää psykoosioireista mitä ne oikein ovat hänellä,  joista Nokian lääkäri niin kovasti puhui. Mutta hoitajat vain sanoivat että kysy lääkäriltä.

Sähköä alettiin siis antamaan vastoin potilaan suostumusta. Tai jos suostumus saatiin se tuli todella kovan  kiristyksen kautta.

  Yhtä asiaa ihmettelen yhä. Sähköosaston  lääkärin toimintaa. Hän ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt Paavoa eikä jutellut hänen kanssaan sanaakaan.  Kuinka hän voi noin vain  määrätä tuntematonta potilasta  pakolla tulemaan heti huomenna sähköön?
 Kumpi tässä oikein käyttää pakkoa, sairaalaosaston lääkäri, joka lähettää potilaan sähköhoitoon kertomatta siitä hänelle,  vai Nokian lääkäri toimenpiteen suorittajana?

   Lisäksi  Nokian lääkäri antaa Paavolle uuden diagnoosin joka kulkee jatkossa aina hänen  potilastiedoissaan: Vakava psykoositasoinen masennus.
  Siis toisen sairaalan lääkärikin voi antaa diagnooseja?  Vai kuka sen antoi? Osaston lääkäri ei ole koskaan puhunut Paavon kanssa tällaista. Siksi Paavo onkin ymmällä ja haluaisi tietää tarkemmin kuinka häntä oikein määritellään.

  No, enhän minä sairaanhoitojärjestelmän toimintaperiaatteita  tunne, ihmettelen vain  kun en ymmärrä.


                                                      Jatkuu.
                                                           Toisen osastojakson jälkeen elämää kotona.

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta

 psykiatrisessa järjestelmässä

                     BLOGI 4

 KUN JÄRJESTELMÄ  IMAISEE  SISÄÄNSÄ  SE  EI HELPOSTI    LUOVUTA SIITÄ  POIS

PAAVON ELÄMÄÄ KOTONA SAIRAALAN JÄLKEEN

Paavo on nyt kotiutunut sairaalasta.  Päivittäinen lääkelista  on pitkä. Tällaista lääkemäärää hän ei ole koskaan elämässään tarvinnut eikä nauttinut.
 Diagnoosina Paavo oli saanut  vakava masennus ilman psykoosioireita. 

   Aamulla Efexor ja Opamox, päivällä Opamox, illalla kahdenlaista Seroguelia ja Opamoxia.

   Paavolle on järjestetty myös jatkohoito, joka kuuluu hoitojärjestelmän rutiiniin.   Psykiatrian poliklinikalle on jo annettu aika lääkärille. Lisäksi Paavolle on varattu paikka johonkin keskusteluryhmään. 

 

                        Normaali arki ei enää sujukaan

Nyt sitten pitäisi alkaa normaali kodin arki normaaleine kodin askareineen. Pihamaa odottaa ruohonleikkuuta, talo lämmityksen ja muun toimintatekniikan hoitoa.

   Mutta suurempaa aktiivisuutta ja monista asioista huolehtiminen viiden kuukauden sairaalassa makaamisen jälkeen ei niin vain  onnistunutkaan. Lääkkeiden lamaannttava vaikutus näkyy  selvästi.    Elimistön toiminta oli tahmeaa, kaikki kehon liikkeet hitaita,jäykkiä ja tokkuraisia. Väsyttää.

   Paavo yritti käydä muutaman kerran keskusteluryhmässä 30 km päässä, mutta totesi että ei pysty enää ajamaan autoa turvallisesti. Parkkipaikalla ei pysty enää peruuttamaan autoa ja muutenkin ajo on epävarmaa. Jos auto tulee tiellä vastaan Paavo jarruttaa vaistomaisesti ettei törmää siihen. Takana tulevat ovat vaarassa ajaa perään. 

  Ryhmässä käynnit loppuivat nopeasti, sairaalan hoito oli vienyt häneltä kyvyn ajaa autoa. Muutenkaan Paavo ei oikein ymmärtänyt ryhmän mielekkyyttä mitä hyötyä siitä olisi. Hän naureskeli kerran kun tuli sieltä että meille annettiin pussukoita joissa oli erilaisia hajuja joita piti tunnistaa haistelemalla  ja sitten piti kertoa mitä ne tuovat mieleen.

Päivät kuluivat suurimmaksi osaksi nukkumalla välillä käy syömässä. Televisiota ei jaksanut seurata, lehtien lukeminen alkoi takkuilla ei jaksanut keskittyä pitkiin teksteihin.

                       Efexorin haittavaikutukset tulevat

Tein merkittävän huomion. Aamulla kun hän otti Efexorin ja Opamoxin aamupalan aikaan, meni yleensä takaisin sänkyyn ja nukahti. Muutaman tunnin kuluttua Paavo herää kauheaan oloon. Sydän hakkaa voimakkaasti epäsäännöllisesti, palelee, tuntuu vapinaa.   Tätä tapahtuu joka aamu säännöllisesti. Lähden aamulla usein kodin ulkopuolelle työtehtäviin ja tulen käymään kotona syömässä.
  Paavo huutaa sängystä että tilaa pian ambulanssi en kestä tätä. Hädissään hän pyytää minua lähelleen ja alkaa puhua kaikista mahdollisista talon vioista ja miten niitä pitää korjata. On selvästi peloissaan.  Ei jaksa nousta sängystä eikä ole mitään vaatteitakaan mitä laittaisi päälle. Kuitenkin hän pakottaa itsensä nousemaan ylös, hoippuu suihkuun ja se piristää.

   Pian aamut Efexorin ottamisen jälkeen alkoivat muuttua suorastaan kauhuksi. Alkoi ilmestyä ihottumaa. Ihottumaa on ollut jo pitkään jonkin verran, mutta nyt kauhistun kun huomaan että koko selkä ja jalat ovat ihottumaa täynnä. Kutina on kovaa ja olo tuskainen kun pitäisi raapia mutta se lisää kipua.

   Paavo huomaa huolestumiseni kun sanon että lääke tekee tuota. Mutta hän alkaa vähättelemään, tämä on vain stressiä ikään kuin ei uskoisi sitä lääkkeestä johtuvaksi. 

  Iltapäivällä olo tasaantuu ja on suhteellisen normaalin oloinen illalla. Kolmen aikoihin iltapäivällä Paavon kuuluu ottaa Opamox ja se rauhoittaa tilannetta.

               Seroguelin haittavaiktukset alkavat näkyä

Iltaisin alkaa toistui uudenlainen kuvio. Kun  otti Seroguelin ja Opamoxin, hetken kuluttua alkaa vaeltelemaan ympäri taloa ikäänkuin hyrränä.

    Hän seisoo keittiössä hellan äärellä ja tuijottaa sähkökatkaisijoita jos levy sittenkin olisi päällä. Yön pimeydessä hän taskulamppu kädessä kulkee edestakaisin huone huoneelta, napsauttaa taskulampun päälle aina valokatkaisijan kohdalla ja tuijottaa sitä pitkää. Välillä käy taas katsomassa hellan katkaisijoita

ja taas siirtyy valokatkaisijoihin. Kirkas taskulampun valokiila vilkkuu pimeässä, sammuu, syttyy... sammuu…

  Puolen yön jälkeen huutelen hänelle sängystä että tule jo nukkumaan, se kirkas valon välkyttely ei tee hyvää sinun aivoillesi sehän sekottaa kokonaan unirytminkin. Mutta ei itse voi vaikuttaa tilanteeseen vaikka niin mielellään jo nukkuisikin, hän sanoo.Aivankuin jokin kuminauha vetäisi minua takaisin kun yritän lähteä nukkumaan.

   Tätä vaeltelua tapahtui joka yö. Välillä hän heittäytyi penkille tai sohvalle ja nukahti pieneksi hetkeksi ja taas ponnahti ylös tuijottamaan hellaa tai sähköpistokkeita. Joskus menen hänen luokseen ja pyydän nukkumaan. Paavo on poissa oleva "unissakävelijä" ja  huutaa vihaisena heiluttaen nyrkkiään minua kohti  jos otan kädestä kiinni ja yritän viedä nukkumaan.
  Aamuyöstä joskus kello 4 joskus jopa 8 aikaan aamulla hänen olemuksensa yht`äkkiä muuttuu ja rupeaa valmistautumaan normaalisti nukkumaan. Käy pesemässä hampaat, laittaa yövaatteet päälle ja nukahtaa nopeasti. 

   Illoista alkoi tulla painajaisia kun pelkäsi öitä ja vaeltamista, jolla ei voinut mitään.  Jotenkin hän vaistoaa että lääkkkeet vaikttavat ja niiden ottaminen siirtyy pikkuhiljaa aina myöhemäksi. Vastaavasti nukkumaan meno siirtyy myös aamun pikkutunneille. 
  Pelot hyökkäävät mukaan voimakkana. Nyt vesivaraaja   saattaa rikkoontua ja taloon tulee vedenpaisumus. Paavo varasi  kumisaappaat sängyn viereen että pääsee pakoon vettä. Hän kertasi ääneen ennen sänkyyn menoa miten toimisi kun vesi alkaa täyttää huoneen. 
  Lumi katolla romahduttaa talon ja jäädään puristuksiin. Yöllä kulkiessaan hän valitsi aina lepopaikakseen oven läheisyyden jotta pääsee nopeasti pakoon.
 Alan olla huolestunut, kuinka kauan ihminen kestää tällaista rääkkiä, eikö kukaan tee mitään?  

                         Poliklinikan asiakkaana 

Sairaalan jälkeen  hoito jatkuu psykiatrian poliklinikalla. Koska Paavo ei tällä hetkellä pysyt ajamaan autoa, eikä julkisia kulkuneuvoja kulje paikkakunnaltamme, on minun lähdettävä aina kyytimieheksi.  Samalla  olemme yhdessä lääkärin vastaanotolla. 
 Paavon runsas ja kova ihottuma ja siihen liittyvä kutina joka laukesi Efexorin  ottamisen jälkeen jälkeen  aamuisin oli asia joka kerrottiin heti lääkärille.
  Hän alkoi lopettamaan sitä heti.  Lääkkeen loputtua alkoivat päässä kummalliset sähköiskut ja olo muuttui huonovointiseksi. Tiesin että ne ovat vieroitusoireita. Vähitellen aamut rauhoittuivat ihottuma häipyi  ja se helpotti oloa.

 Kerroimme lääkärille  myös Seroguelin aiheuttamista  yövalvomisista. Kun Paavo vaeltelee ja tarkistelee monta tuntia öisin ja sitten  äkkiä muuttuu erilaiseksi, rauhoittuu ja tulee  nukkumaan, lääkärillä oli heti tieto mistä moinen ilmiö johtuu. Hän sanoi että kun ottaa Opaoxin samalla niin luultavasti sen vaikutus Seroguelin kanssa lakkaa ja siitä johtuu tuo äkillinen muutos olemuksessa. Hän kehotti ottamaan Seroguelin aamulla. Se rauhoittikin yöt mutta sitten päivät muuttuivat tokkuraisiksi ja sekaviksi.

Seroguelia alettiin sitten purkamaan pois. 
Kun Seroguelia oli enää pieni annos  iskivät vieroitusoireet ja olo kävi tukalaksi. Vähennyt oli liian nopeaa. Lääkäri kehotti palaamaan takaisin suurempaan annokseen ja sitten vähentämään hitaammin.

  Ihana lääkäri joka ymmärtää näiden lääkkeiden päälle! Seuratessani vierestä Paavon tuskaa ja kärsimystä, eikä voinut tehdä mitään, tuntui hyvältä että meillä oli joku joka ymmärsi ja osasi kuulla, tiesi mitä tapahtuu ja teki korkreettisesti jotain helpottaakseen tilannetta. 

  Sairaalassahan vain sanottiin että kaikki lääkkeiden tuomat uudet oireet, fyysisetkin, ovat Paavon sairauteen kuuluvaa. Kärsi, kärsi vaan se kuuluu masennukseen. Hyi! 
  Opamox oli  myös lopetettu. Lääkeiden vähentäminen piristi selvästi Paavoa. Hän jaksoi jopa käydä hiihtolenkillä. Hiihtäminen on ollut aina talven intohimo ja olemmekin tehneet paljon eväsretkiä  kauemmaksikin ympäristöön. 

Seroguelin lopetus kokonaan ei nyt toisella yrittämälläkään  onnistunut. Tilannetta pahensi  myös Opamoxin lopettaminen. Sehän on riippuvuutta synnyttävä bentsodiatsepaami joka aiheuttaa kovia vieroitusoireita. Paavolle lääkettä on syötetty  suuria annoksia monta kuukautta, joten riippuvuus on syntynyt varmasti. 

  Lääkäri ehdotti osastolle menoa, jossa lääkkeet    voisi purkaa pois turvallisesti ja katsotaan sitten puhtaalta pöydältä tarvitaanko niitä ollenkaan. 
   Lääkäri oli siis sitä mieltä että Paavo ei ehkä tarvitsisi tällaista lääkitystä lainkaan.

Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisessa järjestelmässä

          

   Marjatan päiväkirja Paavon matkasta psykiatrisella osastolla
                                 

                                         BLOGI 3

KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE SISÄÄNSÄ SE EI HELPOLLA PÄÄSTÄ SIITÄ POIS 

 
                                Ensimäinen hoitojakso psykiatrisessa sairaalassa

3.4. Vierailulla

Soitan lukossa olevan oven kelloa ja odottelen kauan. Oven avaava hoitaja joka tervehtii reippaan oloisesti. Siinä käydään lyhyt keskustelu.

  Oletteko huomanneet täällä Paavon voinnissa mitään muutosta?

  Emme ole.

  Olen ollut dementiakodissa töissä ja osaan tunnistaa tämänkaltaisia oireita, niitä on nyt tullut Paavolle selvästi täällä. Olen huolissani hänen vointinsa huononemisesta.

  Risperdal lääkitystä lääkäri on nyt lisännyt, sanoo hoitaja.

  Kun nämä lääkkeet lopetetaan, loppuvatko haittavaikutukset vai jäävätkö ne pysyviksi?

  Kyllä ne loppuvat kun lääkkeet lopetetaan.

Näitä ovensuu keskusteluja käydään usein kun hoitaja tulee avaamaan minulle ovea. Olen huomannut että kun kerron huomioitani Paavon voinnista hoitajat kuuntelevat tärkeän näköisenä mutta ovat sanattomia, muutama hyvää päivää kirvesvartta kommentti tulee kyllä

15.4.Vierailulla.

Osaston käytävät ovat yleensä tyhjiä, kaikki ovat huoneissaan tai istuvat televisiota katsomassa aulassa. Nyt käytävällä hoipertelee pitkän huiskea laiha mies, katse lasittunut, juovuksissa ei voi olla mutta muuten olemus sellainen. Hyvänen aika tuollaiseksihan Paavokin on tullut!

  Paavo kertoo että oli lääkärin kierros. Valittelin hänelle että lääkkeitä on varmaan liikaa, olo on kuin huumattu. Reisissä on kummia nykäyksiä kun menee makuulle, seinillä on alkanut näkyä värejä ja en oikein näe enää kunnolla. Kaikki asiat liikkuvat oudosti jäävät kieppumaan päähän.

  Mitä lääkäri sanoi, kysyn.

  Voisin käydä lomalla silmälääkärissä. Lääkitys on kuulema ihan sopiva, nämä kaikki vaivat ovat vain minun sairauttani.

 

Tänään lähdemme ulos kävelylle. Ulkona ei ole oikein kunnollisia kävelyreittejä kun katuja on joka puolella, onneksi ne ovat hiljaisia.

Kävelylenkin jälkeen lähden kotiin ja Paavo menee osastolle.

17.4. Vierailu

Paavolla on paljon kerrottavaa mitä kaikkea hänen päiviinsä on sisältynyt osastolla. Minä kerron kodin puolen kuulumisia, päivät kuluvat pääasiassa palkkatöiden merkeissä. Työskentelen pääasiassa kotona josta käsin liikun erilaisisa tehtävissä ympäri kaupunkia.

 

Sitten tulee lääkeasiat. Niihin on tehty muutoksia. Mirtatsapiinia on vähennetty puolet pois ja Risperdal lopetettu.

  Mutta samalla on laitettu uutena lääkkeenä Zoloft ja Seroguel.

  Nyt minä en tahdo jaksaa aamulla herätä millään vaan hoitajat tulevat kiskomaan peiton päältä ja komentavat syömään. En uskalla syödä paljon kun vatsasta ei tule mitään ulos. Yöllä kaatuilin seiniin vessassa niin huimasi. Sydän jyskytti yöllä niin että minun täytyi mennä kansliaan, antoivat yöllä kahden aikaan Opamoxia.

18.4. Vierailu

Paavo on siirretty toiseen huoneeseen ja hänellä on huonekaverina nuori mies. Huonekaveri on kova juttelemaan ja kertoo että hän on täällä jo neljättä kertaa. Jätti lääkkeitä ottamatta, Zyprexa teki elämästä helvetin ja yritti päästä siitä eroon. Olo tuli kuitenkin niin huonoksi että kotiväki toimitti tänne. Täällä taas on pakko alkaa syödä mömmöjä uudestaan.

 

  Ehdotan ulkoilulenkkiä. Mutta nyt Paavo ei voikaan lähteä ulos koska ei uskalla ottaa rahapussia mukaan, pelkää että varmasti hukkaisi sen, kyllä rahapussi voi pudota taskusta, mitäs minä sitten teen? Kaikki rahat ja kortit joku löytää ja sitten ne tyhjentävät tilini. Vaikka yritän vakuuttaa että eihän sellaista voi tapahtua, ajatuspelko on niin kova että ei voi lähteä.

  Lisäksi on huoli että jos ulkona tulee pissan hätä mihin kaupungilla pääsee äkkiä vessaan. Muistan pääsiäislomalla pissan tulot housuun kun nousi sängystä ylös eikä kerinnyt vessaan, siitä on jäänyt pelko että se nyt toistuisi ulkonakin. Sitä noloutta ei missään nimessä haluaisi.

24.4. Soitto

Ne patistavat minua täällä kotilomalle mutta mitäs jos auto hajoaa matkalla, eikä pakkasessa tarkene odottaa apua. Pääni on raskas ja ajatukset kiertävät samaa rataa. Tajuan kyllä että se on selvästi ylilyöntiä mutta minä en voi sille mitään, ei sitä pysty itse hallitsemaan. Kertoo että viime yönä hän jämähti istumaan tuolille seitsemäksi tunniksi.

11.5. Vierailulla.

Seroguel lääkettä on äskettäin nostettu. Lämmönsäätelyssä on alkanut ilmetä häiriöitä. Paavolla on kahdet pitkät housut ja kolme paitaa päällä ja silti palelee aina. Kädet ovat alkaneet vapista ja hikoilu lisääntynyt. Paavo kertoo että hän on kysellyt voisiko vapina johtua siitä kun Seroguelia lisättiin mutta ei saa mitään vastausta.

 

   Eilen täällä vaihdettiin lakanat ja minä en muistanutkaan miten ne vaihdetaan, kyllä minä sitten pitkään pähkäilin enkä millään meinannut osata, lopulta hoitajan täytyi tulla laittamaan ne, Paavo kertoo huvittuneena.

  Huomaan myös että Paavo ei enää pysty hahmottamaan sairaalasta käsin kotiaan, asioiden ja tekemisen koordinaatiokyky on selvästi hämärtynyt. Kuitenkin hän tuntee olevansa vastuussa kodin hoidosta. Kun vierailen tai soitan, Paavon vakituiset puheet liittyvät aina kotiin ja sen toimintoihin. Nyt koti näyttäytyy hänelle moninaisin vikoina. Kokee voimattomuutta kaikkien asioiden edessä joita kotona pitäisi tehdä mutta tietää että tällaisessa tilanteessa ei siihen pysty.

16.5. Menen hakemaan kotilomalle

Jään juttelemaan oven aukaisija hoitajan kanssa. Yritän kysellä mitä täällä oikein tapahtuu Paavolle kun hänen vointinsa menee aina vain huonommaksi.

 Kritisoin lääkkeitä jotka aiheuttavat tätä oloa. Tapani mukaan mitään vastauksia en saa, sellaista ympäri pyöreää selitystä että makaa paljon sängyssä eikä osallistu juuri mihinkään.

  Kotiin lähtö ei tahdo onnistua mitenkään. Kotona ei olekaan mitään vaatteita mitä laittaa päälle. Vaikka kuinka yritän vakuuttaa sinullahan on siellä kaappi täynnä vaatteita hän väittää että ei ole mitään päällepantavaa.

  Paavolla ei todellakaan ole enää kykyä siirtää ajatuksia ajassa eteenpäin ja jonnekin kauemmas siitä tilanteesta missä sillä hetkellä on. Pääsemme kuitenkin lähtemään.

1.6. Vierailu

Paavon kasvoihin on tullut kovasti ihottumaa ja ne hilseilevät. Saa ihottumaan Elidel rasvaa. Myös käsien vapina on koventunut. Kertoo että ei tahdo kehdata mennä syömään kun on vaikea tarjottimella kantaa ruokaa pöytään. Ei halua että maitolasi kaatuu ja olisi noloa kun täytyisi hänen sotkujaan ruveta siivoamaan, toiset joutuisivat odottamaan jonossa. Joskus pyytää hoitajia auttamaan kun vapina on erityisen kovaa.

   Vapina on huomattu osastollakin ja siihen annetaan Akineton nimistä lääkettä.

  Kahvin Paavo on jättänyt usein juomatta. Hän alkaa vähentämään selvästi syömistään koska kun vatsan toiminta on lamaantunut eikä mitään tule pois, eihän vatsaan voi määrättömästi ruokaa laittaa. Närästys on myös kovaa, saa siihen Caviskon lääkettä säänöllisesti.

 

   Teemme tavan mukaan taas pienen ulkoilulenkin. Ilma on kesäisen lämmin. Kaikki kodin talonmiehen työt murehduttavat jatkuvasti ja ne ovat hänen pääasiallisin puheen aihe. Yritän vakuuttaa että ei kotona ole mitään hätää, kaikki toiminnat pelaavat moitteettomasti. Mutta koska Paavo ei voi sairaalasta käsin olla niitä tarkistamassa ne pyörivät ajatuksissa ja muuttuvat lääkkeiden sekoittamassa mielessä uhkiksi ja peloiksi joita ei voi hallita. 

  Oma koti alkaa näyttäytyä mielessä joltain muulta kuin mitä se todellisuudessa on.

16.6. Vierailu

Osastolle on tullut uusi huonoa suomea puhuva lääkäri, luultavasti joku opiskelija. Valittaa hänelle että lomilla on aloitekyky tosi huono enkä pysty kotona oikein tarttumaan mihinkään tehtävään, mitään ei saa aikaiseksi. Lääkäri nostaa Opamoxia puolella tabletilla ahdistuksen vähentämiseksi. Ihmettelen että Opamoxiko saa hänet pirteämmäksi ja toimintakykyisemmäksi.

   Jään myös miettimään tulevia psykiatrian lääkäreitä, jotka hakevat käytännön oppinsa sairaalan osastoilta. Heille opetetaan sairaalan hoitokäytännöt, oppivat ,millaisia ovat psykiatriset potilaat, miten heitä diagnosoidaan, mitä lääkkeitä annetaan.

   Tämä lääkäri tiesi että potilaalle kuuluu antaa lisää Opamoxia kun hän valittaa huonosta aloitekyvystään, huonosta toimintakyvystään kun ei pysty tarttumaan käytännön toimiin vaikka haluaisi.

23.6. Soitto

Seroguel poistetaan illasta

Osastolla on alettu puhua ECT-sähköhoidosta ja suosittelevat sitä. Paavo ei halua mennä sellaiseen. Kysyvät minultakin josko antaisin luvan. Sanon että eihän lääkkeiden tuomat haitat  voi poistua sähköllä. En osaa ottaa siihen kantaa mitenkään kun  en tunne hoitoa.

1.7. Soitto

  Nyt hän kertoo että lääkäri on tehnyt sähkölähetteen hoitoarvioon Nokialle.

  Mutta kuinka lääkäri voi tehdä sitä jos potilas ei anna suostumusta? Paavo toteaa vain tyynesti että täällä tehdään niin kuin halutaan ei potilaiden sana mitään vaikuta.

  Ihmisiä karkaakin täällä ja sitten niitä tuodaan poliisikyydillä takaisin. Paavon huonekaveri jätti kerran tulematta lomilta ja poliisit hakivat hänet kotoa ja toivat takaisin.

15.7. Vierailulla

  Paavon piti päästä pois mutta aikaa pidennettiinkin vielä muutamalla viikolla. Sähköhoito onkin peruttu mutta tehtiin lääkemuutoksia.

  Lääkkeistä Zoloft on lopetettu ja tilalle laitettu Efexor. Efexorin määrää lisätään jonkin ajan kuluttua ja siksi täytyy olla vielä sairaalassa.

18.8. Vierailulla

Paavo on pääsemässä kotiin lopullisesti.

  Hoidosta on keskusteltu hänen kanssaan. Paavo kertoo että lääkäri on sanonut ettei lääkityksellä ei ole ollut juuri vastinetta, minä en kuulema  tunnista ongelmia vaan ulkoistan ne talon vikoihin. Koska en ole halunnut ottaa kaikkea hoitoa vastaan, täytyy nyt tulla toimeen sairauden kanssa. Kotona sairaus ei tule itsestään parantumaan.

  Tällaiset eväät hän sai lähtiessään sairaalasta  viiden kuukauden hoidosta.

20.8. Paavo pääsee kotiin

Lääkelista on huima minkä hän saa evääksi sieltä.

Aamulla Efexor ja Opamox
Päivällä  Opamox

Illalla Seroguel ja Seroguel prol. ja Opamox

Vatsan toimintaan Coversyl ja närästykseen Omeprazol.

Olen oppinut nyt tuntemaan masennuksen hoitoa aika lailla tänä aikana ja olen hyvin hämmästynyt kaikesta näkemästäni ja kuulemastani. Samalla olen suuri kysymysmerkki.

 Hoito sairaalassa näyttäytyy minulle kun seuraan sitä ulkopuolisena erikoiselta. 
  Pillerit suuhun ja sänkyyn, on hoidon perusvire. Miksi ei voisi yhtä hyvin nauttia ne pillerit kotona ja nukkua kotisängyssä? Olisi kotona enemmän virikkeitäkin kuin kävellä sairaalan käytävillä toimettomana ja katsella huoneiden seiniä ja kattoa kuukausi kaupalla. 
  Sängyssä makaavia potilaita hoitajat yrittävät sitten liikutella ja aktivoida erilaisilla virikkeillä.

  Psykiatrinen sairaalaosasto on myös erikoinen verrattuna muihin sairaaloihin, että sinne tullaan asumaan pitkäksi aikaa. Ei Paavo tiennyt mennessään osastolle että se on hänen asumuksensa monta kuukautta.

  Hoidon päätyttyä Paavo vaikutti kävelevältä robotilta kun tuli kotiin. Toisaalta hän on se sama Paavo jonka olen oppinut tuntemaan ja jonka kanssa olen edelleen vuorovaikutuksessa, jonka olemuksen ja sisimmän olen oppinut vuosien myötä tuntemaan, toisaalta hänessä on jotain uutta. Jokin vieras takki on puettu ylle.