Marjatan päiväkirjamerkintöjä Paavon matkasta

psykiatrisessa järjestelmässä

                            BLOGI 2

KUN JÄRJESTELMÄ IMAISEE ITSEENSÄ SE EI HELPOLLA SIITÄ LUOVUTA POIS

ENSIMMÄINEN HOITOJAKSO PSYKIATRISELLA OSASTOLLA

Paaavo on psykiatrisessa sairaalassa. Soittelemme päivittäin joskus montakin kertaa toisillemme ja kerromme kuulumiset. Työni takia käyn usein Vammalassa ja samalla poikkean aina Paavon luona.

   Olen selvillä reaaliajassa mitä osastolla tapahtuu päivittäin.

11.3. Sovimme puhelimessa että menen käymään hänen luonaan.

  En ole varma mitenkä osaan sinne, osasto on sairaalan sivusiivessä, joten sovimme että hän tulee aluesairaalan kahvioon ja tapaamme siellä.

   Kahviossa minua on vastassa Paavo ja yllätykseksi myös hoitaja hänen mukanaan. Halaamme toisiamme näkemisen ilosta kuten meillä yleensä on tapana. 

  Käännyn hoitajan puoleen ja kysäisen, että onko tämä niin sokkeloinen talo että opas on täytynyt lähteä mukaan. Hoitaja toteaa nauraen että meillä on tällainen tapa täällä. Tapa? Jokin outo liikahtaa ajatuksissani, jahaa, onhan tämä ensimmäinen kosketus ikinä psykiatriseen sairaalaan.

   Lähdemme käytäviä pitkin osastolle Paavon huoneeseen. Osaston ovi on lukossa ja hoitaja avaa sen vilauttamalla jotain kapulaa. Ihmettelen taas että onko täällä ovet lukossa, eihän sairaalassa ne yleensä ole. Täällä on sellaisia potilaita jotka karkailevat, saan vastauksen. 

   Mihinkähän joukkoon Paavo on oikein joutunut?

               Hoito aloitetaan vaihtamalla lääkkeet

Huoneessaan Paavo alkaa kertomaan mitä hänelle täällä kuuluu.

Heti osastolle saavuttuaan laitetaan lääkelista uusiksi.

   Täällä käytetään parempia lääkkeitä oli lääkäri sanonut. Fluanxol poistettiin ja tilalle laitettiin heti Risperdahl ja Mirtatzapiini. Myös Opamoxia annetaan myös useasti päivässä.

   Osastolla on sellainen käytäntö että hoitaja jakaa lääkkeet ruokailun yhteydessä ja valvoo vieressä että varmasti nielaisee lääkkeen. Kun Paavo kertoo tällaista, hämmästelen mielessäni, en ole koskaan missään muualla nähnyt tai kuullut että aikuisia ihmisiä täytyy paimentaa tällä tavalla ottamaan lääkkeensä. No, talo elää tavallaan, päättelen.

13.3. Paavo soittaa.

Olo on surkea. Sydän tykyttää niin että ei tahdo saada nukuttua. Hoitaja tuo yhden aikaan yöllä Tenoxia. Eilen iltapäivällä sai propralia viiden aikaan. kun sydän tykytti niin ja hiki pukkasi pintaan.

15.3. Vierailulla.

Osastolla on tapana että kun menen sinne hoitaja tulee usein huoneeseen. Se on hyvä käytäntö, asioista voi jutella puolin ja toisin. Nyt kyselen Paavon hoidon suunnitelmista ja mitä täällä oikein hoidetaan. Paavo on sairaalassa enkä minä tiedä miksi hän on siellä. Hoitaja sanoo että Paavolla on masennus ja sitä hoidetaan.

Kun hoitaja lähtee totean että vai masennus sinulle on annettu. Paavo näkyy olevan diagnoosista yhtä pihalla kuin minäkin. Mutta lääkärin sana on näin ja se on täällä laki, sanoo Paavo.

   Paavo kertoo että Mirtatzapiini lääkettä on nostettu. Olo on kuin maratonilla juoksisi koko ajan. Jalkapohjatkin ovat muuttuneet oudon tunnottomiksi ja hiki virtaa niin että sukat ovat litimärät.

   Osastolla on myös sellainen tapa että jokainen joka haluaa voi käydä illalla ennen kymmentä hoitajien huoneesta hakemassa Opamoxia yöksi. Paavo kertoo että siellä on joka ilta jono. Samalla hoitaja toivottaa hyvää yötä.

   Ajettelen, että onpa talossa jännä käytäntö saada potilaat nukkumaan.

16.3. Soitto.

Kerron että kotona on ollut lumenluontia pihassa ja olen leiponut sämpylöitä.

   Paavo kertoo että on tullut uusia oireita. Öisin hän pelkää tukehtuvansa nukkuessaan ja että ei enää heräisi. Myös käden liike on muuttunut kummalliseksi ihan kun se ei oikein tottelisi.

   Kysyn että oletko kertonut hoitajille näistä. Joo, mutta ne sanoo että kaikki oireet johtuu siitä että olen jäänyt eläkkeelle.

 

21.3. Sovimme puhelimessa että tulen käymään.

Silloin Paavolle tulee kova hätä siitä että mitäs jos matkalla tapahtuu jotain ja sinä kuolet, kuka sitten hoitaisi taloa? Kuka siitä ilmoittaisi minulle että tietäisin? Olisiko parempi että et lähtisi, liukastakin taitaa olla. Rauhoittelen että tie on tuttuakin tutumpi kyllä minä pääsen perille.

Kun saavun osastolle edessäni on muuttunut mies. Olemus on krapulaisen tokkurainen. Liikkeet toimivat jähmeästi ja olemus on haparoiva ja hidas.

   Paavo kertoo kuulumisiaan. Vatsan toiminta on tehnyt stopin saa siihen luumumehua. Myös Laxoberonia annetaan päivittäin. Sitten Paavo alkaa kertomaan kuinka hänen täytyy tarkastella vessan valoja aina uudestaan ja uudestaan eikä tahdo päästä vessasta pois. Sitten minä pelkään että mitäs jos lääkekipot syttyvätkin roskiksessa palamaan?

   Nyt ne käskee minua täältä kotilomalle. Kotiloma kuulostaa järkyttävältä sanalta. Aivan kuin tämä olisi nyt asunto josta käydään kotona lomalla ja sitten tullaan takaisin asumaan.

24.3. Haen Paavon kotilomalle.

  Kotiin tultuaan Paavo sanoo että onpas jotenkin epätodellinen olo.   Keittiöön mennessä häneen iskee pelot. Patalaput liesituulettimen päällä voivat pudota levylle ja ne syttyvät palamaan ja polttavat koko talon. Yksi patalappu todella roikkui liesituulettimen reunan yli. Sitten hän huomasi tulitikkuaskin. Mitäs jos sekin putoaa levylle ja syttyy palamaan?

   Työhuoneeseen mentyään Paavo huomaa taskulampun ja rivin tyhjiä pattereita jotka odottavat hyllyn reunalla kierrätykseen menoa. Ne pitää kiireesti asettaa niin etteivät kosketa toisiaan. Jos joku menee niitä lähelle ne siirtyvät toisiinsa kiinni ja syttyvät palamaan? Olo on kuin hätääntyneellä häkkieläimellä.

   Alan todella ihmettelemään tilannetta. Ei Paavo ollut näin sekava ja tokkurainen ennen. Hän on nyt sairaalassa hoidossa, jossa pitäisi tutkia mistä oikein kaikki hänen oudot vaivansa johtuvat. Nyt niitä tulee koko ajan lisää.

26.3. Soitto.

Paavo kertoo että Mirtatzapiini lääkettä on nostettu ja saa nyt niitä kaksi pilleriä.. Hänellä on myös kerrottavaa uusista oireista. Nyt on ruvennut reisissä olemaan kovia kramppeja öisin ja nukkuminen on pätkittäistä. Nopea sydämen tykytys pitää hereillä, pelottaa, mitäs jos sydän lakkaa toimimasta?

   Kysyn että onko hän ulkoillut. Täällä käydään hoitajan kanssa ryhmässä ulkona kävelemässä. Minä olin mutta en mene enää. En minä ole mikään pikkulapsi hoitotarhassa joita viedään ulos jonossa.

   Olen käynyt joskus kaupassa ja vähän kävellyt mutta minä pelkään että jos kukaan ei tule aukaisemaan ovia sisään tullessa ja käytävältä loppuu happi, en uskalla lähteä.

1.4. Nyt nostetaan Risperdal lääkettä

                     Paavo tulee pääsiäislomalle

Kotiin tullessa pystyn havainnoimaan hänen todellisen kuntonsa. Sairaalassa kun makaa vain sängyssä ja liikkuminen on kävelyä syömään ja ulos, en pysty havainnoimaan kuin kapealta osalta.

   Nyt olen suorastaan kauhuissani millaisessa kunnossa Paavo on. Vessareissut ovat tulleet ongelmaksi. Sängystä ylös noustessa huimaa. Pelkää virtsaumpea, on hädän tunne mutta kun menee vessaan ei tulekaan mitään. Kun nousi sängystä tuli pissa housuun eikä kerinnyt vessaan asti. Tämä toistui muutaman kerran. Nyt hän ei pysty enää kontrolloimaan normaalia elimistönsä toimintaa. On todella pelokas ja hätääntynyt itsekin tilanteesta, koska pitää mennä vessaan ja koska ei, tätä hän nyt alkaa pohtimaan päivittäin.

   Kesken loman Paavo soittaa osastolle. Kertoo että täytyyköhän hänen tulla aikaisemmin sinne kun olo on niin tokkurainen ja paha. Kertoi että pelkää ettei yöllä enää herää kun vaimokin nukkuu niin sikeästi, jos jotain tapahtuu eikä itse kykene enää toimimaan.

   Osastolla ei selvästi ymmärretä tilannetta vaan kehotetaan vaan olemaan kotona loma loppuun.

Sähkömies hälytetään pääsiäispäivänä

 

Talon toiminnasta huolehtiminen on ollut Paavon hommia. Tapansa mukaan hän nytkin katselee että kaikki on kunnossa. Hän huomaa kuitenkin että alakerran pesukoneen pistorasia on selvästi vinossa, se varmaan hölskyy ja kipinöi ja sytyttää tulipalon.

   Sähkön pelko hyökkää niin kovaksi että hän aikoo soittaa sähkömiehen katsomaan sitä. Yritän estää, että eihän pääsiäispäivänä kukaan sähkömies ole töissä, ei siinä katkaisijassa ole sellaista vikaa joka tarvitsisi kiireellistä korjausta. Pelko on kuitenkin kova ja Paavo löytää jonkun yksityisen sähkömiehen jolle soittaa. Hän osaa kertoa tilanteen niin vakavaksi että sähkömies tulee saman tien katsomaan. He menevät alakertaan ja tulevat pian takaisin. Ei sähkömies ota käynnistään mitään korvausta vaan toivottaa hyvää pääsiäistä.

   Paavo kertoo että se sanoi ettei siinä ollut mitään vikaa mutta laittoi jotain teippiä. Nyt Paavolle tuli uusi pelko että teippi syttyy palamaan

  Ei se ymmärtänyt mitään sen päälle, ihan selvästi pistorasia on vinossa mutta eihän sellaista teipillä voi korjata Paavo tuhahtaa ärtyneenä.

   Ymmärrän, että lääkkeet ovat hämärtäneet Paavon aistihavaintoja. Olihan Risperdalia juuri nostettu ennen kotilomalle lähtöä.

  Sähkön kova pelko on kuitenkin leimahtanut. Paavo valvoi aamuyöhön asti keittiössä vahtimassa hellaa. Kun pyydän häntä nukkumaan, hän sanoo että ei pysty muistamaan onko hellan katkaisija jäänyt päälle vai ei. Kun yrittää tulla sänkyyn täytyy taas katsoa onko hella päällä ja jää sitä tuijottamaan. Käy myös useamman kerran alakerrassa tarkastamassa ettei pistorasia ole syttynyt tuleen.

  Muuten päivät kuluvat pääasiassa sängyssä maatessa. Makaamisen katkaisee ruokailut, olen laittanut perinteisiä pääsiäisherkkuja, lammasta, mämmiä ja pashaa. Kerran käymme ulkona kävelemässä metsässä. Paavon tekisi mieli hiihtämään mutta nyt tasapaino on niin huono että ei pysyisi suksilla pystyssä.

   Vien Paavon takaisin osastolle.

                                                             Jatkuu